Avainsana: harrastus

Ruuhkavuosien vuoristorata

Anteeksi etten ole joutanut kirjoittamaan blogia, josko näin vuoden 2017 kunniaksi lupaisin pyrkiä kirjoittamaan tätä edes kerran kuukaudessa. Viime vuoden lopulla tapahtui paljon mukavia juttuja mutta myös ikäviä juttuja, aivan kuin pitääkseen universumin kosmista tasapainoa yllä. Ehdottomasti suurin syy miksen ole ehtinyt kirjoittaa on monen sattuman summa, ruuhkavuosinakin tunnettu käsite joka on ottanut otteen elämästäni. …

Lue lisää

Yhdistystoimintaa ja vertaistukea

Moi taas kaikki sairaankauniit! Mulla oli pitkästä aikaa  aika vilkas viikonloppu. Mä olin loppuviikon töissä, to ja pe, ja yllätyksekseni se meni paremmin kuin pelkäsin, sillä mun syvä uupumus alkoi hieman helpottaa. Ja lauantaina piti herätä aikaisin ja ottaa juna kohti Tamperetta. Meillä oli siellä Suomen CFS-yhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous! Meitä oli siellä peräti 19 henkeä, …

Lue lisää

Elämässä on onneksi muutakin kuin sairastaminen!

Mun elämässäni on onneksi muitakin tärkeitä asioita kuin sairastaminen 😀 Sairaudet ovat vain yksi osa-alue mun elämääni, ja ajattelin vaihteeksi kertoa mitä muuta mun elämässä on, ettei jutut mene ihan vain sairastamiseksi, ekana ajattelin kertoa kirjoista, lukemisesta ja hieman mun työstäni. Koen olevani onnekas kun voin vielä olla työelämässä mukana, vaikkakin vain teen puolikasta työviikkoa. …

Lue lisää