Eilen oli Kouvolan virallinen Muodin yö.. Mulle se oli lähinnä todella pitkä yö ja opetukseksi jäi että ensi kerralla kun lähden pyörätuolilla ulos seikkailemaan niin otan mukaan sen kirotun viltin. Kotiin päästessä oli nimittäin niin jäässä kaikki alaraajat että oksat pois..
Samalla päädyin siihen lopputulokseen et Kouvolan tiet on aivan liian huonossa kunnossa pyörätuolilla rullailemiseen.. Kaiken aikaa jossain tie epätasanen tai jossei sitä niin kynnykset on aivan mahdottomat. Jouduin kokoajan olemaan N:n lykättävänä, mutta silti ilta oli aivan loistava. Seura oli ihanaa ja pääsin nauttimaan illasta, huolimatta kylmyydestä ja pyörätuolista.
Eilinen vain sai pohtimaan sitä että mikä siinä on että ihmiset kääntyy katsomaan niin pitkään että kävelee ovia päin, okei oli se hiukan huvittavaa katsottavaa. Enkä vaan voinut vastustaa kiusausta kysyä sattuiko. Etkä ihmettele varmasti miten paljon se tyyppi siitä kiusaantui.
Tänään syötiin aamupalaksi pizzaa, koska noh, osaatte arvata ettei varmasti ole kaikkein kivuttomin päivä tänään kun menin eilen olemaan hiukan liian kylmässä.
Pari päivää olen kirjoittanut vammaistukihakemusta, myönnän vaan sen et jumalauta sitä tuskaa kun joka lauseesta joka piti kirjoittaa tuli vaan enemmän olo ja ajatus siitä että onko mulla omaa elämää ollenkaan?! Lopputulos, no eipä oikeestaan. Tajusin et ainut asia jonka voin tehdä vaivattomasti yksin on käynnistää televisio. Odottelenkin siis innolla päätöstä, josta toivon ettei tulis hylkyä koska tää on ollut jo aivan tarpeeksi tuskallista nyt.
Mutta olin Kelalle niin julma että kirjoitin nelisivuisen liitteen siitä mihin kaikkeen elämässä tarvitsen apua ja mitä en voi tehdä ollenka. Olin jopa niin ihana et kirjoitin sinne rehellisesti sen et en ole nähnyt ketään ystävistäni puoleen vuoteen koska en kykene lähtemään kotoa. Ne olen nähnyt jotka tulee kyläilemään. Toi kaupungille yksinlähteminen kun ei ole mun juttu.
Reilun viikon päästä lähtö Apilaan viimeiselle jaksolle!
Moikka! Olen lueskellut sun blogia ja sulla on kyllä rankkaa sairautesi ja taustasi takia ja vielä kun kirjoittelit koko perhettäsi vaivaavasta epäonnesta 🙁 Joten olisi kiva kuulla asioista joista olisit kiitollinen tai jotka saa sut hymyilemään tai piristymään 🙂 Tsemppiä sulle! <3
Sori että meni pitkään vastata. Yritän jossain kohtaa paremmin niistä kirjoitella! Kiitos ideasta!:)
Pidän sulle hirmuisesti peukkuja vammaistukihakemuksen suhteen!!
Aikaisemman työn puolesta, näitä tarinoita jouduin usein kuuntelemaan ja harmillisesti päätökset eivät olleet useinkaan ihan niin toivottuja.. Pisti ja pistää kyllä vihaksi! Ihan liikaa ihmiset joutuvat taistelemaan pitäessään puoliansa; ihan kuin vaivojen kanssa eläminen olisi muuten liian helppoa..
Tässä alku vuonna tuli itsekkin pyörätuolia käytettyä, niin todellakin hämmennyin ihmisten käytöksestä. Oli hyvin piittaamattomia, mutta myös niitä joiden silmät tuntuivat porautuvan niskavilloihin. 😀 Eniten ärsytti lasten vanhempien ja isovanhempien käytös, kun lapsi ihmetteli miksi istun pyörätuolissa; lapsi vedetään nyrpeänä jatkamaan matkaa ja lasta komennetaan olla tuijottamatta. Eikö näille lapsille olisi voinut keksiä vaikka, että on tainnut tyttö loukata jalan, eikä pysty kävelemään ja opettaa vahingossa sille siinä samalla vähän empatiataitoja. Isompana nämä lapset ehkä sitten osaisivat vaikka avata ovia apua tarvitseville. Nyt, kun könkkään kyynärsauvojen kanssa, niin kieltämättä pienet ystävälliset eleet olisi ihan kivoja, kun yrittää vaikka juuri ovista päästä kulkemaan.. Lasten kuuluu tujottaa ja olla tiedonhaluisia ja oppia jo lapsena erilaisuus, ettei sitä tarvitse sitten enää aikuisena tuijotella ja ihmetellä. 😀
Kylmiä kelejä vielä lupaillaan pitkään, joten vilttiä vaan mukaan, jos ulkoilemaan lähdet!! ;D
Toivotaan parasta! Tsemppiä sullekkin! Ensi kerralla muistan viltin!:)