Minun tarinani; Kilpirauhasen vajaatoiminta

Pahoitteluni jo etukäteen jos teksti on hieman sekavaa, en tarkalleen muista mitä ja miten kaikki tapahtui!

Kuten moni muukaan sairaus, ei minunkaan sairauteni näy päällepäin.

Oireet alkoivat kesällä 2014. Tunsin jatkuvaa väsymystä, ja aloite- sekä keskittymiskykyni olivat huonontuneet todella paljon. Tunteeni heittelivät ja olin itkuinen. Lääkärissä käytyäni sain masennuslääkityksen selkeiden masennusoireiden takia (jo tässä vaiheessa pyysin päästä verikokeisiin) ja sain lähetteen akuuttipsykiatrian polille josta minut ohjattiin terveyskeskus psykologille. Siellä kävinkin sitten seuraavat puoli vuotta kunnes psykologini heitti ajatuksen kilpirauhasen vajaatoiminnasta, ja otti yhteyttä minut hänelle lähettäneeseen psykiatriin joka vihdoin kirjoitti lähetteen verikokeisiin. Varasin myös heti lääkäriajan.

2015 sain vihdoin diagnoosin; kilpirauhasen vajaatoiminta. Lääkitys aloitettiin heti, sillä oireet olivat mittavat. Kärsin väsymyksestä, hiukseni ohenivat ja katkeilivat, kuuloni huononi, en jaksanut keskittyä saatika aloittaa mitään. Kauhein kaikista oli kuitenkin muistin huononeminen, unohtelin paljon asioita jatkuvasti. Alettiin myös etsiä syytä miksi sairastuin, sillä kummankaan vanhempani suvussa ei kyseistä sairautta ole. Lääkärin mukaan todennäköisin syy on suuren suuri stressi jota koin viimeisen amisvuoden (2014) aikana sekä silloisesta parisuhteestani, joka päättyi kauan ennen diagnoosin saamista.

Kävin labroissa 6 viikon välein seurannassa, kunnes marraskuussa 2015 oloni oli lähes normaali ja seuraava seurantaverikoe määrättiin 6kk päähän. Alkuvuodesta kuitenkin oloni huononi jälleen, väsymys, hiusten katkeilu, muisti ja kuulo-ongelmat palasivat. Arvot olivat taas huonot. Annostani on nyt nostettu ja muokattu moneen kertaan ja tällä hetkellä olo on jälleen paranemaan päin. Päivääkään en ole kilpirauhasen takia sairaslomalla ollut, koska en ole kokenut tarvetta, ja keikkatyönikin jaksoin hoitaa.

Tällä hetkellä olen jo melkein oma itseni, vaikka huonojakin päiviä jaksamisen suhteen tulee harvakseltaan. Olen todella onnellinen että minulla on ollut tukiverkostona vanhempani ja ennenkaikkea avopuolisoni R, joka on jaksanut kärsivällisesti muistutella ja tukea minua aivan alusta saakka <3