Nyt se vissiin sitten kostautuu se muutto. Olo kuin tyhjiin puristetulla rätillä. Niin väsy. Olen viime päivät lojunut sohvalla pimeässä katsomassa Modern Familyä jakso toisensa perään. Välillä joku olympialaisten juttu. Pitäisi tehdä vaikka mitä. Mutta en jaksa. Työviikko alkaa taas huomenna. Vähän pelottaa miten jaksan. Ja siskon häät on lauantaina, se on ihanaa, mutta jaksaminen jännittää.

Harmittaa olla pahantuulinen koko ajan. Jostain syystä huomaan että kun energiat ovat ihan minimissä, niin mieliala laskee kuin lehmän häntä. Lähinäa sinne pahantuulisuuteenpäin. Ei jaksaisi olla sosiaalinen, ei jaksa jutella. Ei kuunnella. Ei ajatella. Olen pitänyt puhelinta äänettömällä kun en jaksa sitäkään. Äidin kanssa jaksoin jutella eilen, se teki kyllä hyvää. Välillä tuntuu että hän on melkein ainoa joka tajuaa tätä sairautta. Ja uskoo siihen.

On niin turhauttavaa kun on tällainen harvinainen sairaus, jota ei tunnisteta edes lääkärissä. Siksi on muiden helppo ajatella että vain kuvittelen tämän, tai teeskentelen. Jos vain kävisin pitkillä kävelyillä niin saisin nukuttua kunnolla niin olo kohenisi! HAH! Mutta kun ei mene jakeluun, että mun keho ei toimi kuten terveen! Pitkä kävely verottaisi energioita niin, että seuraavat päivät olisivat vielä pahempia. Keho ei palaudu, energiavarastot eivät täyty. Vaikka sitä on vielä toistaiseksi vaikea todentaa labrakokeilla tai MRI-kuvilla, se ei tarkoita ettei se olisi totta. Koko ajan onneksi tehdään lisää tutkimusta. Elän toivossa että lähivuosina tulisi joku tapa todentaa tämä sairaus kokeilla, niin olisi helpompi myös selittää läheisille miksi en jaksa, miksi en voi.

Ensi kerralla kerron joogajutusta, sitten kun jaksan. Parempaa viikkoa teille kaikille! 🙂