Mun syksy

Olen aivan liian ankara itselleni enkä pysty hyväksymään heikkoja arvosanoja. Tuntuu, että koko maailma romahtaa, jos en saa kiitettävää. Joskus tunnollisuus voi mennä liian pitkälle ennen kuin tajuaa, että pitäisi ottaa rennommin. Siinä vaiheessa muutos tuntuu jo mahdottomalta toteuttaa. Kiinnitän huomiota vain niihin asioihin, jotka menevät huonosti, vaikka on paljon enemmän asioita, jotka menevät hyvin. Jollain tavalla olen oppinut ajattelemaan, että mua arvioidaan ihmisenä mun tulosten ja saavutusten perusteella. Pelkään, että mua pidetään tyhmänä tai jälkeenjääneenä, jos epäonnistun. Aivan kuin mä olisin yksi koenumero. Aivan kuin siinä olisi kaikki, mistä mä koostun. Ajattelin, että mulla olisi helpottunut fiilis, kun syksyn kirjoitukset on ohi, mutta toisin kävi. Mulla ei oikeesti ole mitään muuta elämää kuin koulu ja alituinen suorittaminen. Kaikki on yhtä suorittamista. Ei mitään muuta. Koskaan ei ole sellaista hetkeä, ettei tarvitsisi tehdä mitään. Aina on miljoona rautaa tulessa samaan aikaan. Varmasti monen mielestä tuntuu oudolta nyt, kun kerron pystyväni karsimaan aina kaikesta muusta kuin opiskelusta. Yleensähän se menee toisin päin? Jos aika tuntuu loppuvan kesken, jätän vaikka mieluummin syömisen väliin kuin keskeytän lukemisen. Jos en onnistu kiitettävästi, tunnen epäonnistuneeni ja ajattelen etten yrittänyt parastani. Silloin alan syyttelemään itseäni. Toisaalta, usein syyttelen itseäni jo ennen kuin edes alustavia tuloksia on tullut näkyviin. Tunnen epäonnistuneeni ihmisenä, jos kaikki ei mene juuri niin kuin olin alunperin ajatellut.

dsc_0014

Yritän hokea itselleni miljoonia auttavia ajatuksia, mutta ne on mulle kuin ilmaa. Jokin mun pään sisällä sanoo, että ne asiat eivät vain pidä paikkaansa. Vaikka haluaisin uskoa itseäni ja tiedostan hyvin, miten mun kuuluisi reagoida, se tunne vain voittaa järjen kerta toisensa jälkeen. Haluaisin uskoa, että toistelemalla näitä auttavia ajatuksia pääni sisällä voisin oppia hiljalleen uskomaan itseäni, mutta samaan aikaan olen todella epätoivoinen. En aivan täysin pysty luottamaan siihen, että asiat voisivat muuttua. Välillä kokeen jälkeen olen pidätellyt itkua ja yrittänyt selvitä kotiin asti. Mulla on aivan kamala olo siitä, että olen epäonnistunut, mutta vielä kamalampi olo siitä, että reagoin taas kyseisellä tavalla. Välillä olen löytänyt itseni istumasta lattialta, itkien ja katsoen itseäni peilistä. Pahimpina hetkinä olen ajatellut, että vihaan itseäni koska en osaa reagoida normaalilla tavalla ja kuten muut mun ikäiset. Mitä väliä sillä on, jos saan yhdestä kokeesta vaikka nelosen? Mun ajatusmaailmassa se tarkoittaa jo sitä, etten tulevaisuudessa saa opiskelupaikkaa. Mietin kaiken pitkällä aikavälillä.

