Nyt ei jaksa. Ei jaksa edes ajatella. Ei jaksa edes pohtia mistä joku juttu johtuu, miksi on tällainen fiilis. Ei kiinnosta. Tahtoisin vaan maata sängyssä ja nukkua. Kroppa on käynyt koko viikonlopun ylikierroksilla. Olen ollut jälleen flunssassa, mutta silti nähnyt ihmisiä ja tehnyt teatteria. Opiskellut pääsykokeisiin. Stressanut autokoulun kolmosvaihetta. Päädyin perumaan Norjan matkan jos se helpottaisi oloa. Kyllä se vähän helpotti, mutta vain hetkeksi.

Osa minusta tahtoisi viillellä. Osa taas ei. Loppuosa on sitä mieltä että nyt ei ole aikaa laiskotella ja masentua sängyn pohjalla. Maailma odottaa, älä ole tuommoinen nössö!

Laitoin viikonloppuna eräälle ystävälleni viestiä että tarvitsen hänen henkistä tukeaan. Hän ei koskaan vastannut tähän viestiin. Osa minusta käskee unohtamaan hänet, kusipää tyyppi kun ei auta. Mutta osa taas on sitä mieltä että ystävälle pitäisi antaa vähän taukoa minun ongelmistani, olenhan pyytänyt hänen apuaan ennenkin.

Kaverini sanoo minua ujoksi ja nauraa. Hän tarkoittaa tätä varmaan kaikella rakkaudella, mutta silti minua hävettää. Tahtoisin juosta pois hänen luotaan, mutta tahtoisin myös halata häntä ja itkeä onnesta että hän ylipäätään edes viettää aikaa kanssani vaikka olenkin niin ujo ja kummallinen tapaus.

Tahtoisin puhua jonkun kanssa tästä, mutta samalla taas en tahdo. Ei kukaan minua kuuntele, ja vaikka kuuntelisi, ajattelisi varmaan että olen hullu ja sekaisin. Mutta kyllä se helpottaisi jos saisi edes jonkun kanssa vähän keskustella…. ehkä…. en tiedä.