Mistä kaikki sai alkunsa?

Mistä kaikki sai alkunsa? Se on vaikea määrittää juuri tarkalleen… Alkoiko se jo lapsena, kun olin todella herkkä ja vaikutuksille altis mielikuvituksekas lapsi? Vai myöhemmin kun olin ujo ja arka itseäni vihaava ja mahalla kaikkeen reagoiva esiteini? Vai teini-iässä kun kuvaan tuli alkoholi ja tupakka ja koin ensimmäisen masennuskauden. Vai oliko se sittenkin anorexia jonka taistelin läpi 17-19-vuotiaana kun olin muuttanut kotoota omilleni?

Varsinaisesti CFS alkoi kun keväällä 2000 olin työharjoittelussa Soulissa Etelä-Koreassa. Olin siellä vajaa 4 kuukautta erään tekstiilitaiteilijan assistenttina ja nuo kuukaudet olivat yhtä matala- ja korkealentoa! Siellä tehtiin töitä kellon ympäri ja heidän työmoraalinsa on aivan erilainen kuin Suomessa, ei siellä ole mitään vapaapäiviä tai lomia, töitä tehtiin intohimolla ja hurjasti ja yötäpäivää.

Kun palasin Suomeen vauhtini vain kasvoi, se kesä oli näin jälkikäteen huomattuna ensimmäinen maniakauteni. Meni rahaa, uni ei maistunut eikä ruoka ja vauhtia piisasi. Kun koulu alkoi, olin myös hyvin kaikkivoipa ja päätin että voin ihan hyvin suorittaa yhtä aikaa sekä vaate- että tekstiilisuunnittelun kurssit ja toimia samalla korealaisen opettajani assarina! Tietty voin! No problem! Ja kävin siinä samalla myös töissä ja harrastin.

Sitten tuli romahdus. Se tuli mononukleoosin muodossa, eli pusutaudin. Olin ihan älyttömän kipeä ja koulusta pois kaksi viikkoa. Kuume oli korkea ja kurkku niin kipeä että nieleminen oli lähes mahdotonta. Virusinfektio, joka muutti koko loppuelämäni. Tuon viruksen jälkeen voimani eivät ikinä enää palautuneet sitä edeltäneelle tasolle. Olin tosi väsynyt, itkuinen, kipuinen, uupunut. Halusin vain vetää peiton korviini ja nukkua…

Usvassa kulkevan tie
Usvassa kulkevan tie

Koulu alkoi mennä alamäkeä, jäin jälkeen.  Joskus jäin itkemään ulko-oven taakse ulkovaatteet päällä kun en voinutkaan lähteä ovesta ulos. Ahdisti niin paljon. Yhdessä vaiheessa asuin hetken äitini luona, kun en kyennyt itse mihinkään. Silloin äitini vei mut lääkäriin koska oli huolissaan. Sain masennusdiagnoosin ekaa kertaa. Masennustestin pisteen olivat niin korkeat että kysyttiin josko olisin halunnut Kellokosken sairaalaan osastolle. Se tuntui niin pelottavalta että sovittiin että äiti on tukena ja tarkkailee.

Jotenkin tuo diagnoosi oli helpotuskin. Sain lähetteen eteenpäin ja pääsin terapiaan. Siellä sitten vähitellen varmistui että mulla onkin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Samalla kärsin yhä enenevästä uupumuksesta ja säryistä. Sain fibromyalgiadiagnoosin ja pääsin fibrokuntoutuskurssille. Oli kiva tavata ihmisiä joilla oli samoja oireita, joskin kaikki olivat mua paljon vanhempia ja kurssin annit veivät enemmän multa energiaa kun antoivat. Ja muiden sairaiden lääke- ja särkyvertailut saivat mut päättämään etten halua tulla sellaiseksi joka vain puhuu kolotuksistaan!

2002 olin aloittanut työni kirjastovirkailijana, oli pakko jättää opinnot päättötyötä vajaaksi, koska se vain oli liikaa. En jaksanut enkä voinut, koulu ahdisti tosi paljon. Koska rakastan lukemista ja 90-luvun alussa luin itseni kirjastovirkailijaksi, oli kirjasto ihan unelmatyöpaikka! Mutta sielläkin alkoi olla tosi paljon poissaoloja, olin masentunut ja väsynyt. Yhteistuumin päätettiin että kokeillaan osakuntoutustukea ja muutama vuosi mentiin vuosi kerrallaan, kunnes vuonna 2005 sain osatyökyvyttömyyseläkkeen toistaiseksi bipolaaridiagnoosilla. Se oli todella hyvä päätös! Sain olla työelämässä, mutta vain osan viikkoa, sen jotenkin jaksoin kun sain palautua loppuviikon.

Kerran luin jostain kroonisesta väsymysoireyhtymästä ja mietin että ihan kuin minä! Enemmän uupumusta kuin kipuja ja särkyjä ja pieni ponnistelukin aina kostautuu. Lääkäri tosin oli sitä mieltä että kun ei sitä Suomessa kunnolla tunneta niin turha sitä on miettiä! Olin sitten miettimättä. Kunnes kuulin Olli Polosta, joka tuntee tätä sairautta. Varasin ajan, ja sain diagnoosin marraskuussa 2014 ja lääkityksen, joka on ihme kyllä palauttanut toimintakykyäni ja nopeuttanut palautumista. Joten nyt taas jaksankin jotain muutakin kuin maata sohvalla töiden lisäksi! Onneksi tätäkin sairautta aletaan pikkuhiljaa enemmän tuntea ja tutkia, ehkä vielä joskus selviää mikä tätä aiheuttaa ja mikä tähän auttaisi.

 

Tulipas pitkä historiikki, kiitos kun luit <3

 

2 kommenttia

  1. Oona sanoo:

    Kiitos kun tuot tämmöisen asian esille!! Mielenkiintoista ja voimaannuttavaa tekstiä. 🙂

    • mintti sanoo:

      Kiitos OOna! Minustakin on tärkeää tuoda näitä asioita esille ja ihmisten tietoisuuteen, muuten mikään ei ikinä muutu 🙂 <3

Kommentointi on suljettu.