Ei mitään stressiä koulun alusta.

Meillä se ei ihan näin mee mut tää on hauska😅
Meillä se ei ihan näin mee mut tää on hauska😅

Okei ehkä vähän huijasin, on mulla oikeasti vähän jännitystä. Ei ehkä niinkään stressiä, mutten voi kieltää ettei vähän jännittäisi. Olen ollut nyt Huhtikuun alusta asti pois koulusta sairauslomalla niin väkisin jännittää. Jos joku ei siis vielä ole lukenut, niin jäin sairauslomalle huhtikuun alussa ja siitä asti olen käyttänyt aikani itseni hoitamiselle ja yrittänyt tehdä ihmeitä voinnilleni, jotta voisin taas jaksaa koulussa. Pakko kyllä myöntää, että pieniä ihmeitä tilassani onkin tapahtunut ja olen paljon paremmassa jamassa nyt kuin vaikka silloin kun viimeksi olin käymässä koulussa huhtikuussa. Tosin olen vielä erittäinkin puoli kuntoinen ja täysipainoinen koulunkäynti ei stressin, ahdistuksen ja väsymyksen takia vielä onnistu. Tiistaina meillä oli aika koululle palaveriin ja tarkoitus oli jutella kunnostani ja voinnistani kuraattorin, ryhmänohjaajan ja opon kanssa. Pakko heti tähän alkuun sanoa, että olen NIIN onnekas kun minusta pidetään huolta koulussa. Kaikki nämä kolme ovat todella mukavia ja ymmärtäväisiä, minua ei koulussa painosteta yhtään siihen, että opiskeluilla olisi kiire vaan koulussakin halutaan laittaa minun hyvinvointini etusijalle. Kerroinkin heille kuinka iloinen olen kun koulussa ollaan noin huolehtivaisia ja sanoin myös siitä, kuinka koulussa pidetään parempaa huolta minusta kuin sairaanhoidon piirissä.

Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, ettei täysipainoinen opiskelu olisi minun terveydelleni vielä hyväksi kun kuitenkin on kyse vaativasta hoito-alan koulusta.  Kerroin, että vaikken opiskelisi vielä täysipainoisesti, niin haluaisin viedä opintojani eteenpäin, sillä tykkään todella paljon nykyisestä koulustani ja tein aikanaan paljon töitä päästäkseni sinne. Soveimme yhdessä, että räätälöimme minulle sopivasti tunteja jokaiseen päivään, niin etten rasitu liikaa ja ota takapakkia. Olen siitä todella tyytyväinen, että saan itselleni sellaisen lukujärjestyksen kuin nyt on minulle sopiva. Haluan kuitenkin käydä koulua, saada päivään rytmiä, nähdä kavereita ja saada opintoja eteenpäin, niin näin on nyt minulle juurikin sopiva. Sanoin myös heille, että haluan kuulua johonkin ryhmään ja se sopikin heille mainiosti ja soveimme, että saan olla vielä mukana vanhan luokkani jutuissa, koska minulla on sieltä paljon hyviä kavereita. Joudun kuitenkin jossain vaiheessa vaihtamaan virallisesti ryhmää, sillä olen sen verran jäänyt jälkeen omasta luokastani ja tämä saakin minut tuntemaan itseni niin surkeaksi ja huonoksi kun vain voi.

Vaikka olin todella tyytyväinen siihen mitä koulussa soveimme ja kaikkeen miten saan opintoja jatkaa ja minua tuetaan, niin silti tapaamisessa oli myös kääntöpuoli. Minusta alkoi taas tuntua siltä, että olen luuseri tai surkea kun en saa ”edes” koulua käytyä, tiedän, että ajatus on typerä eikä edes pidä paikkaansa. Kuten jo aiemmin mainitsin niin olen vieläkin sen verran puoli kuntoinen, ettei koulu välttämättä edes olisi oikea paikka minulle, mutta silti olen päättänyt mennä kokeilemaan ja olen sen verran järkevä, että pystyn jo myöntämään etten jaksa kokonaisia ja pitkiä viikkoja. Vaikka silloin tuntui, että olen maailman surkein ihminen ja pettänyt kaikkien läheisteni luottamuksen, niin nyt tajuan jo, että tärkeintä on oma hyvinvointini ja kuitenkin nyt menen kouluun ja haluan yrittää. Luulen, että tällainen räätälöity koulunkäynti järjestely on minulle nyt paras ja myös sellainen vaihtoehto, että silti aikaa ja jaksamista riittää myös parantumiselle joka vie paljon aikaa.

