Hei pitkästä aikaa!
Lueskelin vanhaa kirjoitustani ”Voiko kivun hyväksyä” ja tuli sellainen olo, että olenpa ollut tekopyhä ja tekoreipas. Enkä ole tiennyt kivusta mitään. Nyt tiedän. Nimittäin selkähelvetti on taas päällä, pahempana kuin koskaan aiemmin.
On ollut kiva kesä keleistä huolimatta. On reissattu matkailuautolla Suomessa ja Norjassa, mökkeilty paljon, tavattu ystäviä. Puuhasteltu sitä ja tätä. Huomaan tuudittautuneeni hyvävointisuuden tunteeseen ja unohtaneeni kivuliaimmat ajat. Ja hyvä niin, ei elämää voi elää odottaen, milloin seuraava kipujakso jyrää päälle.
Hyvää aikaa kesti viime viikolle, viimeiselle lomaviikolle saakka. Minulle nousi kova kuume ja selkä tuli järkyttävän kipeäksi yhdessä yössä. Olin mökillä enkä lähtenyt apua hakemaan, ja pariksi päiväksi vaiva rauhoittuikin ja kuumeet laskivat. Kunnes keskiviikkona erehdyin metsään tunniksi mustikoita poimimaan. Ne mustikat muistan pitkän aikaa, ja olotilan joka metsäreissua seurasi. Jatkossa mustikat saa kerätä joku muu.
Lauantaina kivut olivat edelleen kovat, ja oheisvaivojakin oli, mm jalkaan alkoi tulla halvausoireita. Soittelin päivystykseen ja olivat sitä mieltä että on syytä tulla sinne. Meninkin ja sain todella hyvää hoitoa. Minua kävi katsomassa kirurgi joka konsultoi ortopedia. Jalan voimattomuus oli huolestuttavaa ja kivut arvioin tasolle 8/10. Pääsin samantien magneettikuvaan, mikä on kai aika tavatonta päivystyksessä. Olen monta kertaa lääkärillä käydessäni pyytänyt lähetettä, mutta sitä ei ole herunut.
Magneettikuvassa ei sitten kuitenkaan näkynyt mitään välitöntä leikkausta vaativaa. Olin huojentunut, jos leikkaus joskus pitää tehdä, haluaisin että se olisi suunniteltu eikä mikään päivystysleikkaus. Tällä kertaa sille ei sitten ollut aihetta, ja oikein muuta ei ollut päivystyksessä tehtävissä kuin antaa kipulääkettä. Minulle tarjottiin myös mahdollisuutta jäädä osastolle kipuhoitoon, mutta kun kipulääke alkoi tehota, halusin kuitenkin kotiin.
Kun kipulääkkeen vaikutus lakkasi, kivut palasivat. Jalka oli edelleen voimaton. Menin takaisin päivystykseen ja kysyin, vieläkö osastohoitotarjous on voimassa. Mutta eihän asiat niin yksinkertaisia ole. Eikun jonon päähän taas. Hoitaja otti verikokeet ja lääkärin tapasin viiden tunnin odotuksen jälkeen kun olin jo todella tuskainen. Siinä vaiheessa kello kävi jo pikkutunteja, olin kivulias ja väsynyt ja halusin vaan kivunlievitystä ja kotiin. Kipupiikkiä pyysin ja sainkin aikamoisen ripityksen jälkeen. Nämä piikit eivät päivystävän lääkärin mukaan ole mikään ratkaisu, vaan jatkossa kivunhoidon on tapahduttava osastolla. No, tämä oli yhden lääkärin mielipide, terveyskeskuksessa käydessäni on piikit aina pistetty sovinnolla, vaikka eihän se kivun syytä poista. Lääkäri lupasi, että jos kipulääke tehoaa, voin lähteä kotiin, muussa tapauksessa osastolle. Siinä vaiheessa oma sänky tuntui todella kutsuvan, ja kipukin hiukan lievittyi, joten pääsin huristelemaan Kela-taksilla kotiin.
No eihän ne kivut sinne päivystykseen jääneet, eihän kipupiikki kivun syytä poista. Eilen olin yksin kotona ja lähdin ruokaostoksille. Palasin kylpien kylmässä hiessä ja kotona huomasin ostaneeni kaikkea muuta kun mitä listassa luki. Loppupäivä menikin sitten sängyn pohjalla. Sama kivuliaisuus on jatkunut tänään. Pitkään ei voi olla missään asennossa. Mitään kipulääkereseptiä en saanut, muutaman päivän sairauslomaa, ettei heti tänään tarvinnut lähteä raahautumaan terveyskeskukseen. Huomenna sinne pitää yrittää päästä keskustelemaan, josko löytyisi jokin lääkitys millä toimintakyvyn saisi palautettua.
Aika nihkeää on kivunhoito. Kun kieriskelee tuskissaan, ei välttämättä halua kuulla lääkärin luennoivan riippuvuudesta ja toleranssista. Tekee mieli ärähtää, että antakaa nyt prkl ihan mitä vaan helpotusta ja keskustellaan sitten näistä riippuvuusjutuista. Tuolla petipaikoilla kun ollaan verhoilla eristettyinä muista potilaista niin kuulee pakostikin mitä muille potilaille puhutaan. Saman luennon sai vanha rouva, jolla oli ankarat sappikivut. Lääkäri puhui elimistön ehdollistumisesta kipukokemukseen, kun rouva vaikeroi tuskissaan.
Nämä ovat yksittäistapauksia. Yleensä olen saanut todella hyvää hoitoa päivystyksessä, ja olen nytkin todella kiitollinen siitä miten tarkkaan tilanteeni tutkittiin. Ja ymmärrän sen paineen, minkä alaisena lääkärit ja hoitajat päivystyksessä työskentelevät. Ja lauantai-iltaisin kaikki potilaatkaan eivät ole helpoimmasta päästä. Tikattavaa ja kipsattavaa riittää. Mutta tuskin kukaan menee huvikseen päivystykseen jonottamaan, jos ei todella ole avun tarpeessa. Sainhan minäkin kivunhoitoni, vaikka se veikin aikaa. Selkäpotilaat ovat varmaan kiireellisyysjärjestyksessä häntäpäässä, kun kipu ei ole hengenvaarallista, ja ymmärrän sen täysin. Omalääkärin kanssa sitten keskustellaan varatulla ajalla, ajan kanssa vaihtoehdoista. Todella toivon, että jokin keino tai lääke on vielä kokeilematta.
Voi itku miten kurjaa. Toivon sydämestäni että jokin keino ja kivun lievitystä löytyy! Ei tee mielialallekaan hyvää noi kovat ja pamauttavat kivut. Onneksi sun kesässä kerkesi olla paljon kivaakin. Hurjasti voimia ja tsemppiä <3