Tänään olin aamulla enemmän kuin innoissani, koska tänään oli päivä jona haettiin mun pyörätuoli! Mä en oo ollu pitkään aikaan näin helpottunu. Nyt olen tässä muutaman tunnin istuskellut ja rullaillut ja opetellut liikkumaan kotona. Olen päässyt vähän tuntemaan mille tuntuu istuskella ja pakko sanoa et jalat ja selkä kaipaa hetken totuttelua. Enkä tarkoita ettei olo olisi hyvä saatika että se olisi pahempi. Olo on todellakin parempi kuin aikoihin! En tunne tykyttävää, puutuvaa särkyä alaselässä saati tuskallista kipua jaloissa, vaan tämä on puutumusta kun jalat ei ole tottunut käyttämättömyyteen. Jos niin voi sanoa :’D
Tässä istuskellessa olo on hyvä ja melkein kevyt. Jalkojen tuet on sopivassa kulmassa joten pystyn nyt tässä istuskellessa kirjoittamaan. Kolmen kuukauden ajan voin nyt tällä liikkua, joten uskon saavani siin ajassa sopivasti todistettua mun tilanteen helpottuvan tällä ja sitten saan sen omaksi. Ois mukavaa kun jo nyt helpompi tällä kulkea kun polvi sanoi tänään taas ’krunts’ ja sit sillä ei tehny mitään.. Silloinkin vaan nostin kissaa, kuvitelkaa :’D
Samalla sain apuvälinelainaamolta mun Villa Manuksen Oval 8-sormituet, jopa kahdessa koossa niinkuin toivottiin, jotta on sopivat silloinkin kun sormet turpoaa. Ihanat! Kun ne vaan ois vähän kivemman näköset niin ois mukava katsella. Pitää varmaan jutella siitä ton mun artesaanin kanssa ;’D haha eikun..
Mun TNS saapu kans kotiin! Sain heti taas selkälihaksia rentoutumaan ja kivun katkeamaan. Voin joku päivä paremmin selittää miten mun tuet toimii. Niitä kun on muovisäkillinen kerääntynyt jo matkaan, mutta ekaa kertaa ne on oikeanlaiset.
Oon jossain kohtaa menossa yksityiselle tutkituttamaan et jos tää olis EDS, kun ne nyt on niin samanlaiset. Joten aloitin kasaamaan oirelistaa viimeiseltä 5vuodelta ja nyt kun se on yli A4 niin alkaa pikkaisen huvittaa itseäkin kun en oikein tiedä enään olenko ollenkaa kaikkia kellekkään lääkärille kertonut.