Oikeastaan en osaa elää hetkessä. Jatkuvasti vain odotan sitä päivää, jolloin mun ei tarvitse enää suorittaa. Joka päivä vain toivon, että olisi hetki aikaa ihan vain olla. En mä oikeastaan edes tiedä, mitä mä odotan. Ei sellaista päivää ole tulossa ikuisuuksiin, jos jatkan tätä pakonomaista suorittamista. Tuntuu niin uskomattomalta, että tämä kaikki lähti liikkeelle yhdestä kympistä. Yhdestä kunnollisesta yrityksestä. Olin kyllästynyt olemaan aina se huonoin ja vielä kyllästyneempi kuulemaan siitä kerta toisensa jälkeen. Mun itsetunto oli jo tällöin 5.lk:lla nollassa ja pidin itseäni huonona ihmisenä, koska en saanut yhtä hyviä tuloksia kuin muut. En jaksanut enää satuttaa itseäni ajattelemalla tällä tavalla. Jokin mun pään sisällä sanoi, että mä kyllä pystyisin parempaan. Yhteen kokeeseen päätin lukea 10 tuntia putkeen ja opetella sana sanalta ulkoa koko koealueen. Kun se tuotti tulosta ja sain elämäni ensimmäisen kympin, motivoiduin yrittämään aina vain kovempaa ja kovempaa. Pian mulla ei enää ollutkaan elämässä muuta kuin koulu. Mulla ”ei ollut aikaa” millekään muulle, ei harrastuksille eikä perheelle. Koska mulla oli ala-asteen loppupuolella vain pari kaveria, joiden kanssa pystyin olemaan, mulle jäi aikaa kuormittaa itseäni niin paljon kuin halusin. Vasta nyt alan tajuamaan, etten olisi ansainnut itseltäni tällaista kohtelua. Miten annoinkaan muiden muuttaa mun käsityksiä itsestäni niin paljon, että päädyin tekemään itselleni näin? Paljon kysymyksiä, joihin en ehkä koskaan saa vastauksia.

dsc_0096

Mun syksy on ollut monelta osin todella kiireinen enkä ole ehtinyt kirjoittelemaan tänne missään vaiheessa, vaikka olisin halunnut. Tässä parin kuukauden aikana on myös tapahtunut monia sekä kivoja että ei niin kivoja juttuja. Olen suorittanut autokoulun teoriakokeen ja vielä muutama ajotunti ennen inssiä. Hoitoneuvottelussa päädyimme jatkamaan ilman säännöllistä lääkitystä, käyttäen tarvittaessa Ketipinoria nukahtamisen avuksi sekä tiivistämään terapiaa 2 kertaan viikossa tapahtuvaksi. Elokuun lopulla mun paras ystävä muutti Ruotsiin opiskelemaan. Mulla kesti aika kauan sisäistää se fakta, että ensimmäistä kertaa 15 vuoden jälkeen ei oltaisi enää naapureita. Se, että 500 metriä muuttui yli 500 kilometriksi. Se, että mulla ei olisi enää ystävää, jonka kanssa voisin lähteä vaikka keskellä yötä ulos juttelemaan, kun elämä heittää tuhatta ja sataa. Mulla alkaa olemaan jo kova ikävä, mutta uskon että tämä välimatka vain vahvistaa meidän ystävyyttä. Syyskuussa vietettiin sukulaisten syntymäpäiviä ja tanssittiin häitä eri puolilla Suomea. Myös musiikin ja liikunnan saralla on ollut aika paljon hommaa: joulukonsertin suunnittelu, musiikin lukiodiplomin kokoaminen, oman levyn äänittäminen (tulee vain yksityiskäyttöön), uinti- ja juoksutreenit, ekat triathlonkisat sekä maantiepyöräilyn treenaaminen.  Kuten alussa mainitsin, selvisin myös syksyn yo-kirjoituksista. Kirjoitin englannin ja biologian ja alustaviin pisteisiin voin olla ihan tyytyväinen. Kirjoituksissa mun paniikkia ja ahdistusta onneksi lievitti yllättävänkin paljon oma kirjoitustila ja 2 tunnin lisäaika kirjallisissa kokeissa. Ja tiedättekö mitä? Musta tulee sunnuntaina vihdoin aikuinen! Kaiken kaikkiaan ollut siis TODELLA toimintarikas syksy, mutta toisaalta ajattelen että kun olen kokoajan menossa johonkin suuntaan, en ehdi ajatella liikaa.

dsc_0145-nef

P.s. Olisi kiva lukea mielipiteitä ja ajatuksia tähän aiheeseen liittyen! Erityisesti haluaisin kuulla muiden syksyllä kirjoittaneiden fiiliksiä yo-kokeista, koetilanteista yms. 🙂

Yksi kommentti

Kommentointi on suljettu.