Makasin fuckboyn kanssa

Hän tulee 20 minuuttia myöhässä paikalle. Olen jo tekemässä lähtöä, kun hän huutaa ”odota!”. Käännyn ja siinä hän on. Todella pitkänä, lihaksikkaana, blondeilla hiuksilla ja söpöllä hymyllä. Upeilla silmillä. Olin jo saanut Tinderissä kuvan siitä että hän on fuckboy, mutta minulla oli kotona tylsää. Tahdoin jotain tekemistä. En silti ihan ymmärtänyt miksi joku fuckboy tahtoo tavata minut. Hehän voivat saada ihan kenet tahansa.

Hän tilaa kahvia, minä vihreää teetä. Istumme ulos aurinkoon, hän istuu yllättävän lähelle minua ja riisuu takkinsa. Kysyn häneltä mitä hän tekee, kauan hän on asunut täältä, onko hänellä sisaruksia. Hän vastaa ja puhuu kaikkea muutakin. Hän ei kuitenkaan kysy minulta mitään. Ei yhtään mitään. Kun olemme juoneet juomamme, hän ehdottaa että menisimme satamaan.

Kävelemme pitkin laitureita ja ihailemme maisemia. Hän nostaa minut vitsillä syliinsä ja esittää heittävänsä minut järveen. Nauran kiusaantuneena. Hän ei ole vieläkään kysynyt minulta mitään. Hän tietää ainoastaan nimeni ja ikäni. Tuskin sitäkään. Saavumme pieneen tapahtumaan sataman lähellä. Käteeni tyrkätään ilmainen kondomi. ”Saatat tarvita sitä myöhemmin”, minulle vinkataan. Pari kaveriani tulee vastaan ja he rupeavat kyselemään seuralaiseltani kaikkea. ”Onpas ihana tyyppi!”, he sanovat minulle. Nyökytän päätäni vaisusti. Blondi, minua hieman vanhempi ja laihempi nainen juoksee seuralaiseni kohti kiljuen ja hyppää tämän syliin. He halivat ja vaihtelevat innoissaan kuulumisia. Tunnen oloni näkymättömäksi ja minua hävettää. Menen kiusaantuneena seisomaan seuralaiseni viereen. Blondi kysyy onko hän täällä yksin. Hän osoittaa minua ja minä nostan kättäni ylös hymyillen. Blondi tutkailee minua päästä varpaisiin. Hän ei hymyile, hän miettii mitä seuralaiseni oikein tekee minunlaiseni kanssa. Sitten hän kääntyy jatkamaan keskustelua seuralaiseni kanssa.

Hetken kuluttua olen taas kahdestaan seuralaiseni kanssa. Hän suutelee minua. Sitten hän kysyy voimmeko siirtyä minun luokseni syömään, hänellä on nälkä. Pyyntö on hieman omituinen, mutta sanon että mikäs siinä.

Rupean laittamaan kämpillä ruokaa samalla kun hän näykkii kaulaani. Yhtäkkiä hän nostaa minut ilmaan ja kantaa minut sänkyyn. Kaikki hoituu todella nopeasti. Hän ei katso koko aikana minuun, hän katsoo joko kattoa, seinää tai pitää silmänsä kokonaan kiinni. Tunnen itseni jotenkin vastenmieliseksi, mutta yritän ajatella että ei tämä tyyppi ole tällaisen ajattelun arvoinen.

Seksin jälkeen puen heti päälleni ja jatkan ruoan laittoa. Ihmettelen minne tyyppi on kadonnut. Joko hän lähti? Sitten tajuan että hän on mennyt suihkuuni kysymättä minulta lupaa. Hän on siellä myös huolestuttavan pitkään. Hetken kuluttua hän huutelee voinko tuoda hänelle pyyhkeen. Pyöritän silmiäni ja vien pyyhkeen hänelle. Hänkin pukee päälle ja kysyy voinko ostaa hänelle Onnibussi lipun Lahteen. Nauran ja kysyn onko hän tosissaan. ”Kyllä”, hän vastaa. Sanon että ei onnistu, on itselläkin rahasta sen verran pulaa. ”Ymmärrän”, hän sanoo. Syömme hiljaisuudessa. Hän tiskaa astiansa ja lähtee.

Lähtiessään hän sanoo että ”nähdään taas”, mikä on hieman hämmentävää. Tahtooko hän muka nähdä taas? Miksi?

Kello on kohta kymmenen ja kämppiksestäni ei kuulu vielä mitään. Oloni on hieman yksinäinen, tahtoisin jutella jollekulle, halata jotakuta. Kysyin yhtä kaveriani, mutta hän sanoi että hän ei nyt jaksa. Niin hän sanoi myös viime viikolla. Onko hän kyllästynt minuun? Näin viime yönä unta että eräs läheinen kaverini kertoi minulle ettei hän ole koskaan oikeasti tykännyt minusta. Uni tuntui niin todelta, niin voisi ihan hyvin käydä. Ja niin minulle on tavallaan myös joskus käynyt. Miksi olen näin yksin? Miksi ihmiset eivät halua olla kanssani? Miksi?

3 kommenttia

  1. Hyväsydäminen sanoo:

    Voi Usvatar..näkisitpä miten upea ihminen olet vain olemalla oma itsesi. Tuo kuulosti todella ikävältä tapahtumalta, sillä et tainnut olla ihan oma itsesi? Anteeksi jos olen suora, mutta oletko terapiassa?

  2. Mintti sanoo:

    Mulla oli nuorempana samantyylisia kokemuksia. Nyt vanhempana ymmärrän että se johtui siitä etten arvostanut itseäni. Luuletko onko sulla kyse samasta? Se että alkaa arvostaa itseään on vaikeaa, mutta se antaa tietynlaista vahvuutta ja voimaa. Voimia sulle toivotan <3

Kommentointi on suljettu.