KOTONA

Torstaina minä pakkasin laukkuni ja lähdin myöhään illalla matkaamaan kohti kotia. Lapsuudenkotiani. Oli jo yö kun saavuin perille.

Perjantai alkoi sateisena, mutta sää kääntyi kuitenkin päivän mittaan paremmaksi. Vietimme äitini kanssa äiti-tytär aikaa. Kirppistelyä, kirjastossa pyörimistä ja pizzaa. Päätimme myös pikkusiskoni kanssa suunnata illalla kohti pienen kotikaupunkini yöelämää, sillä olin luvannut siskolleni baarireissun sen kunniaksi että pikkuiseni täytti jo pari kuukautta sitten tuon maagisen 18 vuotta.

Tuntui hassulta seurata vierestä kuinka toinen osti kaupasta juuri niitä samoja ällömakeita alkoholijuomia kuin itse saman ikäisenä. Oi niitä aikoja! Ilta oli hauska. Hieman kylmä, koska päälle piti tottakai saada vetää hame ja jalkaan kevyet ballerinat. Ihan kuin silloin omina ekoina baarikeikkoina. Niistä on jo pian 5 vuotta. Huhhuh.

13382186_10205400054515920_2144329207_n

13384833_10205399752228363_566035221_n

Ilta oli hauska. Paljon kikatusta, höpötystä ja siskon opastusta omien vanhojen baarimuistojeni avulla. Kuitenkin puhelimeni akku oli illalla jo melkoisen vähissä, josta syystä pidin puhelinta kiinni osan aikaa illasta. Yöllä puhelintani katsoessani fiilikseni kuitenkin laski.

Pikkuveljeni oli laittanut viestin jonka mukaan hän oli lähtenyt kävelemään pois kotoa. Humalainen äitini oli tuonut kotiimme mukanaan yhtä humalaisen miehensä. Äidilläni haava nenässä ja huuli turvoksissa. Ei kotona kuulemma voinut olla siltä kamalalta mekkalalta, humalan hajulta ja asioiden selvittelyltä.

Kuinka huono omatunto minulle tulikaan. Olin ensimmäistä kertaa ikinä viihteellä silloin kun minua olisi tarvittu kotona. Koin oloni huonoksi isosiskoksi. Huonoksi aikuiseksi. Kenties jopa huonoksi äidiksi. Vaikka tottakai tiedän ettei minun tarvitsisi. Olenhan minä vain äitini lapsi ja sisaruksieni sisko.

Normaalisti kai kuitenkin vanhemmat odottavat kotona juhlimasta palaavia lapsiaan. Me palasimme juhlimasta kotiin selvittämään tilannetta huomattavasti humaltuneempien äitini ja hänen miehensä kanssa. Ei ollut eka kerta, vaikkakin toki minun osaltani juuri viihteeltä käsin. Onneksemme tilanne oli jo rauhoittunut kotiin päästyämme jolloin sanasodilta ja uhkaavilta tilanteilta vältyttiin. Äitini oli kuulemma joutunut aiemmin illalla akkatappeluun. En yhtään ihmettele.

Nuorin pikkuveljeni nukkui vuoteellaan odottaen lapsen tavoin äitiään hakemaan päättötodistusta kanssaan koululta aamulla. Eikä äiti vaikuttanut kykenevältä lähtemään ala-asteelle vielä niin aikaisin aamutuimaan. Pikkusiskoni laittoikin herätyksen soimaan. Valmistauduin hyppäämään muutaman tunnin yöunien jälkeen jälleen pitkästä aikaa äidin saappaisiin ja suuntaamaan kohti muita lasten vanhempia ja luokanopettajaa koulun päätökseen.

On hyvä osata juoda paljon äitiään sivistyneemmin.

Virkeänä kuin nyt kokeneet juopot yleensä äiti kuitenin tokeni koulun tilaisuuteen aamulla. Nenän pieni ruhje jäi piiloon silmälasien taakse ja huulen turvotusta peittämään levitettiin vahvaa huuliväriä. Todistus haettiin ja pikkuveljeni riensi kotiin päästyään esittelemään minulle 3 luokan päättötodistustaan. Tyyppi sai englannista arvosanan 10. Matematiikasta 9. Kuinka ylpeä isosisko voi ollakkaan?

