Ihan sekasin!

Heippa pitkästä aikaa kaikille ihanille lukijoille ja anteeksi pieni kirjoittamis tauko. Tän muutaman viikon aikana on tapahtunut paljon, mutta hyviä asioita! Vaikka asiat mitä olen tehnyt on ollut aivan mahtavia, mutta näin toipilaana on se myös vähän verottanut jaksamista. Mutta olen aina levännyt kun siltä tuntuu ja ottanut muutenki rennosti. (No stress) ajatuksella.:) Viikko sitten uloskirjattiin osastolta ja nyt käyn kerran viikossa juttelemassa ”kotiutus” tiimin kans.

Screenshot_2016-05-26-22-03-11-1

Olin mukana tässä #sekaisin247 kamppanijassa. Minusta on hieno asia että nuorten mielenterveysongelmiin tehtiin tälläinen kamppanija. Se varmasti rohkaisi monia nuoria puhumaan ongelmiataan koska se oli niin esillä somessa ja joka paikassa. Jeij! 🙂

Screenshot_2016-05-26-22-00-03-1-1

IMG_20160513_181757

 

Aluksi tehtiin YleFolkin kanssa video minusta. Tän 3 minuutin kestävän videon tekemiseen meni meillä 8 tuntia. Mutta upea siittä tuli! Kiitos siis koko tuotantotiimille.

video löytyy ylefolkin facebooki  sivulta, yleareenasta ja youtubesta nimellä: Tanjan tarina.

 

Kamppanijan lopussa meillä oli ”talkshow” tyylinen keskustelu jossa oli juontajana ihana Nanku ja vieraina sielunsiskoni Oona ja ihana valtteri.

IMG_20160528_010816

IMG_20160529_210239

Niinkun olen monesti puhunut niin kaikella on aina jokin tarkoitus. Uskon että tällä minun sairastumisellakin oli siis jokin tarkoitus. Nyt on siis tehty hyvää ja toivottavasti autettu monia nuoria puhumaan omista ongelmistaan <3

käykäähän katsomassa videot! 🙂

 

Voit seurata minun elämää myös instagramissa nimimerkillä: Tagpu.

ps: seuraavassa postauksessa on mukana arvontaa. Pysykää siis kuulolla! 🙂

Terveisin: Tanja 🙂

2 kommenttia

  1. Anne sanoo:

    Kaikella on todellakin tarkoituksensa ♡ Kohta juhlistetaan näitä hienoja juttuja ja rentoudutaan uusissa ihanissa maisemissa! 🙂

Kommentointi on suljettu.