Turvalappu ja tämän päivän kuulumisia

Hei taas kaikki!

Alkuun vähän kuulumisia. Minut on pitänyt kiireisenä sitkeästi pellolla kasvavat rikkaruohot sekä kasvihuoneen ja muiden luonnon rihmastojen kasteleminen. 😀 Meillä piha nyt kukkii ja itseasiassa on ihan kiva kun välillä sataa! (Jee tänään ei tarvitse kastella). Mutta suun makeaksi pistävät mansikat ja tuoreet salaatinlehdet aamupalaleivän päällä ovat sen arvoista. Paras vielä tulossa! Hirveästi näyttää tulevan kurkkua, tomaattia, hernettä, perunaa ja sipulia! Nam Nam!

hidastaelamaa.fi
hidastaelamaa.fi

Koirat olen vienyt uimaan niin usein kuin mahdollista ja sen takia olenkin tänä kesänä jo uinut kymmeniä kertoja! Lisäksi olen tehnyt pidempiä lenkkejä lähirinteille joista siintää upeat maisemat! Olen kiikkunut riippukeinussa ja katsellut vaan maailmanmenoa. Olin yhden viikonlopun koiraleirillä, sitten viikon ratsastusleirillä ja nyt taas työharjoittelussa. Huh Huh! Olen kyllä huomannut itsessäni stressitason laskua, mutta taas väsymystä enemmässä määrin. Parin tunnin päiväunet ovat pakolliset ja olo on nuutunut, tyhjä ja muisti huono. Minulle käy aina muistin kanssa huonosti kun olet todella väsynyt. En muista salasanoja, mitä olin tekemässä tai ajattelin ruveta tekemään…

vuorelantalli.fi
vuorelantalli.fi
Totu
Totu

Nyt asiaan, josta ajattelin kirjoittaa. Oma psykiatrini on kesälomalla, joten käyn nyt toisen luona viikoittain. Aluksi hiukan ahdisti mennä kertomaan taas uudelle ihmiselle asioita, mutta heti ensimmäisen kerran jälkeen olin todella tyytyväinen! Hän käyttää paljon paperille piirtämistä, josta minun on helppo hahmottaa syy-seuraus asioita. Lääkitykseeni tuli lisäys, olen iltaisin alkanut ottamaan uutta lääkettä. Lääkkeen pitäisi korjata vähän yöunta ja antaa energiaa seuraavaan päivään. Olen taas alkanut heräilemään usein yöllä ahdistuneisuuden takia. Kierre on valmis. Seuraavat aamun pakko-oireet (OCD) ovat silloin pahempia ja niinpä jo aamulla ovesta ulos astuessani, olen todella valmis menemään takaisin nukkumaan…

9GAG.com
9GAG.com

Psykiatri antoi erittäin hyvän ohjeen, joka sopii minulle. Hän kehotti tekemään turvalapun jonka voisin kaivaa kun ahdistus alkaa olemaan sietämätöntä. Pakko-oireeni ikään kuin siirtävät ahdistusta taas seuraavaan päivään tai hetkeen, se on kuin toiminnallinen tapa kertoa itselle: ”ei ole mitään hätää, mitään pahaa ei tule tapahtumaan.” Mutta se on helvetillinen kierre, joka ei katkea ennen kuin asian pilkkoo pieniksi palasiksi ja lähtee hajottamaan sitä palapeliä. Se jos joku ahdistaa. Turvalapussa voisi lukea mm. itselle mieluisia asioita/tekemistä, joita alkaisi tekemään ahdistuksen katkaisemiseksi. Sitten siinä voisi olla lista omista hyvistä puolista ja asioista. Jonkun tärkeän ihmisen numero johon soittaa ja joka tietää että ”sellainen” soitto voi tulla. Lopuksi päivystyksen numero ja tietysti 112. Nämä asiat ovat pelottavia ja erittäin haastavia asioita itsellekin ymmärtää, mutta mieli pistää etsimään ahdistukselle pakoreitin. Se ei koskaan saisi olla itsensä satuttaminen tai mikään siihen liittyvä. Turvalappu on itselle oma suoja, turva ja muistutus kun ahdistus on ottanut mielestä vallan…

mielen ihmeet
mielen ihmeet

Toivottavasti joku muukin kokee tuon turvalapun hyödylliseksi. Lopuksi koskettava artikkeli yhdestä voimakkaasta tunteesta _ikävästä_.

”You get a strange feeling when you’re about to leave a place,
like you’ll not only miss the people you love
but you’ll miss the person you are now at this time and this place,
because you’ll never be this way ever again.”

(Artikkelin löydät täältä.)

Your dog might be only part of your life, for him, you are his everything. 9GAG.fi
Your dog might be only part of your life, for him, you are his everything. 9GAG.fi

Oona. 🙂

3 kommenttia

  1. tuija sanoo:

    Hei Oona täällä on aina kuulevat korvat jos haluat käydä ja soittaa. Sinä olet hyvä !

  2. Tepa sanoo:

    Ihana Totu! Minkä rotuinen hän on? 🙂 Kiva että on ollut paljon tekemistä ja olet saanut terapeutilta hyviä vinkkejä hallita ahdistustasi.

  3. Mintti sanoo:

    Ahdistuksen hallinta ja hillintä onkin aika hankalaa. Hyvä että olet saanut siihen työkaluja. Toimiiko tuo sulla? Mulle välillä meinaa iskeä paha ahdistus, yleensä se pysyy lääkkeillä kurissa, mutta haaveilen siitä että voisi joskus elää ilman lääkitystä <3

Kommentointi on suljettu.