Itseensä uskominen

Se oma sisäinen ”ääni”. Joka kertoo paljonkin asioita, jos osaamme kuunnella. Olemme kaikki varmasti elämämme aikana useastikin tilanteessa, jossa joudumme valitsemaan/päättämään jotain tärkeää. Vertailemme vaihtoehtoja, pohdimme kaikki katastrofin mahdollisuudet, hyvät ja huonot puolet. Olemme risteyksessä. Muiden mielipiteet saattavat kovastikin vaikuttaa valintoihimme. Entäs jos uskoisimme itseemme enemmän?

minä uskon sinuun, sinä uskot minuun
minä uskon sinuun, sinä uskot minuun

Itse tunnistan ainakin tämän, että minun on vaikea valita ja päättää asioita. Toivoisin että joku voisi tehdä sen puolestani. Varmaankin juuri siksi etten vaan valitse ”väärin”. Vihaan sitä tunnetta joka tulee kun jää harmittamaan joku valinta tai päätös. Tai valitsematta jättäminen. ”Miksi en tarttunut siihen tilaisuuteen, miksi en valinnut toisin…” Olen lukenut paljon nyt artikkeleita siitä, mitä vanhat ihmiset kehottavat elämässä tekemään. Nimenomaan TEKEMÄÄN. Ei tekemättä jättämään.

”Muutoksen pelko saa ihmiset teeskentelemään toisille ja itselleen, että he ovat muka tyytyväisiä elämäänsä. Syvällä sisällään potilaat kuitenkin kaipasivat hassuttelua – sitä, että saa nauraa kunnolla.

Kuolinvuoteella et ajattele, mitä muut ajattelevat sinusta. Kun sinulla on vielä mahdollisuus hymyillä ja vapautua kaikesta turhasta, tartu siihen. Tämä on sinun elämäsi, ja elämä on valinta. Valitse tarkkaan, valitse viisaasti, valitse rehellisesti. Valitse onnellisuus.”

Lue koko linkki tästä.

Sitten AIVAN muihin asioihin. 😀 Ajattelin loppuhuipennukseksi tarjota teille kuvia ja kuvatekstejä jotka toivottavasti saavat teille hymyn huulille!

poikaystävälläni oli syntymäpäivät, tilasin hänelle itsetehdyn vaapun ja keksin mukaan oheisen runon! :D
poikaystävälläni oli syntymäpäivät, tilasin hänelle itsetehdyn vaapun ja keksin mukaan oheisen runon! 😀
Tässä näkee miehen keskittymisen laulu treeneissä vs esityksessä!
Tässä näkee miehen keskittymisen laulu treeneissä vs esityksessä!
Pentu on oppinut vanhemmalta koiralta saman ilmeen...
Pentu on oppinut vanhemmalta koiralta saman ilmeen…
Mummo ja hulivili
Mummo ja hulivili
nyt mennään eikä meinata!
nyt mennään eikä meinata!
prinsessa paistattelemassa päivää
prinsessa paistattelemassa päivää
hurjat leikit
hurjat leikit
Isäntä opettaa emännälle kuinka ruohonleikkurilla ajetaan
Isäntä opettaa emännälle kuinka ruohonleikkurilla ajetaan
USKOKAA ITSEENNE! :)
USKOKAA ITSEENNE! 🙂

Oona 🙂

2 kommenttia

Kommentointi on suljettu.