Tällä hetkellä elämäni on todella kiireistä. Inhoan sitä, että koko elämä pitää aikatauluttaa. Ehkä mulla kestää tottua tähän uuteen elämäntilanteeseen kauemmin kuin, mitä itse odotin. Tuntuu, että koko ajan on jotain tekemistä ei ole enää hirveästi niitä päiviä, kun saisi vaan olla. Onhan se kiva, että on päivissä sisältöä, mutta välillä mennään oman jaksamisen rajamailla. …
Avainsana: kivut
Ensimmäinen koulupäivä
Monen vuoden sairastelun jälkeen koitti vihdoin se päivä, kun pääsin taas opiskelemaan. Paljon on vuodessa muuttunut. Ilman avannetta monet asiat, mitä pystyn nyt tekemään eivät olisi mahdollisia tai ainakin minun elämä olisi paljon vaikeampaa. Toki ei minun terveys vieläkään ole 100%, mutta en usko, että se tulee sitä koskaan olemaan. Aloitin siis opiskelemaan Media-alan perustutkintoa. Olen …
Mitä minulle kuuluu?
Moi! En ole tänne vähään aikaan mitään kirjoitellut. On ollut kiireitä ja jotenkin kirjoittaminen on tuntunut vaikealta. Olen monta kertaa aloittanut kirjoittamaan, mutta en ole saanut valmista tekstiä aikaiseksi. Olen välillä todella kriittinen itseäni ja tekemisiäni kohtaan. Haluaisin kovasti olla aktiivisempi täällä blogissa. Voisin nyt aloittaa vaikka siitä, että mitä minulle kuuluu. Olen ollut töissä …
Paluu arkeen
Moi taas pitkästä aikaa!:) Kävin vähän yli viikko sitten lääkärillä ja lopputulos ei ollut ihan sitä, mitä olin itse toivonut. Olen täällä aiemmin kertonut voinnistani. Olen juhannuksesta asti kärsinyt vatsakivuista, pahoinvoinnista ja väsymyksestä. Lääkäri tutki, eli paineli vatsaa ja työnsi sormensa avanteeseen. Siinä oli sitten se käynti pähkinänkuoressa. Lääkäri sanoi, että ei tiedä mistä oireeni …
Kuulumisia ja tuotekokeilua
Moikka kaikki Sairaankauniit ja -komeat! Mitä teille kuuluu? Enää vähän alle kuukauden päivät jouluun. Tämäkin vuosi on mennyt todella nopeasti. Tässä postauksessa kertoilen vähän tämänhetkisiä kuulumisia ja kerron testaamistani avannetuotteista. Kuulumisia Terveydentilassani ei ole tapahtunut muutosta parempaan. Oikeastaan tuntuu, että oloni on huonontunut entisestään. Väsymys on jatkunut samaan tapaan kuin ennen. Haluaisin tännekin kirjoittaa useammin, …
Tämän hetkinen tilanne
Moikka pitkästä aikaa kaikille!:) Edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt jo tovi. Syy siihen, miksi en ole kirjoittanut johtuu siitä, että olen ollut todella väsynyt. Väsymys on ollut niin pahaa, että olen suurimman osan ajasta joutunut lepäämään. Väsymys on yksi Ibd:n oireista. Väsymyksen takia on todella vaikea keskittyä mihinkään. Olen aloittanut kirjoittamaan tänne useaan otteeseen, mutta siitä …
Eikö tämä koskaan helpota?!
Edellis viikon sunnuntaina illalla alkoi kipukohtaus. Kipu oli todella kovaa ja alkoi räjähtämällä oikean kyljen puolelta ja levisi molemmille puolille mahaa. Kipukohtaus kesti lääkkeistä huolimatta koko yön. En jaksanut tuolloin lähteä päivystykseen. Ajattelin kivun menevän itsestään ohi. Maanantai aamulla kipu oli melkein kokonaan poissa. Päivän mittaan maha kipuili ja olo alkoi muutenkin huonontumaan. Tiistaina olo …
Hemmetin pyoderma!
Tällä kertaa kerron taas uudesta vaivastani. Avanteen vieressä ollut haava ja patti ei sitten ollutkaan absessi. Toissa viikolla tuo haava muuttui parissa päivässä isoksi ja se kipeytyi entisestään. Sain varattua maanantaiksi ajan avannehoitajalle. Tuon viikonlopun vedin särkylääkkeitä kipuun. Maanantaina lääkäri ei vielä päässyt paikalle katsomaan tuota ihoa, joten hoidimme alueen paikallisesti ja siirryimme pehmeämpään sidokseen. …
Kipuja ja väsymystä
Tällä kertaa hieman erilaisempaa postausta. Yleensä kirjoittelen kuulumisia tuonne toiseen blogiini, mutta nyt ajattelin kirjoitella niitä myös tänne. Eilen illalla alkoi taas maha kunnolla kipuilemaan pitkästä aikaa. Jouduin ottamaan Panacodia ja koitin saada unta. Aamulla sitten heräsin ja maha oli vieläkin kipeä. Nyt toisen Panacodin jälkeen kivut ovat helpottaneet. Yleensä mun vatsakivut on vasemmalla puolella …
Kolmas isku
Minulla on epilepsia (olen kasvanut sen kanssa, joten se ei ole uusi eikä ihmeellinen asia) ja epilepsialääkkeiden kanssa on aina vaarana etteivät ehkäisypillerit tai muutkaan ehkäisymenetelmät toimi niin kuin pitäisi. Senpä vuoksi kun nykyisen poikaystäväni kanssa näytti siltä, että voisimme viihtyä pidempäänkin yhdessä, päätin hankkia kierukan. Epileptikot saavat sen aina ilmaiseksi, sillä meillä ei periaatteessa …