Haluan kuitenkin sanoa myös sen, että kun tiedä tätä lukevan myös niitä jotka ovat sairauslomalla niin älkää vain tunteko itseänne surkeiksi tai luovuttajiksi, jos taistelette oman hyvinvointinne puolesta niin se käy kyllä kokopäivä työstä, eikä siinä riitä aikaa tai jaksamista millekkään muulle. Itse olen ollut jo pian viisi kuukautta kotona ja päivääkään en siitä ole ”lomaillut”, itsensä saaminen parempaan kuntoon on kokopäiväistä ahertamista ja se vie kaiken voiman, kun joka päivä antaa kaikkensa niin silloin ei riitä aikaa lomalle vaikka kuinka olisi sairas”lomalla” tai kesä”lomalla”, minun lomani ovat olleet päivästä toiseen sitä, että saan itseäni kuntoon mutta minusta se on kuulunutkin nyt olla niin. Monet ovat sanoneet minulle kuinka helppoa minulla on ollut kun ”oot saanu olla vaan kotona eikä oo tarvinnu stressata koulua” niin ei se mene todellakaan niin, olen monta kertaa sanonut, että voi kuinka paljon mielummin olisin koulussa, se olisi miljoona kertaa helpompaa kuin itsensä parantaminen mutta itsensä parantaminen kun on niin paljon tärkeämpää ennen kuin voi koulussa pärjätä. Monta kertaa olen kuullut myös sanat: ” oispa mullakin vaan lomaa” joojep. Kuten jo aiemmin mainitsin niin päivääkään en oöe lomaillut, ei omasta olostaan saa lomaa. Vaikka monena päivänä on mennyt paremmin ja välillä ollut kivaakin, niin silti ajatukset ja asiat ovat mielessä. Olen todennut, että kun saan itseni kuntoon, niin koko elämäni tuntuu lomalta kun ei pyöri aina kaikki ajatukset kehää. En minä nytkään väitä, että ne olisivat enää niin pahoja kun olen tehnyt töitä niiden kanssa, eivät ne olekaan vaan onhan minulla kivoja ja helpompia hetkiä kuten jo mainitsin. Pohjimmaisena silti on sairaus jota ei saa unohtaa, ettei ala lipsumaan takaisin ja unohda sitä, että oarantumisen eteen pitää tehdä kovasti töitä ja antaa itselleen armoa ja ymmärrystä, koska parantuminen vie todella paljon voimia.

Jos nyt vielä summaan asiat yhteen niin koulun alku kyllä jännittää, pelottaa ja stressaa, mutta kuitenkin myös toisaalta olen innoissani kun päivään tulee rytmiä ja kavereita. Vaikka jaksaminen pelottaakin, niin voin luottaa siihen, ettei koulussa painosteta opiskeluun oman hyvinvoinnin yli ja koulussa saan tukea. Pakko sanoa vieläkin, että koulussa saa enemmän tukea kuin sairaanhoidon piirissä, järkyttävää. Siitä mulla onkin luonnoksissa teksti tuloillaan. Ainiin! Nyt mä oon saanut uuden supersiistin koneen niin nyt kelpaa kirjoitella!

Nyt toivottelen kaikille mukavaa loppulomaa ennen koulun/töiden alkuja ja sanon vielä, ettei mikään koulu tai työ ole yhtä tärkeä kuin oma hyvinvointi joka menee kaiken edelle.❤

 

 

Snapchat-1140130454663802272
Surikin nauttii vielä kesästä❤