Moi tyypit.
Minulla ei ole yhtään syvällinen olo. Olen ollut viime päivät jotenkin erityisen energinen/ onnellinen, joten ei ole tullut mieleen pohdiskella menneisyyden vaikeita juttuja.
Niimpä sen sijaan että kirjoittaisin teille mitään syvällisiä tai muistelevia ajatuksiani mistään menneestä, kerron teille ihan vain mitä minulle kuuluu nyt. 🙂
Ja hyväähän minulle kuuluu.
Kirjoitettuani teille kirjoituksen RASVAPROSENTTI, aloin todenteolla pohtimaan omaa dieettiäni ja ruokien punnitsemistani. Miksi tätä itselleni teen?
Noh, sen kummempia syitä en keksinyt niiden lisäksi joita tuossa aiemmassa aihetta käsittelevässä kirjoituksessa jo kerroin.
Niimpä lopetin dieetin! Miksi kummassa nipottaa kun olen tällä hetkellä tyytyväinen vartalooni ulkonäöllisesti näinkin.
Kerkesin myöskin havaitsemaan nyt jo ohimenneen pienen lämpöaallon ja shortsikelien aikana, että itseasiassa sulaudun muiden tavallisten ihmisten joukkoon huikeasti paremmin näine selluliittisine ja raskausarpisine reisineni kuin semmoisena timminä ja siloihoisena timmimimminä mitä jotkut onnekkaat ovat.
Senkin puoleen turha stressata.
Mutta vaikka olen sinut tämänhetkisen kroppani kanssa ja tunnen myöskin ylpeyttä muutoksesta jonka olen ulkonäössäni jo saanut aikaan, punnitsen yhä edelleen ruokani päivittäin. Tai ainakin osan aterioistani.
Edelleenkin syystä että en tahdo kuihtua. Kaksi päivää yritin olla punnitsematta ruokiani ja jestas sentään että söin liian vähän. Unohdin jopa syödä yhden aterian kokonaisuudessaan. Mahan murinaa, silmien sumentumista treenin aikana ja muutenkin väsynyttä oloa.
En vain kertakaikkiaan osaa syödä tarpeeksi ilman että puntaroin ja suunnittelen ruokani etukäteen. Kumma juttu.
Tiedättekö, kun käy päivän aikana vetämässä noin tunnin kävelylenkin, noin tunnin punttitreenin, kuin myöskin kävelee hyötyliikunnan muodossa jopa 8 kilometriä päivässä, niin sitä energiaa kuluu. Niin myös ruokaa. Siispä ruokapuntarilla todellakin vain varmistan että oikeasti syön tarpeeksi.
Enää ei ole niin justiinsa vaikka ruokamäärät menee muutaman, tai muutaman kymmenen grammaa yli tarkoitetun, kunhan sitä on tarpeeksi.
Nimittäin vaikka periaatteessa virallisen dieetin lopetinkin, elän silti edelleen normipäivänä hieman miinuskaloreilla. Syystä että en jaksa syödä tarpeeksi. Minä vain kertakaikkiaan kulutan melko paljon. Voisin toki alkaa tukkia kermaa ja sokeriherkkuja joka aterialleni ynnä muuta, mutta ei vain tee mieli.
Minulla on edelleen tavoitteena saavuttaa se timmi ja sporttinen fitnesskroppa joskus. Niimpä vaikka en nyt jaksakkaan varsinaisesti rasvaprosenttiani stressatakkaan, ei olisi pahitteeksi jos vaikka hieman timmiytyisinkin. Mutta jos en, on sekin tässä vaiheessa mahtava juttu.
En nimittäin ole ikinä pitänyt rasvaprosenttiani yllä. Olen aina joko lihonnut tai laihduttanut. Nyt on aika opetella uutta.
Olen kuitenkin jo tottunut semipuhtaaseen ruokavalioon, eikä minulle edes tule enää kovinkaan hyvä olo rasvaisista ja sokerisista ruuista.
