Mikään ei tunnu miltään


Huomaan pakenevani jälleen pahaa oloa. Teen kaikkeni, ettei minun tarvitsisi pysähtyä ja rauhoittua. En pysty nukkumaan ja minulla on niin levoton olo, että en voi olla paikoillani. Kun minun täytyy mennä nukkumaan, pelkään elämää ja kuolemaa, huomista ja tulevaa. Pelkään pahaa oloa. Pelkään niin paljon, etten halua edes ajatella koko asiaa. Jos asia tulee mieleen, itken vähän ja sitten uuvutan itseni tekemällä jotain raskasta työtä. Ei sillä ole oikeastaan väliä mitä teen, kunhan en ehdi ajatella mitään. Olen kuin kahden tulen välissä. Toisella puolella on elämä, toisella kuolema. Kumpikin vaihtoehto sattuu ja satuttaa. Satuttaa joko minua tai läheisiäni. En jaksa enää miettiä kahden vaihtoehdon välillä.

Kuolema tuntuu toisaalta helpottavalta ja rauhalliselta. Siihen loppuu ahdistus, pelot, itsetuhoiset ajatukset ja harhat. Tuntuu, että silloin voisin olla oikeasti onnellinen. Enää ei tarvitsisi esittää ja näytellä hyvävointista eikä salata pahaa oloa. Mutta toisaalta kuolemaan päättyy kaikki. En voisi enää nähdä vanhempiani, sisaruksia, kummilapsia ja läheisiä. En voisi enää todeta illalla, että tänään on ollut parempi päivä kuin viikko sitten. En voisi enää sanoa läheisille kuinka paljon heitä rakastan. En voisi aloittaa uutta aamua ja hoitaa niitä arkisia askareita. En voisi enää toteuttaa haaveita ja suunnitella tulevaa. Sitten kaikki olisi ohi. Niin paha olo ja ahdistavat tapahtumat ja ajatukset kuin toivo parempaan huomiseen sekä ne paremmat päivät.

Tällä hetkellä olen Torniossa. Kaikilla ihmisillä on omat menonsa. He elävät, tapaavat ystäviä. Heillä on päällisin puolin kaikki hyvin. Minä seuraan sivusta tätä elämää. Olen kuin haamu, jolla ei ole paikkaa missä olla. Paikkaa missä kaikki olisi hyvin. Missä ei tarvitsisi pelätä itseä, elämää, kuolemaa ja niitä kamalia ajatuksia.

Keskiviikkona kävin terapiassa viimeisen kerran ennen terapeutin lomaa. Terapeutti oli huolissaan minusta ja olen minäkin. Miten minä pysyn tämän kesän hengissä? Minua pelottaa kamalasti. Viimeiset kaksi viikkoa olen ajanut autolla itkien ja etsinyt sopivaa rekkaa. Olen aivan hemmetin väsynyt ja loppu. En jaksa enää.

Haluaisin sanoa jollekin kuinka paha olo minulla on. En kuitenkaan uskalla. Pelkään ihmisten reaktiota. Sitä miten he menevät sanattomaksi. Toiset taas käskevät ryhdistäytyä ja kertovat minulle miten vaikeaa heillä on elämässään ollut. Ihan kuin ihmisten pahaa oloa voisi vertailla jollain mittarilla. ”Eihän tuo ole mitään, mutta annas kun mä kerron miten vaikeaa mulla on ollut.” Mitä siinä enää sitten sanomaan. En jaksa enää jatkaa. Tulee vain syyllinen ja voimaton olo. Minä en ilmeisesti kertoa pahasta olostani. Jos sanon jotain olen kiittämätön, laiska ja valitan joka asiasta. Minun ei saa olla vihainen. Jos sanon jollekin vihaisesti, minulle sanotaan, että minun täytyy vain niellä kiukkuni. Olen kuin matto, jonka päältä kävellään jatkuvasti. Minä en ole tässä elämässä mitään.

