En ole ollut mitenkään aktiivinen kirjoittaja tänne, mutta aloitin vihdoin ja viimein pitkään odotetun terapiahoidon niin ajattelin tämän tekevän ihan hyvää. Aloitin terapian kuukausi sitten, mutta sen takana oli älyttömän raskas prosessi. Minun piti käydä juttelemassa sosiaalityöntekijälle, ja parille eri psykiatrille. Kaikki kyselivät samoja asioita ja yrittivät saada selvää olenko ”sopivan hullu” psykoterapiaan. Täytin Kelan terapiahakemuksia ja kun yritin kysellä sosiaalityöntekijöiltä neuvoa hakemusten kanssa, yleensä vastaus oli ”en ole ihan varma miten tuo asia hoidetaan”. Sehän on hienoa, koska en minäkään. Mietin että jos kyseessä olisi vielä huonommassa kunnossa oleva ihminen, miten hän selviäisi kaikesta tästä säädöstä? Ensimmäisen hakemukseni Kela hukkasi, en tiedä miten. Tein siis uuden hakemuksen, joka hidasti terapiaan pääsy prosessia vieläkin enemmän. Selailn Kelan terapialistaa ja yritin pohtia kuka näistä henkilöistä on se, jolle tulen seuraavan parin vuoden ajan purkamaan fiiliksiäni. Valinnasta teki vaikeaa se, että listalla ei ollut mitään esittelyä terapeuteista, vain henkilön nimi, puhelinnumero ja ehkä mahdollinen nettisivu. Ja terapeuteilla joilla oli nettisivu.. yllätyin miten harvalla oli esittelyteksti itsestään. Tammikuussa istuin vihdoinkin yhden terapeutin vastaanotolla… vaikka Kelalta ei ollut vieläkään saapunut päätöstä terapiakorvauksesta. Kerkesin noin kuukauden käymään jo terapiassa kun Kelalta tuli myöntävä päätös tällä viikolla. Puoli vuotta. Puoli vuotta meni siihen että pääsin Kelan korvaamaan psykoterapiaan. Suomessa mielenterveyden hoidon saamisesta on tehty ihan liian hankalaa, ja olen myös huomannut miten suuri tabu joillekin vielä on käydä juttelemassa ammattilaiselle. Terapiaan pääsy ei pitäisi olla näin vaikeaa, oli ihminen ”hullu” tai ei. Jos joku kokee tarvitsevansa ammattiapua, niin hänellä on täysi oikeus saada sitä.