Älkää antako otsikon hämätä, en ole dieetille ryhtymässä vaikka aihetta olisi. Tuosta työajan kevennyksestä tulin taas hehkuttamaan. Alkuviikosta tuli ihan virallinen päätös siitä, että pääsen vuodeksi osatyökyvyttömyyseläkkeelle. Tämä viikko on mennyt tuota asiaa selvitellessä ja käytännön järjestelyissä, niin että pääsisin maaliskuun alusta aloittamaan osa-aikaisena.

Samalla asia on ikäänkuin tullut konkreettisemmaksi, ja mielessä on alkanut läikähdellä ilo. En uskaltanut yhtään toivoa, että hakemukseni menisi läpi. Nyt tuntuu ihan uskomattomalta ajatella, että jotain näin hyvää voi tapahtua minulle. On laskettu uudet viikkotyötuntimäärät ja veroprosentit. Uskomattomalta tuntuu sekin, että nettotulot putoavat niin vähän, kun veroprosentti kevenee. Viikottaiseksi työtuntimääräkseni tulee 19 tuntia ja 16 (!) minuuttia, eli yksi normaalipituinen päivä ja kaksi kuusituntista päivää. Teen edelleen myös iltavuoroa ja lauantaivuoroja, koska ne kuuluvat työn luonteeseen.

Vapaa-aika tulee siis lisääntymään hurjasti. Ja miten sen aion käyttää? En aio tehdä mitään suuria suunnitelmia ja ryhtyä suorittamaan vapaa-aikaani. Toivon, että jaksaisin olla enemmän läsnä perheelleni. Olen ollut niin äärirajoilla töiden kanssa monta vuotta, että en ole jaksanut huomioida läheisiäni tarpeeksi töiden jälkeen. Olen vaan kaivannut rauhaa ja hiljaisuutta, vetäytynyt omiin oloihini lukemaan, neulomaan tai kirjoittelemaan. Myös ystävien tapaaminen on jäänyt ihan liian vähiin.

Enemmän siis läsnäoloa, kuuntelua, juttelemista. Ruoanlaittoon voisi panostaa enemmän ja viettää yhteisiä ateriahetkiä muulloinkin kuin sunnuntaisin. Liikuntaa haluaisin ehdottomasti lisätä. Viikottainen tanssitunti on nyt jo ohjelmassa, sen lisäksi epäsäännöllistä lihaskuntojumppaa. Koirien kanssa lenkkeily on jäänyt pitkälti mieheni huoleksi, kun hänellä on ollut enemmän aikaa siihen. Eli koirat aion omia itselleni mahdollisimman paljon ja tehdä kunnon metsälenkkejä.

Kun kevät koittaa, mikään voima ei pidä minua pois mökiltä, sielunkodistani jota Lehmikseksi kutsutaan, mökki kun on pienen Lehmäjärven rannalla. Mökillä teen kaikkia mieluisia asioita.

Hassu juttu että omakotitalon pihanhoito tuntuu usein pakkopullalta, mutta mökillä upotan mieluusti käteni multaan. Kotonakin olen kyllä viime vuosina innostunut puutarhahommista enemmän. Kasvattelen yrttejä ja tomaatteja kasvatuslaatikossa, ja viime vuonna meillä oli ensimmäistä kertaa perunamaa vanhassa hiekkalaatikossa.

Ja mökillä toinen pikku perunamaa, joten uusilla perunoilla herkuteltiin viime kesänä ihan antaumuksella. Ja nythän tulee KESÄ! Aurinkoa, uimista ja saunomista. Viime kesä meni aika lailla piloille keuhkokuumekierteen vuoksi, eikä ilmatkaan suosineet. Nyt odotan parempaa.

Kirjat. Koskaan en ehdi lukea kaikkia niitä kirjoja joita haluaisin. Sukan kantapään opettelin tekemään vähän vaille viisikymppisenä, ja siitä lähtien olen neulonut kesät talvet,  Nyt jää enemmän aikaa tällekin rakkaalle harrastukselle. Nautin myös luonnossa liikkumisesta, sienestyksestä ja marjastuksesta. Tästä osiosta nauttivat koiratkin ihan erityisesti  Ja vanha matkailuautomme odottaa pressun alla pihassa kesäkelejä ja mukavia reissuja.

Eli mitenkähän tämän nyt summaisi.  Enemmän aikaa lepoon ja elämästä nauttimiseen. Siihen että voi tehdä mieluisia asioita. Mitään suorituspaineita en aio ottaa ikkunoiden pesusta tai kaappien siivoamisesta. Ehkä jaksan olla parempi äiti, vaimo ja ystävä. Ja koirieni emäntä. Meidän karvalapsista suursnautseri Veera on jo 10-vuotias ikäneito ja ansaitsee ihan erityisen elämän illan, koska se on ihan erityisen hieno koira. Kääpiösnautseri Ronja on sairastellut, siltä leikattiin juuri nisäkasvain ja se kärsii kummallisesta karvanlähdöstä, jonka syy ei ole selvinnyt. Erityishuomiota sekin kaipaa. Ja kaikkiin noihin edellä mainittuihin aktiviteetteihin voi yhdistää koirat (no bailatinoon niitä ei taideta huolia  ). Metsässä ja puutarhassa ne ovat asiassa mukana,  mitä sitten teenkin. Jos luen, neulon tai kirjoitan, ne ovat jossain lähelläni nukkumassa. Ja karavaanarireissuissa tietenkin mukana.

Osatyökyvyttömyyseläke, jota siis kuntoutustueksi kutsutaan, myönnettiin nyt aluksi vuodeksi. Vuoden päästä sitten pitää miettiä tilanne uudestaan. Olenko vielä osittain työkyvytön (Kevan määritelmä) vai onko tapahtunut ihmeparantuminen? Mutta sitä en aio vielä murehtia. Keuhkotutkimuksetkin ovat vielä kesken, seuraavaksi ohjelmassa viipalekuvaus. Sen tulos kertoo sitten paljon siitä, missä terveysasioissa nyt mennään. Sitäkään on turha murehtia etukäteen. Otan vastaan mitä tuleman pitää ja teen asioita mitä terveys/sairaustilanne sallii.

Hyvää ystävänpäivää kaikille siellä ruudun toisella puolella 