Herättyäni veljeni kertoi minulle myös ensimmäisten kaljatölkkien sihahtaneen auki jo aamupäivällä. Viikonlopun ryyppyputki oli siis jo hyvässä vauhdissa minun vasta herätessäni uuteen päivään. Ne on ne kuuluisat loiventavat. Ai kuinka kiva olikaan tulla käymään kotona pitkästä aikaa. Reissuni tulisi muutenkin olemaan vain muutaman päivän pituinen. Kiitos äiti. Oli mukava nähdä sinuakin.

Pikkuveljeni kertoi minulle myös olevansa nälkäinen. Ei äiti mitään ruokaa ollut tehnyt. Pistimme siis siskoni kanssa keittössä hulinaksi ja aloimme kokkauspuuhiin. Kunnes äitini saapui humaltuneena paikalle haluten välttämättä osallistua ruuanlaittoon. Keittiössä oli kuitenkin jo ahdasta minun ja siskoni siellä hyöriessämme. Niimpä äitini totesi ettei me edes tarvita sitä avuksi. Kenties perustellakseen juomistaan.

Jouduin toteamaan, että ollaan kyllä opittu elämään ilman äidin apuja jo vuosikausia sitten, mutta että olisihan se kuitenkin kivaa jos äiti käyttäytyisi äidin tavalla. Olisi meille äiti. Ei käyttäytyisi niin kovin sekavasti.

Hetken se yrittikin, kunnes kuulin ulko-oven käyvän. Seuraavan kerran äidin nähdessäni hän oli taas jo hieman enemmän humalassa.

Tässä vaiheessa oltiin jo keretty syömään minun kokkaamani navetalta haisevaa broileria riisin ja siskoni tekemän salaatin kanssa. Oltiin nukuttu kimppapäikkärit. Olin jo kerennyt viedä sisarukseni kauppaan herkkuostoksille kesäloman alun kunniaksi. Oltiin keretty myös pelailemaan Trivial Pursuittia ja oltiin juuri alkamassa katsomaan elokuvaa.

Ihan ilman äitiä, ilman ongelmia. Oikeastaan toivottiin hänen pysyvän poissa rauhan säilyttämiseksi. Surullista, mutta totta. Totesin siis jälleen kerran olevani kenties valitettavan riippumaton äidistäni. En jaksa enää edes pahoittaa mieltäni äidin juomisesta tai käytöksestä. Kyllä me sisarukset pärjätään. Meitsi on melkoisen hyvä mamabear jos niikseen tulee.

Huomasin kuitenkin myös sen, kuinka paljon kaipaankaan isäpuoltani. Kuinka paljon sisarukseni häntä kaipaavat. Näiden ihanien nuorten elämä voisi olla niin paljon parempaa. Miksi hyvät ihmiset viedään meiltä pois? Nimittäin pikkuveljeni lähdettyä kävelemään pois kotoa yöllä, oli hän kävellyt vanhan kotitalonsa eteen. Talon, jossa hän asui siskonsa ja veljensä kanssa isänsä luona. Voit lukea isäpuolestani kirjoituksistani HE JÄIVÄT  ja HASSUKASSU.

Kuinka väärin onkaan, että äiti valitsee pullon omien lastensa sijasta. Yhä edelleen myös minun, joka matkustin käymään kotona yhden viikonlopun verran taas muutaman kuukauden tauon jälkeen. Vaikka olenhan minä toki jo aikuinen. Itsenäinen ja vahva. Kumpa aikuisuuteni veisi pois ne toiveet, pettymykset ja surut joita oman äitini huonot valinnat minussa yhä edelleen syvällä sisälläni aiheuttavat.

Tulen kuitenkin anyways käymään täällä, kotonani vielä tulevaisuudessakin. Valitettavasti en enää niinkään äitini, vain sisaruksieni vuoksi.

Eihän näitä tyyppejä tärkeämpiä olekkaan.

On kiva olla kotona. Vaikka eihän tämä niin kovin rentouttavaa ja mieltä hellivää aina olekkaan.

Koti on kuitenkin aina siellä missä sydän on. Ja mun sydämessä asuu 3 pikkuveljeä, pikkusisko ja 5 kissaa. Liian pienessä, melkoisen köyhässä kodissa siellä missä vietin itsekkin monet vuodet lapsuudestani.

Kaljapullojen keskellä.

13342118_10205399806789727_1982959001_n

Pauliina