Häpeän aamu

Kukaan ei ole pitkään aikaan kommentoinut blogiini mitään. En tiedä kiinnostaako ketään siis enää juttuni vai mikä tässä mättää, mutta jatkanpa kuitenkin kirjoittamista…

Minulla on mennyt aika hyvin. Olen menossa koko ajan, on paljon ihania projekteja meneillään. Ainut ongelma on se etten näe esimerkiksi parasta ystävääni tarpeeksi usein, koska olemme olleet molemmat todella kiireisiä. Eilen kuitenkin näimme toisiamme pitkästä aikaa ja…. no, illasta tuli vähän astetta villimpi mitä oli tarkoitus.

Päädyimme eräisiin Setan bileisiin, jossa oli myös minun niin sanottu ”fuckbuddyni”. Tanssimme ja joimme paljon skumppaa. Jossakin vaiheessa iltaa havahdun siihen että minua talutetaan autolle. Seuraavaksi taas havahdun siihen että seisomme kämppäni ulko-ovella ja oksennan lumihankeen. Saavumme sisälle ja minut ohjataan vessaan. Oksennan vielä pari kertaa lisää. En itse muista tätä, mutta olin kuulemma saanut vielä paniikkikohtauksen, jonka jälkeen olinkin sitten sammunut sänkyyn.

Yöllä kuitenkin herään siihen että paras ystäväni ja fuckbuddyni panevat lattialla sänkyni vieressä. Ei siinä muuten mitään, mutta ystäväni on naimisissa. Ja… en tiedä. Fuckbuddy on fuckbuddy. Meillä on oikeus harrastaa seksiä muidenkin kanssa, mutta… tuntui silti inhottavalta katsoa kun toinen jyystää parasta kaveriani ihan silmien edessä. En pystynyt jatkamaan untakaan, joten yksi asia johti toiseen ja pian meillä olikin kolmenkimppaa.

Tänään olen potenut krapulaa ja huonoa omaatuntoa. Ahdistaa mitä on tullut tehtyä. Aamulla paras kaverini kyseli onko kaikki hyvin, mikä fiilis minulla on. Sanoin että ihan hyvä. Kysyin häneltä että onhan meidän välit vielä ok. Hän sanoi että tietenkin. Illemmalla hän tekstaa minulle ettei aio kertoa tapahtuneesta miehelleen. En tiedä onko se hyvä vai huono asia. No, ei ole minun suhde kuitenkaan kyseessä, mutta silti… Miksi minun piti esitellä nämä kaksi toisilleen? Miksen estänyt heidän panoaan? Ja miksi ihmeessä he ovat päättäneet alkaa harrastamaan seksiä silloin kun minä olen ollut vieressä?

Olen kamala ihminen. Tahtoisin viiltää.

2 kommenttia

  1. suWi sanoo:

    Luin just putkeen kaikki sun kirjotukset. Kyllä sun matkaan on mahtunu vaikka mitä. Koetko vielä yksinäisyyttä? Alkumetreillä kerroitkin siitä, mutta mitä pidemmälle luin, tuntui että oot löytäny paljon uusia tuttavuuksia, käyny treffeillä.. Harmittaa vähän ku noi kirjotukset jää jotenkin kesken, kerrot jostain ihmisestä ja seuraavassa kirjotuksessa et puhukaan siitä enää. Esim. miten kaikkien deittien kävi ja se friends-with-benefits-tyyppikin jäi mietityttään.? Nyt tässä puhutkin parhaasta ystävästä, ja kirjoituksista olen saanut sen kuvan ettei sinulla ole sellaista. Kiinnostaa vaan tietää tarkemmin!
    Aika uskomaton temppu sun kaverilta, kuka itseään tai toista kunnioittava edes tekee tuollaista. Ei ole sun asiasi toimia kaverisi omanatuntona. Koita unohtaa tapahtunut! Jos joku on kauhea niin kaverisi. :/

    • Usvatar sanoo:

      Hei!
      Kiitos palautteesta/kommentista. Vastasin uudella blogi-kirjoituksella kysymyksiisi. Käy tsekkaamassa!

Kommentointi on suljettu.