Peto-vapaa viikonloppu ja ihania uutisia!

Aloin jo perjantaina kirjoittamaan ennen reissuun lähtemistä, mutta loppujen lopuksikin se jäi kesken.. Taas kerran.

No mutta perjantai oli ihana ja hankala mulle.. Molemmat tuntui melkein yhtä pahalle. Pahinta oli kuitenkin se että jouduin jättää Pedon hoitoon, jotta saatiin välillä kumppanin kanssa yhteinen viikonloppu. Ikävöinti olis ollu tuskallista, jos ei olis ollut muuta ohjelmaa. Olen aivan ylihuolehtiva ”äiti”, sillä jätin hoitajalle ohjeen joka oli taitellun A4-paperin molemmin puolin.  Onneksi oli muutakin ohjelmaa. Ensin lähdettiin jälleen asuntonäyttöön.. Se sentään olisi meille ollut sopiva. On yllättävän hankalaa yrittää etsiä asuntoa näillä ns. meille pakollisilla ehdoilla ja toiveilla. Niihin kun ylensä kuuluu se että lemmikit on luvallisia, mielellään hissi tai korkeintaan toisessa kerroksessa sekä mieluiten parveke tai runsaasti tilaa, jotta voisin haaveilemallani pyörätuolilla kulkea…  Mutta kaikkein hankalimmaksi on ilmentynyt asuntojen saaminen, vaikka ne olisi hyviä ja haettais niitä niin me ei jostain kumman syystä koskaan saada niitä asuntoja..

Viikonloppu oli ihan miellyttävä. Pari melkein rauhallista iltaa kahden suht rauhallisessa paikassakin. Ekana iltana jopa paistettiin takassa makkaroita ja katottiin kivoja leffoja. Nyt kun ollan otettu yhteiseksi sarjaksi toi Olipa kerran, siitä onkin katsottu jo eka kausi kokonaan enkä voi omin mielipitein kuin kehua!

Muttei viikonloppukaan voinut helposti mennä vaan mentiin auttamaan kumppanin kanssa muuttoavuksi, joka sitten kostautui vaikken paljoa tehnytkään vaan yritin kaikkein raskaimmat välttää.. Silti tuli useampi kipeä tunti yöllä valvottua, kun ei lääkkeen teho riittänytkään.. Tämä päivä on tuntunut ihan yhtä pahalle kuin viime yö mutta onneksi on jo lääke aika..

Nyt on tulossa kiinnostava pari viikkoa, koska kumppanin pitäisi raahata itsensä ensin työharjoitteluun ja sitten viikoksi Islantiin! Ensin mulle piti tulla seuraksi pikkusisaruksista eräs mut ei se vissiin sitten ole tulossakin.. Eli taidan olla yksin sen viikon, siitä tuleekin kiinnostava kokeilu.  Mutta kiinnostavaa on myös seuraava kokeilu joka mulla alkaa 8. päivä eli huomenna jolloin aloitan ohjeiden mukaisen, tantan taa salitreenin! Eli mulla on fysioterapeutin suunnittelema saliohjelma jota rupean suorittamaan noin 3-4 kertaa viikossa nyt ensi alkuun ainakin kuukauden ajan.

Mutta mulla on teille kaikille lukijoille aivan mahtavaa kerrottavaa! Blogini rupeaa tekemään yhteistyötä Forever Living Productsin kanssa! Eli toimin siis itse Forever-myyjänä ja kokeilen tuotteita ja kerron mitä tykkään.

Ensimmäisenä mulla on kokeilussa Forever Ultra Vanilja. Joka toimii siis hyvin ateriankorvikkeena  tai proteiinilisänä treenien jälkeen. Rupean itse kokeilemaan molempina, mutta todennäköisemmin otan sen treeneihin evääksi jo heti huomenna!

Saatte kuulla siitä siis lisää huomenna!

Mutta mulla on teille vielä kysymys, kun olen niin salaperäisesti tähän asti puhunut vain ”kumppanista”, olisiko joku kiinnostunut suhteestamme ja sen taustasta?:’D

2 kommenttia

  1. Minka sanoo:

    Olisi! Kiinnostunut siis. Mä rakastan rakkaustarinoita! 😀 Ja seuraan sun blogia vink vink 😀 mä oon kanssa miettinyt että kerronko poikaystävästäni ihan kunnolla ja puhun nimellä, vai puhunko vain poikaystävästäni. Rakkaani on kuitenkin niin iso apu minulle ja iso syy miksi vielä istun tässä, että mielestäni hän siis ansaitsee kunnon ylistyksen ja kaiken krediitin mitä voi saada. Niimpä jossain välissä teen minäkin ihan oman postauksen hänestä – tee ihmeessä sinäkin omastasi 😉 mä ainakin luen!

Kommentointi on suljettu.