Normaalistihan verojen maksaminen tarkoittaa sitä että saa jotain tuloja, ja siitä maksetaan veroja valtiolle joka sitten sillä hoitaa yleisiä palveluja meille ihmisille. CFS- ihmiset puhuvat vähän eri asiasta kun puhumme verojen maksamisesta. Näillä meidän maksamillamme veroilla ei kyllä saavuteta mitään hyötyjä, pelkkä menoerä, jolla ei saa yhtään mitään.
Verojen maksulla tarkoitamme sitä, että kun käyttää energiaansa johonkin mukavaan, vaikka käy kahvilla, tai näkee ystäviä, käy elokuvissa tai osallistuu juhliin, niin siitä siihen käytetystä energiasta pitää maksaa veroja. Ne tulevat maksuun yleensä seuraavana päivänä, tai joskus vasta sitä seuraavana, ja maksaminen jatkuu parista päivästä pariin viikkoon – tai pahimmissa tapauksessa koko loppuelämäksi. Verot ovat menetettyä energiaa, jota kehomme eivät osaa / pysty tuottamaan enempää. Ja kun ei ole energiaa eikä voimia ei voi tehdä mitään. Pahimmillaan ei edes ruuansulatuselimistö toimi, ruoka ei pysy sisällä tai pitää syödä vain smoothieita ja mehuja kun muu ei pysy alhaalla eikä jaksa edes pureskella.
Silloin kysytään mielenlujuutta ja henkistä vahvuutta. Silloin sen kokee kaikkein vahviten, ettei ole enää kuin ennen, ettei ole samanlainen kuin muut. Lähes kaikkihan ovat ehkä väsyneitä vaikka ystävän häiden jälkeen tai jos on viettänyt koko päivän kaupugilla shoppailemassa ja näyttelyitä kiertämässä. Mutta kovin moni ei joudu sen jälkeen makaamaan viikkoa tai viikkoja sohvalla tai sängyssä, niin että pystyy hyvässä lykyssä vain katselemaan telkkaria ja lukemaan kirjaa. Pahimmat CFS tapaukset eivät enää katso edes telkkaria tai lue kirjoja, kun kognitiiviset taidot ovat niin hajalla. Aivot eivät pysyt käsittelemään niin paljoa infomaatiota.
Mä olen onnekas, että jaksan vielä lukea, katsoa telkkaria ja tehdä vähän käsitöitä. Viimeisen isomman kokemuksen jälkeen, kun kävin Helsingissä näyttelyssä, (<– Linkki toiseen blogiini) vietin viikon lähinnä maaten ja katsoen telkkaria. Silloin tuli paljon mietittyä että miten paljosta on joutunut luopumaan tämän sairauden kanssa. Ja aina kun tulee tuollainen huonompi, väsymyskausi, niin pelottaa että jos se muutos huonompaan on pysyvä, vai onko se vain ohimenevä notkahdus jonka jälkeen voi jatkaa puolikuntoista arkeaan sillä tasolla mille on tottunut. Eli osa-aikaista työtä ja maksimissaan yksi asia per päivä ja pienet koiralenkit. Onneksi on vielä kirjat, telkkari ja leffat. Mulla on oma kansio tallennelaatikossa, jossa on ohjelmia joita mä tykkään katsoa, mutta miehu ei, niihin voin aina sukeltaa kun olen yksin kotona enkä jaksa mitään muuta. Tykkään hömppäleffoista ja remppaohjelmista ja malliohjelmista ja vaatteidensuunnittelujutuista. Se on eräänlaista pakoa tästä todellisuudesta. Miten sä pakenet?
Kurjaa tuollainen verojen maksaminen. Varmaan miettii monta kertaa ennenkuin lähtee reissuun tai kaupungille, että onko sitten tilaisuus jälkeenpäin levätä tarpeeksi.
Mä kai pakenen kirjojen maailmaan tai metsälenkille. nykyään yhä useammin myös päiväunille 🙂