Avainsana: julkinen terveydenhuolto

Oman jaksamisen rajoilla

IMG_2978

Tällä hetkellä elämäni on todella kiireistä. Inhoan sitä, että koko elämä pitää aikatauluttaa. Ehkä mulla kestää tottua tähän uuteen elämäntilanteeseen kauemmin kuin, mitä itse odotin. Tuntuu, että koko ajan on jotain tekemistä ei ole enää hirveästi niitä päiviä, kun saisi vaan olla. Onhan se kiva, että on päivissä sisältöä, mutta välillä mennään oman jaksamisen rajamailla. …

Lue lisää

Ahtaat ajat ajatuksissani

Malmin ilmailunäytös oli komea tapahtuma!

Olen aina ollut omasta mielestäni hyvä pienen paineen alla. Työt sujuvat jouhevammin, ajatus kulkee kirkkaammin ja on mukavaa, kun on pientä puuhaa ja tekemistä sekä aivoille että käsille. Nyt on kuitenkin jo jonkun aikaa ollut fiilis, että ristiriitaiset ajatukset ja pitkään kestänyt paine niin työn kuin yksityiselämän puolesta ovat alkaneet syödä minua. Entistä enemmän iltaisin …

Lue lisää

Kas Vain!

Elo uudessa kaupungissa oli aluksi jännittävää. Kesällä tutkin kaupunkia ja käytin lääkettä alentamaan prolaktiinipitoisuutta. Silloin tällöin esiintyi huimausta, mutta en antanut sen häiritä elämääni, olinhan aloittanut liikuntaharrastuksen uudessa porukassa sekä käynyt pyörähtämässä ulkomaillakin. Ulkomaanreissun jälkeen tuli aika ostaa ensimmäistä kertaa lääkkeet hyperprolaktinemiaan uuden kaupungin apteekista. Farmaseutti kävi läpi perustietoni ja kysyi milloin prolaktiiniarvoni on viimeksi …

Lue lisää