Hellurei ja hellät tunteet!

Täytyy kyllä myöntää, että ihan näin kauaa ei ollut tarkoitus hiljaisuutta täällä blogin puolella pitää. Tietoisesti siis päätin että keskitän kaiken energiani ja aivokapasiteettini tasan viikko sitten olleisiin pääsykokeisiin, jonka jälkeen sitten päivitän kokeen jälkeisiä fiiliksiäni tänne teillekkin.

No öö, hienosti päivitin ja sillai.

Anyways, pääsykokeet menivät huimasti paremmin kuin osasin pääsykokematskuihin tutustumiseltani odottaa. Muutama päivä ennen koetta kun oli vielä noin 100 lukematonta sivua jäljellä, tietenkin koska se kuuluisa viimetippa. 4 tunnissa tuli ranne hellänä kirjoiteltua kuitenkin yhteensä 11 sivua tekstiä niin esseen kuin käsitteiden selityksen muodossa, kuin myöskin ruksittua reilut parikymmentä monivalintakysymystä. Kaikki oikein tietenkin. Kröhöm. Yhtään riviä ei papereihin jäänyt tyhjäksi.

Nyt sitten odotellaan kuukauden päivät että kuinka meitsin kävi. Jatkuuko yliopisto-opiskeluni ensi syksystä lähtien uuden pääaineen alla, vai jatkanko eteenpäin pyristelyä vielä vuoden haalien kasaan opintopisteitä sieltä mistä niitä vain suinkin saan kasaan miettien hyötyä haaveammattiani ajatellen.

Kiinnostaisiko teitä muuten lukea enemmän opiskelustani ja opiskeluhistoriastani? Instagramissa haaveilemani pääaineen jo erään kuvani alle lipsautinkin, mutta ajattelin olla edes jollain tapaa arvoituksellinen ja jättää sen tähän nyt kirjoittamatta. Esitän niinkun sillai vaikeasti tavoiteltavaa niinkuin naisille on tapana.

Pääsykokeiden jälkeen alkoi kuitenkin loma. Kesäloma! Kesä onkin ehdottomasti lemppari vuodenaikani. Siitäkin huolimatta että olen jo nyt kerennyt mm. hinkkauttamaan hameen alla kuin myös shortseissa paljaat hikiset reiteni yhteen niin kovin että reisnahkani on aivan hellänä. Auts. Melkein jo kuvittelin olevani sen verran laihtunut ettei tätä ongelmaa enää olisi, mutta ei sitten. Syytän tästä nyt isoja luitani ja elän selluliittisieni reisineni onnellisena ainakin nyt tämän kesän loppuun asti, koska dieetti ei nyt vain huvita pätkääkään.

Ihan oikeasti, selluliittiSIENI. Miten tuo sana oikeasti kirjoitetaan? Anyone?

Edellisessä, vai oliko se nyt sitä edellisessä kirjoituksessani mainitsin reumani muistutelleen olemassaolostaan ja että tämä on hieman vaikuttanut treeneihini kuin myös mm. huonosti nukuttuihin öihini. Valitettavasti sama meno on jatkunut, vaikkakin kipuni eivät mitään kovia ole olleetkaan. Varsinkin lonkkani ovat tykänneet ruksua ties missä tilanteissa tahansa, josta johtuen olen hieman muokannut jalkatreenejäni salin puolella.

Tarkoittaen sitä, että olen keventänyt treenipainojani kuin myös korvannut osan liikkeistä toisilla lonkkia säästävämmillä vaihtoehdoilla. Jokainen treeniohjelmaani kuuluva treeni on vedetty edelleen ainakin melkein hymyssä suin, irvistellen nyt ainakin. Ei annetta pikku nivelkipujen vaikuttaa eihän? Ja kyllä, jokaista liikettä tehdessäni jätän sarjat välittömästi kesken jos kipua tunnen, tarkoitus kun ei ole rikkoa itseäni enää tämän enempää.

Treenien lisäksi lomamoodiini on sisältänyt paljon löhöilyä, sekä kavereideni kanssa hengailua. Ollaan käyty yökerhossa tanssaamassa, terassilla puhumassa henkeviä, kuntosalilla pelaamassa kalapeliä (no ei, oikeasti treenattiin kovasti), puistossa syömässä subipatongin täytteet rinnuksille, sekä heitelty kyykkytaputushaarahyppyfrisbeetä.

Lomalla on niin kivaa, saa hömppäillä ihan mitä tahtoo silloin kun tahtoo. Josko vaikka löytäisin nyt paremmin aikaa ja inspiraatiota blogini kirjoittamiseenkin. Paljon on vielä menneisyyden haamuja blogiini avaamatta ja luulempa että ilmaantuu vielä paljon uusiakin tuulia tänne teille kerrottavaksi.

Jokatapauksessa en aio enää keskittää blogiani syvällisyyksien kirjoittamiseen senkään vertaa mitä tähän asti, vain tulen kirjoittamaan omasta sairaankauniista elämästäni sellaisenaan. Juuri niistä aiheista ja asioista juuri silloin kun minusta tuntuu.  Syvällisyyksineen ja pinnallisuuksineen. Vaikka tottakai postaustoiveet ja kysymykset ovat aina tervetulleita. Kirjoittaminen kun on minusta tosiaan niin kovin kivaa, mutta aina ei vain keksi mitään mistä kirjoittaisi.

Käykää vaikkapa tutustumassa blogini ensimmäiseen kirjoitukseen MINÄ, josta voitte saada hieman kuvaa siitä mitä kaikkea minä olen. Kenties löydät sieltä osan minusta josta toivoisit kuulevasi lisää. Jos löydät, kerro ihmeessä! Tiedämpähän mistä lähden seuraavaksi kirjoittelemaan. On ollut muuten imartelevaa huomata, että juuri tuon ensimmäisen kirjoitukseni tyyliä tai muotoa, kirjoitustapaa vai miten asian nyt muotoilenkaan, on lainattu ainakin jo kahdessa muussa uudessa blogissa aloitustekstinä.

Kyllä minun blogiani siis joku lukee! Edelleen siis nöyrä kiitos siitä että blogini jaksatte auki klikkailla, tuntuu mahtavalta kirjoitella tekstejä jollekkin muillekkin kuin vain itselleni. Kommentoidakkin tosiaan saa, se olisi itseasiassa tosi kivaa. Vastailen kaikkiin aina kun vain suinkin ehdin.

Valitettavasti kesälomallakin kun on tiettyjä ei niin kivoja velvollisuuksia, kuten esimerkiksi tiskaaminen. Damn it. Lähdenkin tästä siis valloittamaan jostain kummasta keittiööni kasvanutta tiskivuorta..

🙂

Pauliina