Minulla ja isälläni on riitoja joka päivä. Tai ei ne edes ole oikeastaan riitoja. Isä on minulle vihainen kaikesta mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä. Jos seison oikealla, minun pitäisi seisoa vasemmalla. Jos nukun, minun pitäisi olla valveilla. Jos olen valveilla, minun täytyisi nukkua. En enää tiedä miten minun täytyisi olla. Kaikki mitä teen on väärin tai väärällä tavalla toimittu. Pelkään jo seuraavaa kommenttia ja siksi yritänkin olla mahdollisimman huomaamaton. Mikään ei kuitenkaan riitä isälleni. Suoraan sanottuna minä pelkään isää. Vaikka hän ei ole ikinä satuttanut minua fyysisesti, pelkään kuitenkin, että hän lyö tai satuttaa jollain muulla tavalla minua. Tämä lisää ahdistustani entisestään.

Suomeksi sanottuna minulla on niin paha olo, että tekisi mieli vetää pää täyteen. Silloin saisin pienen hetken olla ajattelematta tätä kaikkea pahaa oloa.

 

 

Emilia

6 kommenttia

  1. Suvi sanoo:

    Hei. En kirjota tähän pitkästi. Mulle vaan tuli niin vahva ”minäkin olen ollut tuolla” ajatus, tiedän jotain siitä miltä susta nyt tuntuu. Ahdistaa lukea ja tuntuu pahalta sun puolesta vaikken sinusta mitään tiedä. Olet arvokas.

    Jos haluat jutella tai viestitellä muuten vain voit laittaa mulle. Toivon että laitat mutta jos et ymmärrän senkin. Mä en ole todellakaan mikään tasapainoinen ihminen itekkään mutta joskus auttaa vähäkin.

  2. Taika sanoo:

    En voi sanoo et tiiän miltä tuntuu. En voi sanoo et kaikki järjestyy. En voi luvata mitää. Haluaisin halata, kuunnella ja kertoo, enempään en ehkä pystyis, enkä enempää voi luvata. Voin sanoo et tiiän miltä tuntuu se, et ketää ei kiinnosta sun murheet. Ja sen, kuinka niil ihmisillä joille koitat puhuu, on menny elämäs paljon huonommin ku sul. Mut se, et jollaki on menny elämäs omasta mielestä huonommin ku jollai toisella, niin se ei silti oikeuta ketään väheksyyn toisen pahaa oloo. Voin sanoo et tiiän miltä tuntuu ku ei riitä omalle vanhemmalle, se sattuu. Ei oo kiva kuulla päivästä toiseen kuinka susta ei voi olla ylpee, koska et tee niiku muut tahtoo. Vaikka voin sanoo et tiiän miltä susta tuntuu jotkut asiat, niin en voi silti tietää miltä ne kaikki pahat asiat yhtäaikaa siin niskan päällä tuntuu. Kaikkihan me tunnetaan eri tavalla, mut sen voin sanoo et se sattuu.. Ja se mikä ei tapa, se sattuu saatanasti. Ehkä tästä viestistä ei oo mitää apuu, tai tästä ei saa mitää selvää, mut tuu laittaa viestii jos haluut puhuu.. Kaikkee hyvää sulle <3 (tähän haluaisin sanoo et kaikki järjestyy, mut en vaan voi)

  3. Annikki sanoo:

    Ikinä en oo mihinkään blogitekstiin samastunut tällä tavalla. Kiitos.

  4. Miina sanoo:

    Yhdyn edelliseen. Olisin voinut kirjoittaa ihan samalla lailla. Kiitos täältäkin. Ja voimia ja uskoa elämään <3

  5. Janna sanoo:

    Moikka,
    mä ajattelin jossain vaiheessa ihan täsmälleen samoin kuin tässä tekstissä. Mun elämä on nyt aika paljon paremmalla mallilla ja ajoittain on aidon onnen pilkahduksiakin. Raskainta on kuitenkin olla siinä ajassa ennen kuin asiat alkaa loksahdella paikoilleen kun ei tiedä milloin se tapahtuu ja tapahtuuko tarpeeksi pian. Laita hei viestiä, oli hyvä tai huono päivä, ja lupaan kuunnella ja vastailla pikimmiten. Olen sun tukena 🙂

  6. Oona sanoo:

    Pystyn samaistumaan! Olet tärkeä ja arvokas tässä maailmassa. <3

Kommentointi on suljettu.