Rankka, mutta silti kiva!

Arvaatko mistä puhun? Et välttämättä kun en mitään täällä blogissa maininnut siitä mitä mun viimeviikkoon kuului, no nytpä mainitsen. Puhun siis viimeviikosta, joka oli rankka, mutta myös ihan mukava ja tunsin jopa olevani välillä hyödyksikin jossakin. Olin meinaan viikon töissä tapahtumassa jonka kaikki varmasti tietävätkin, SuomiAreenassa! Siskoni Petra oli suomiareenassa lavavastaavana eli siis vastasi lavan nimeltä laiv@lava toiminnasta! Petralle täytyy kyllä antaa pointsit kotiin hyvin ja antaumuksella hoidetusta työstä. Itse olin muutoman muun kanssa laiv@lavalla paikkavastaavan pestissä! Nyt täytyy heti alkuun myöntää, että vaikka kuinka haluan hehkuttaa sitä, että työpaikkani oli kuluneen viikon mitä mahtavin niin en voi kieltää ettei myös viikko olisi ollut erityisen rankka ja vienyt minulta osaa voimistani jotka minun pitäisi keskittää toipumiselleni. Olen todella kiitollinen siitä, että sain viettää viikon mukavien ihmisten kanssa ja tavata suomen tunnettuja ihmisiä, silti myös on pakko myöntää olevani yllättynyt kuinka paljon kulunut viikko verotti voimiani.

Kuluneella viikolla tapasin monia tubettajia, kansanedustajia, parlamentaarikkoja ja monia muita suomen tunnettuja henkilöitä. Sain mahdollisuuden jutella heidän kanssaan ja laittaa heille headset-mikkejä ym. Sain myös uusia kavereita muista paikkavastaavana laiv@lavalla olleista! Saatiin kokeilla robotteja, 3D tulostaa ja vaikka ja mitä muuta! Päästiin myös telkkariin monina päivinä ja joka päivä oltiin suorassa stream lähetyksessä. Työ meidän lavan tiimissä oli todella mukavaa!

Kuluneessa viikossa oli myös varjopuoli, tai oikeastaan voisin kuvailla tilannetta niin, että haluan jaksaa ja näyttää muille kuinka jaksan, mutta todellisuudessa jaksamiseni on edelleen hyvin vähäistä. Jaksan kyllä hetken ja sitten uuvun, niin henkisesti kuin fyysistikin. Sitten jaksaminen menee ns överiksi, jaksan vaikka en oikeasti jaksaisikaan, teen vain huomaamattani kaikkea. Jokainen päivä kun lähdin töistä ja tulin kotiin oli minulle äärimmäisen vaikea. Yritin pitää itseni kasassa ja mielestäni aika hyvin pystyinkin siihen, toisina päivinä taas en, silloin itsehillintää ei sitten ollutkaan mailla eikä halmeilla. On hirveää kun kaikki yhtäkkiä purkautuu, eikä löydä itsestään mitään itsehillintää eikä mikään tunnu mitltään, kaikki asiat ovat negatiivisia. Kuitenkin keräsin itseni joka kerta. Ottaen huomioon sen, kuinka vaikeaa minulle on ja on ollut suunitella asioita ja olla muiden ihmisten kanssa masennuksen ja ahdistuksen vuoksi niin selvisin viikosta aika hyvin! Puhuin ihmisille paljon ja olin iloinen ja palvelualtis, oli mukava saada positiivista palautetta vaikka en oikein osaakkaan ottaa sitä vastaan ja ajattelen usein, että minua kehutaan vaan siksi että saisin hyvän mielen. Aina töissä pystyin hyvin olemaan ja ajattelemaan muita asioita, mutta loppupäivästä kaikki olikin kasaantuneet kököksi sisälleni. Kun ei ollut ehtinyt yhtään ajatella mitään joka toisaalta oli hyvä, niin toisaalta kaikka asiat kasaantuivat. Syömiseni tosin ei tästä viikosta kärsineet, mutta henkinen hyvinvointi on edelleen niin heikkoa, että se järkkyy todella helposti. Siitä olen tyytyväinen, että sain aina itseni kasaan vaikka muutomana päivänä se veikin tunteja. Vaikka saattaa edelleenkin kuulostaa hurjalta niin uskokaa tai älkää, olen tullut hurjasti eteenpäin maaliskuusta jolloin en pystynyt yhtään mihinkään enkä näkemään yhtään ketään! Pystyn muuten katsomaan ihmisiä silmiinkin!

