Tiedättekö tunteen kun lapsi itkee ettei pääse eskariin mutta samalla itkee jo sitäkin jos menee eskariin ei ehdi olla kotona? Minä tiedän. Tämän tunteen on meidän perheelle sponsoroinnut Kemin kaupunki. Eskari on merkittävä tapahtuma lapsen elämässä. Siitä puhutaan, jännitetäään, odotetaan sekä suunnitellaan viikkoja, kuukausia joskus jopa vuotta aiemmin. Näin oli meilläkin. Innoissaan lähettiin ja …
Avainsana: esikoulu
Ruuhkavuosien vuoristorata
Anteeksi etten ole joutanut kirjoittamaan blogia, josko näin vuoden 2017 kunniaksi lupaisin pyrkiä kirjoittamaan tätä edes kerran kuukaudessa. Viime vuoden lopulla tapahtui paljon mukavia juttuja mutta myös ikäviä juttuja, aivan kuin pitääkseen universumin kosmista tasapainoa yllä. Ehdottomasti suurin syy miksen ole ehtinyt kirjoittaa on monen sattuman summa, ruuhkavuosinakin tunnettu käsite joka on ottanut otteen elämästäni. …