Onko masentunut äiti huono äiti?

Tai onko masentunut isä huono isä?

 

Kuva: yle.fivanhempi nukkuu lapsi

 

Tämä on varmasti asia mikä herättää puheen aihetta puolin ja toisin. Joko itse lapsena kokeneena tai itse masentuneena vanhempana.

 

Itselle tämä on erittäin arka aihe ja olen monta päivää miettinyt tämän aiheen kirjoittamista. Aiheen otsikko on vain pyörinyt päässä. ”Olenko minä huono äiti lapselleni kun olen masentunut?

 

Ei, en varmasti ole huono äiti lapselleni.  Jokainen äiti/isä on maailman paras vanhempi omalle lapselle.

 

Mutta Jokainen masentunut vanhempi tai ihan tervekkin varmasti ajattelee jossakin vaiheessa elämää olevansa huono vanhempi. Mutta masennuksessa se on yksi oire, joka on hyvin yleistä ja siihen ei pitäisi liikaa uppoutua. Vaikka tiedän sen olevan erittäin vaikeaa.

 

Mutta nyt kyllä valitettavasti koen itseni välillä huonoksi äidiksi, vaikka en oikeasti sitä olekaan.  Mutta kun olen masentunut ja hoidossa sen takia sairaalassa. vaikka tiedän,  että se on pitkällä tähtäimellä hyväksi meille kaikille. Osastolla olen monet kerrat itkenyt sitä kun joudun olemaan erossa lapsestani.  Siellä on hienosti osattu sanoa, että ” Kun äidin voimavarat saadaan parempaan kuntoon niin jaksat arjessa paremmin ja kaikki hyötyy siitä” – totta se on, vaikka sen sisäistämiseen on vaikeaa.  Erittäin vaikeaa.

Vaikka äidin/isän poissa-olo arjesta vaikuttaa lapseen, mutta se on hyvin pieni aika. Voihan asiaa ajatella niin, että toinen vanhemmasta tekee keikka työtä ja joutuu olemaan työnsä takia päiviä pois kotoa. Tai ainakin itse yritän helpottaa omaa oloani tällä ajatuksella.

Masennus on siitä pirullinen sairaus, että se synkkyys pään sisällä on vaikea saada pois, mutta sen synkkyyden saa ajan kanssa katoamaan. Tai ainakin sen pahimman, mutta tässäkin helpottaa kun on armollinen itselle ja tiedostaa siihen menevän aikaa, eikä lähde liikaa kiirehtimään.

Vaikka tilanne on nyt paljon parempi kuin 3 kuukautta takaperin. Silloin en jaksanut muuta kuin nukkua. Nukuin sairauteni takia n.18h päivässä, nukuin ja nukuin. Silloin olin niin syvässä masennuksessa, että en jaksanut välittää. Koin vaan että olen ”paska ihminen, maailman huonoin äiti”. Myös siihen aikaa minulla oli Ilse-tuhoisia ajatuksia. Mutta lapseni oli silloin se, mikä ei saanut minua ajattelemaan sitä asiaa pidemmälle. En antanut sille valtaa. Siitä olen kiitollinen.

 

Mutta mikä tilanne on tällä hetkellä.

Kun pääsen osastolta kotia viikonloppuisin, rakastan ja nautin joka ikisestä sekunnista mitä vietän lapseni kanssa. Me leikitään, hassutellaan, nauretaan, halaillaan, pussaillaan ja nukutaan yöt vierekkäin. Osaan katsoa lastani nyt aivan erillälailla mitä silloin 3 kuukautta sitten. Vaikka rakkaus ei silloinkaan ollut poissa, eikä ikinä olekaan ollut, mutta ne voimavarat olivat niin vähäiset, etten osannut nauttia mistään. ( Masennus se saatanan piru). Tällä kiroan aina sairauttani.

 

Lapsellemme olemme selittäneet, että ” äidin pää on nyt pipi ja sen takia äiti käy sairaalassa”. Se on ihana kun rakas tulee puhaltamaan äidin päätä jotta pipi lähtisi pois. <3 :,)

Mutta vaikka edetään päivä päivältä parempaan, mutta voimavarani ovat silti edelleen aika heikot. Siksi joudun vielä olemaan osastolla hoidossa. Mikä on taas hyvä, ettei tule takapakkia sairaudessa. (hiljaa hyvä tulee) ääärrr että kiroan tuota aikaa! Mutta se on se mikä oikeasti auttaa. + lääkkeet ja terapiat tietenkin.

 

Mutta isoimman kiitoksen annan avomiehelleni, hän on ollut tukena alusta asti. Hän on ollut minun ja lapsemme turva. Hän jaksaa huolehtia ja rakastaa. Ei parempaa miestä/isää voisi ollakaan. Niin ja hänen vanhempansa on ollut myös erittäin paljon tukenamme, heille siis myös iso kiitos!  Ei sanat riitä kuvaamaan sitä kiitollisuuden määrää.

 

Mutta tämä oli pieni teksti omasta kokemuksesta masentuneena vanhempana.

Mitä mieltä te olette? Onko Masentunut vanhempi huono vanhempi?