Viikko meni kyllä kuitenkin aika nopeasti, vaikka monet eri ajatukset painoivatkin mieltä ja monet asiat ahdistivat enemmmän kuin laki sallii, niin silti voin sanoa tunteneeni välillä myös itseni hieman jopa hyödylliseksi. Minulla on ollut todella suuria ongelmia sen kanssa, että ajattelisin olevani yhtä arvokas ja rakastettu kuin muut ihmiset, en voi väittää viimeviikollakaan niin tunteneeni montaan kertaa, mutta pari kertaa minulle tuli olo että ehkä minusta onkin tässä maailmassa jotain hyötyä. Vihaan sitä, kun tunnen itseni niin arvottomaksi ja huonoksi, tuntuu etten ansaitsisi mitään. Sen tiedänkin olevan asia josta minun on päästävä eroon, mutta sanottakoon hieman aiheesta poiketen se, että kyllä minä olen jo muutomat kerrat ajatellut ja  sanonutkin jotain edes hieman hyvää itsestäni.

Olkoon tämä nyt kuluneen viikon pieni summaus, vaikka en paljoakaan nyt kertonut. Viikon voisi tiivistää muutomaan sanaan: vaikea mutta silti myös erilaisen mukava. Vaikka päiviin kuului monia erilaisia fiiliksiä, oman jaksamisen äärirajoille laittamista ja monia epätoivoisia oloja, niin viikkoon kuului myös hyviä asioita kuten uudet kaverit, itsensä ylittäminen, muiden kanssa oleminen luontevasti ja vaikka mitä muuta! Vaikka summasin viikon vaikeaksi ja rankaksi, niin summaan viikon myös ainutlaatuiseksi. Vaikka laitoin välillä omien tarpeitteni eteen muiden auttamisen jota olen tehnyt ihan liikaa ja pitäisi ajatella enemmän itseään, niin silti olen tyytyväinen siitä, että panokseni työhön myös tuotti positiivista palutetta ja työhön oltiin tyytyväisiä. Nyt onkin aika ajatella taas vähän itseään ja palauttaa parantumiseni ja itsestäni huolehtimiseni tärkeimmäksi asiaksi. Huomaan vieläkin kuinka paöjon minulla on työtä tehtävänä ja kuinka paljon on asoita joissa on edettävä. Tajusin viikolla kuinka vaikeaa minulle edelleen on kohdata paljon ihmisiä ja kuinka helposti väsyn, jos otan katsetta jo hiukan kouluun päin niin en voi edes ajatella sitä, luulin jaksavani paremmin muuten jaksakaan, ei ole vielä tietoakaan täysistä kouluviikoista tai täysin jaksamisesta ettei oma terveys kärsisi ja sitä en halua, sillä pää tavoitteeni kuitenkin on parantua.

Vielä pari kuvaa kuluneelta viikolta, kaikkia kuvia en voi laittaa kun useimmissa esim tubettajien kanssa otetuissa kuvissa on myös muitakin kuin minä (siis työkavereita), enkä tiedä haluavatko he näkyä täällä.

 

Maanantaina oli myös mun nimpparipäivä! :)
Maanantaina oli myös mun nimpparipäivä! 🙂
Snapchat-1243686400849781554
Tehtiin tai no äiti teki maanataina nimpparivohveleita ja hyviä oli!😋
Snapchat-2047706274097542405
Maanantaina esiintyi VilmaAlina

Snapchat-6024969418472158290

Snapchat-1419830402415993771
Tiistaina meidän lavalla kävi yhteensä noin 2000 ihmistä, joka on superhyvin!
Eilen työviikon jälkeen rentouduin elokuvan ja jäätelön parissa😊
Eilen työviikon jälkeen rentouduin elokuvan ja jäätelön parissa😊

Oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille sairaan ihanille ihmisille! ❤