Ylläolevan kuvan turvotuksen sain aikaan syömällä semikokoisen lautasellisen perunamuusia ja lohta kermaisella kastikkeella. Jälkkäriksi vielä jäätelökakkua ja hieman irtokarkkeja. Voitte kuvitella kuinka mukava ja energinen olo tuolloin oli.
Siispä syön normaalipäivinä vielä ikäänkuin dieetillä, ruokavalion mukaan jolla saatan hieman timmiytyä. Mutta kuitenkin vapaasti.
Sikäli mikäli minulle tarjotaan herkkuja, minulle tarjoutuu tilaisuus syödä jonkun tekemää normaalia kotiruokaa tai tulee eteen tilanne jossa kätevintä on syödä ulkona, syön kyllä juuri sitä mitä milloinkin huvittaa. Oli se sitten hampurilaista, pizzaa, jäätelöä, proteiinipatukka, terveyssmoothie tai subin patonki jälkkärikeksillä.
Esimerkiksi edellisviikonloppuna söin suklaalevyn, suklaapatukan, muutamia irtokarkkeja sekä subwayn patongin juustolla, kahdella tuhdilla kastikkeella ja vieläpä tuplasuklaakeksin. Oi nam! Eikä edes tullut huono olo kun ei vetänyt kaikkea putkeen yhdeltä istumalta.
Mutta joo. Ei minun elämäni ihan vain ruuan ympärillä pyöri. Vaikka aika pitkälti kylläkin koska ruuan voimilla sitä täällä eletään.
Olen minä myöskin treenannut. Niin kovaa kuin olen suinkin pystynyt. Valitettavasti niveleni ovat jostain syystä päättäneet ilmoitella viime aikoina reumaisuudestaan ja niimpä olen joutunut treenaamaan hieman kevyemmin ja erilaisella treenijaolla kuin normaalisti.
Mutta edelleen, 5 salitreeniä ja samanverran lenkkejä viikossa on vedetty. Että ei nyt ihan huonosti ole mennyt. Tänään jouduin jättämään aamulenkin väliin kipeän polveni vuoksi. Tiistainen jalkatreenini saa nyt myöskin siirtyä toiselle päivälle, tänään jumpataankin hauista, ojentajaa ja vatsoja!
Treenin ja ruuan lisäksi olen viime viikot myöskin fiilistellyt kesää. Ehdottomasti lempivuodenaikani.
Puiden lehdet alkavat vihertää, lämpötila nousee hitaasti mutta varmasti, aurinko lämmittää, linnut visertelee ja ihmiset tuntuvat olevan paljon iloisempia.
Tästä vuodesta, keväästä ja kesän tulosta tekee erityisen se, että olen ensimmäistä kertaa ihan oikeasti onnellinen. Jumantsuikka mikä fiilis!
Olen kärsinyt tähän asti kevätmasennuksesta niin kauan kun muistan. Viime keväänä en ollut varsinaisesti masentunut, mutta onneton kylläkin. Onneksi pääsin pois onnettomasta parisuhteestani.
Tähän kesään lähdenkin siis sinkkuna ensimmäistä kertaa muutamiin vuosiin. Olen tästäkin niin innoissani. Mahdollisuus olla vapaa, mahdollisuuksia myöskin tavata uusia ihmisiä ja kenties jopa rakastua jos niikseen käy. Niin paljon voi tapahtua, tai jäädä tapahtumatta. Ihan omalla painollaan.
Tänä kesänä minä olen ihan oikeasti oma minäni ensimmäistä kertaa ikinä. Olen vapaa, olen saanut ulkonäköni ja pukeutumistyylini vastaamaan sieluani, uskallan olla ja tehdä sitä mitä minä haluan ja olen lähtenyt tavoittelemaan unelmiani.
Viime viikot olen nimittäin ennen kaikkea lukenut pääsykokeisiin. Jotka ovat muuten tasan viikon päästä. Ääks. Wish me luck!
🙂
Pauliina