Pienen pieni tyttö odottaa innolla ensimmäistä koulupäiväänsä. Tyttö oli saanut valita kaupasta ihka uuden pyörän, jolla hän saa taittaa ensimmäisen koulumatkansa yhdessä isänsä ja saman ikäisen serkkunsa kanssa. Serkukset olivat menossa samalle luokalle. Tytöt olivat tästä helpottuneita; jos muita kavereita ei löytyisi, serkuksilla olisi toisensa. Pian kuitenkin pienen pieni tyttö huomasi tekevänsä serkkunsa läksyjä. Sitten hän joutui jo näyttämään vastauksia kokeissa. Pienen pieni tyttö ei kuitenkaan ollut vielä kovin huolissaan, suku oli opettanut serkukset auttamaan toisiaan.

Kului vuosia ja pienen pienestä tytöstä alkoi tuntua päivä päivältä ahdistavammalta mennä kouluun. Oli pääkipua, vatsakipua, kuumetta… Kyllä tekosyitä löytyi. Tyttö oli etevä koulussa ja tämäkös tytön serkkua harmitti. Samalla pienen tytön koulumenestys auttoi kuitenkin serkkua kokeissa. Opettajat olivat sokeita tai sitten ne eivät välittäneet. Pienen tytön viha serkkua, opettajia ja sukulaisia kohtaan kasvoi kasvamistaan.

Kun koulun kello soi päivän päätteeksi, pienen pieni tyttö huokaisi helpotuksesta. Tyttö ajoi pyörällä kotiinsa samaa matkaa serkkunsa kanssa. Samalla kadulla asuminen serkun kanssa ei antanut toivoa rauhallisesta loppupäivästä. Pian pienen pieni tyttö kehitteli päässään suunnitelman, joka toimi jonkin aikaa. Pienen pieni tyttö meni kotiinsa, sotki joka päivä yhden vaatehuoneen kotinsa kolmesta vaatehuoneesta ja järjesti kaikki tavarat uuteen järjestykseen. Äidilleen pienen pieni tyttö sanoi siivoavansa ja käski viedä viestin eteenpäin ulko-ovella seisovalle serkulle. Vaatehuoneessa pienen pieni tyttö valahti maahan ja itki serkun kamalaa käytöstä.

Kohta pienen pieni tyttö huomasi pelkäävänsä seuraavaa nöyryytystä. Kouluaamuina tyttö otti elohopealla toimivan kuumemittarin ja piti mittaria kuuman lampun yllä. Välillä pienen pieni tyttö pelkäsi mittarin räjähtävän, mutta lohduttautui ajatuksella kuolemasta. Liikuntatunneille mennessä tyttö itki ja oksensi. Päässä pyöri ajatus siitä, miten pienen pieni tyttö valittaisiin taas viimeisenä joukkueeseen. Se nöyryytys oli niin kamalaa, että hän harkitsi liikuntatunnille mennessä sillalta jokeen hyppäämistä. Tytön itkiessä siltaa vasten tuntematon nainen pysähtyi katsomaan tyttöä silmiin. Ne sanat pienen pieni tyttö muistaa aina:” älä itke, kaikki järjestyy varmasti parhain päin.” Nainen jatkoi matkaansa pienen tytön jäädessä miettimään tuntemattoman sanoja. Tyttö päätti jatkaa vielä, mutta ei pystynyt sinä päivänä enää menemään kouluun.

Yläasteella tyttö meni välituntisin vessaan ja itki lohduttomasti. Ennen tunnin alkua tyttö keräsi voimansa ja meni jälleen kerran nöyyryytettäväksi. Lopulta tyttö toivoi enää omaa kuolemaansa. Kotona hän istui puukko edessään miettien sen pistämistä mahaan. Tyttö tutki kotonaan lääkekaappeja harva se päivä. Isän hirvikiväärin lähempi tarkastelu toi lohtua. Tyttö kuitenkin pelkäsi epäonnistuvansa itsensä tappamisessakin. Mopokortin saatuaan tyttö oli iloinen. Iloinen mahdollisuudesta tappaa itsensä ajamalla rekkaa päin. Monesti tyttö ajoikin vastaantulevien kaistaa, mutta käänsi rattia viime hetkellä takaisin omalle kaistalle. Joku asia, pieni asia sai kuitenkin tytön jatkamaan elämäänsä. Onko tyttö siitä asiasta kiitollinen? Välillä, kun elämä tuntuu elämisen arvoiselta. Milloin elämä sitten tuntuu arvokkaalta? Silloin, kun pahimmat harhat ovat taka-alalla ja ahdistuksen kanssa voi pärjätä joten kuten. Pienen pieni tyttö ei siis haaveile täydellisestä elämästä, ei edes oireettomuudesta. Hän haaveilee pienistä onnenhetkistä, jotka saavat pienen hymyn hänen kasvoillensa.

Emilia