Astma epäily ja ikää mittariin vuosi lisää

Kävin eilen taas pyörähtämässä sairaalassa keuhkojen takia. Kävin siis puhalluskokeissa ja ilmeisesti minulla epäillään jonkinlaista astmaa. Olin siis histamiinikokeissa eli hengitin histamiinia keuhkoihin ja sitten testattiin, miten puhaltaminen onnistuu ja kuunneltiin keuhkot. Ilmeisesti terveet keuhkot eivät reagoi histamiiniin mitenkään, mutta jos on vähänkään astma taipumusta, alkaa hengitys vinkumaan.

No minulla ei ruvennut hengitys vinkumaan, mutta oli kyllä raskaampi hengittää. En tiedä, miksi nenäni meni aivan tukkoon ja sekin vaikutti hengityksen kulkuun. Myös puhallus arvoissa huomattiin eroa histamiinin antamisen jälkeen. Saa nyt sitten nähdä, mitä lääkärit sanovat.

Sain myös ”kotiläksyä”. Eli sain spirometrin mihin puhaltelen aamuisin ja iltaisin kolme kertaa ja merkkaan tulokset kaavioon. Niistä sitten ympyröin parhaan tuloksen ja sitten vedän Ventolinea kaksi kertaa ja sitten uudet kolme puhallusta. Sitten ne merkataan samalla tavalla kaavioon kuin edelliset. Tässä ilmeisesti sitten katsotaan, että auttaako se Ventoline. Ihan hyvä, että tämäkin tutkitaan.

Tällä mennään aamuin illoin
Tällä mennään aamuin illoin

Olen usein miettinyt, että olisiko minulla rasitusastmaa, mutta sitäkään ei koskaan ole tutkittu. En ole silti koskaan saanut niin pahoja hengenahdistuksia, kuin astmaatikot voivat saada. Keuhkoni eivät muutenkaan toimi täydellä teholla, joten ihmekkös tuo, jos ei aina saa henkeä. =D

dav

Täytin tuossa 9.3 kokonaiset 24-vuotta. Herran jestas siitähän on vasta vähän aikaa, kun ripiltä pääsin. Niin melkein yhdeksän vuotta siitäkin on. Aika tuntuu kuluvan nykyään kauhean äkkiä. Silloin 15-vuotiaana odotti malttamattomana täyttävänsä kahdeksantoista ja saavansa ajokortin. Nyt sitä käydään jo kolmeakymmentä. Sitä tulee mietittyä, mitä olen elämässäni oikeastaan saavuttanut? No ainakin minulla on ammatti. Minulla on myös töitä ainakin puoleksi vuodeksi joka vuosi. Minulla on mies, jonka kanssa olen seurustellut jo melkein kahdeksan vuotta. Asumme omistusasunnossa ja olemme muuttamassa omakotitaloon. Minulla on myös ihana koira, joka on paras hankintani koskaan. Elämä olisi oikeasti todella yksitoikkoista ilman Rölliä. Vasta-aineeni ovat ekaa kertaa pitkään aikaa nousseet sille tasolle, millä niiden pitäisi olla. On taas kulunut kuukausi ilman, että trombosyyttini olisivat laskeneet. Eli aika hyvin minulla on asiat, voisivat nimittäin olla huonomminkin. Tästä jatketaan eteenpäin ja toivottavasti asiat pysyisivät mallillaan pidempäänkin. =)

Ihan ite tein =D
Ihan ite tein =D
Rakas<3
Rakas<3
Ollaan me sulosia =DD
Ollaan me sulosia =DD

Kaikella rakkaudella; Hanski