 

Terveisin: Tanja 🙂

12 kommenttia

  1. Oona sanoo:

    Ei todellakaan ole huono vanhempi, olet vahva ja rohkea kun olet vastaanottanut apua ja kuulostat erittäin rakastavalta äidiltä! <3 🙂

  2. Heini sanoo:

    Ei ole. Itsekin saman kaksi kertaa kokeneena tiedän miltä susta tuntuu. Voimia ja aurinkoa päiviisi ☺

  3. Ansku sanoo:

    Ei todellakaan masentunut äiti, tai masentunut isä ole huono vanhempi. Äidilläni oli elämänsä aikana todella syviä masennuskausia ja hän oli paljon osastoilla hoidossa. Tiedän, koska näin jo pienestä asti ettei nämä asiat ole tahdonvoimasta kiinni. Näin, kuinka äitini yritti joka kerta taistella sairautta vastaan, mutta vasta kunnon hoidon jälkeen hän säteili sitä ihanaa valoa, joka hänen sisällään aina oli. Toisinaan vain se sairaus peitti sen. Silti, äitinj oli minulle maailman paras äiti, ja olen niin kiitollinen että hän uskalsi avoimesti kertoa mikä oli homman nimi, eikä peitellyt sairauttaan. Olen niin ylpeä sinusta, koska olet suostunut ottamaan avun vastaan ja jaksat taistella. Lopussa kiitos seisoo, tsemppiä Tanja!! Pystyt siihen <3

    • Tanja sanoo:

      Kiitos Ansku kommentistasi. On hienoa kuulla että teillä on osattu puhua avoimesti vanhemman sairaudesta. Se on todella upea juttu ja niin sen pitäisi ollakkin!
      Ja todellakin, Lopussa kiitos seisoo. 🙂 <3

  4. Elsa sanoo:

    Oma äitini vältteli hoitoon menemistä viimeiseen asti ja purki masennuksen ja ahdistuksensa minuun, sisarusparven vanhimpaan. Äitinin sai minut kokemaan syyllisyyttä siitä että halusin käydä harrastuksissa, olla muualla kuin kotona. Hän ei selvästikään halunnut päästää irti äidin roolista. Vaikka olin jo yläasteella, en ymmärtänyt masennuksen puhuvan äidin suulla. Se jätti syvät arvet ja huonon itsetunnon. Sairastuin muutama vuosi sitten itse ahdistushäiriöön ja olen ajoittain masentunut.

    • Tanja sanoo:

      Kiitos Elsa kommentistasi! Menikö äitisi siis kumminkin hoitoon loppujen lopuksi? Masennus on siinä mielessä just pirullinen sairaus, että sitä ei välttämättä edes itse huomaa. Se voi purkautua niin erillälailla ulospäin. Mutta on se surullista aina kuulla jos menneisyyden asiat on jättänyt arvet elämään, mutta muistathan sen että haet itsellesi tarpeen tullen oikeanlaista apua. niinkuin olen sanonut ”mielummin muisto kuin kipeä ja tulehtunut haava”.
      Voimia <3 🙂

  5. Marja sanoo:

    Minä olen miettinyt tätä aihetta paljon, että uskallanko haaveilla lapsista kun masennusvuosia on tähänastisessa elämässä paljon enemmän kun terveitä. Että uusiutuuko masennus raskaana ollessa, synnytyksen jälkeen, milloin vaan äitinä ollessa. Läheiseni joskus sanoi ettei kannata edes ajatella lapsia ennen kuin on hoitanut itsensä kuntoon. Hän, monen muun tavoin, ei tunnu tajuavan ettei masennustaipumusta välttämättä voi ns. hoitaa pois alta. Olen silti sitä mieltä että masentunut vanhempi on aivan yhtä hyvä kuin terve tai vaikka jollain fyysisellä tavalla sairas/rajoitteinen. Ei kai esimerkiksi pyörätuolissa olevalle mennä sanomaan että oletpa surkea vanhempi kun et edes lapsesi kanssa juoksentele? Kiitos tästä kirjoituksesta. Olet vahva ja rohkea ja varmasti maailman paras äiti lapsellesi 🙂

    • Tanja sanoo:

      Kiitos Marja kommentistasi! 🙂 Tämä oli erittäin herättävä kommentti! Minun mielipiteeni on, että masentuneisuuteen taipuva ihminen on yhtä arvokas saamaan lapsen siinä missä kaikki muutkin. Nykyään masennus otetaan heti huomioon kun nainen raskautuu. ja tietenkin sitten kun raskaus on ohitse. Apua voi saada nykyään todella helposti jos vain sitä uskaltaa hakea.

      Eli kyllä todellakin uskallat alkaa haaveileen lapsesta! 🙂

  6. Hanna sanoo:

    Masentunut äiti tai isä voi olla hyvä tai huono vanhempi, ihan niinkuin tervekkin. Tekstisi ja rivien välit luettuani olen täysin sitä mieltä, että olet todellakin ihana ja rakastava äiti <3
    Hoitoon suostuminen ja myöntyminen ovat monelle todella vaikeita asioita, kuin myös itselleni aikoinaan. Sinä olet ottanut vastaan avun itsesi ja perheesi tähden, se jo osoittaa suurta äidin rakkautta ja huolenpitoa. <3
    Elä huolehdi osastojaksoista, ne eivät tee sinusta huonoa vaan terveemmän ja sitä myötä paremman äidin. <3
    Kiitos kirjoituksestasi ja voimia ja valoa sinulle ja perheellesi <3

    • Tanja sanoo:

      Kiitos Hanna kommentistasi! 🙂 Kommentisi sai minulle todella hyvän mielen. En ole aikaisemmin ajatellutkaan asiaa juuri noin, että ” Sinä olet ottanut vastaan avun itsesi ja perheesi tähden, se jo osoittaa suurta äidin rakkautta ja huolenpitoa” – kiitos siis siittä! 🙂
      valoa ja ihanaa kevättä myös sinulle <3 🙂

Kommentointi on suljettu.