”Mä katson ikkunasta tuulessa heiluvia puita. Ne on vihreitä ja valmiina kesään. Niitä ei haittaa paistaako aurinko vai sataako, molemmat on just hyvä. Kertaan päässäni mitä keskusteltiin eilen psykiatrin kanssa. Voiko se olla totta? Pystynkö mä myöntämään itselleni sen? Kuinka monta iskua täytyy tulla vasten kasvoja ennekuin helpottaa. Mulla on pakko-oireinen häiriö.”
”Pakko-oireinen häiriö (OCD) on psykiatrinen häiriö, joka luokitellaan ahdistuneisuushäiriöihin. Pakko-oireita voi liittyä myös muihin psyykkisiin häiriöihin kuten masennukseen. Pakko-oireinen häiriö ilmenee monissa muodoissa, mutta useimmiten se esiintyy potilaan pakonomaisina ajatusmalleina ja/tai tapana tehdä joitakin rituaalinomaisia tehtäviä eli pakkotoimintoja, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta tai katastrofilta. Potilas yrittää varmistaa, ettei itse aiheuta muille tai itselle peruuttamatonta vahinkoa. Useimmilla ihmisillä on pakonomaisia tai ahdistavia ajatuksia ja impulsseja. Pakko-oireesta kärsivä ahdistuu näistä ajatuksista ja pakkotoimintojen avulla hän yrittää poistaa tai vähentää huolta ja siitä seuraavaa ahdistusta.”
Wikipedia
Mun ajatusmaailma on aina ollut hiukan erikoinen. Olen ollut omalla tavallani luova ihminen ja siten keksinyt ratkaisuja ja keinoja selvitä mm. lapsena ahdistavista tilanteista ja aikuisille kuuluvista vastuista, jotka mulle annettiin suoritettaviksi. Piti selviytyä ja suoriutua vaikka ei olisi kyennyt. Huolehdin kaiken kuitenkin aina kunnialla ja tunnollisesti. Päästyäni irti henkisesti ja fyysisesti repivästä kodista, jatkoin suorittamista. Asiat meni omalla painollaan, olinhan jo tottunut siihen.
Kun sairauteni ahdistuneisuus ja masennus puhkesivat, tarvitsin keinoja niitä käsitellä. Halusin estää kaikki mahdolliset lisävahingot. Minä uskottelin itselleni, että jos teen tämän ja tämän asiat pysyvät järjestyksessä. Mitään pahaa ei tapahdu. Eikö jo monen tunnin paniikkikohtaukset riitä? Entä ne unettomat yöt? Ne loputtomat kyyneleet? Olen rakentanut itselleni vankilan. Minun on pakko suorittaa tiettyjä asioita, tai ylitsepääsemätön ahdistus valtaa minut. Se on järjetöntä ja tiedän sen.
Tarkistelu
Joku pakottaa mut tarkistelemaan asioita. Ihan ku joku napsauttas jotain nappulaa että nyt hei, käy katsomassa jäikö valot, hella, ikkuna, ovi tai joku muu päälle tai auki. Tee sitä useasti päivässä. Niin monta kertaa, että varmasti ei alkaisi yhtään enempää ahdistaa. Sen toiminnon tekemättä jättäminen olisi maailmanloppu. Kuka jaksaa rampata tarkistelemassa asioita? Sitähän on hyvä välillä tehdä ja olla huolellinen, mutta entä kun se menee liiallisuuksiin?
Järjestely, rutiinit
Kaikillahan meillä on rutiineja. Aamutoimet on hyvä esimerkki. Laitetaan herätys soimaan, jotta ehditään aamuisin tehdä omat toimintamme mitä kukin nyt aamuisin tekee. Juo kahvia, pesee hampaat, pukee, syö yms.. Mitä jos ei pysty lähtemään ellei suorita tiettyjä asioita täsmälleen tietyssä järjestyksessä? Nyt puhun ihan niistä pikku asioistakin, mikä kaihdin avataan ensin, mikä pöytä pyyhitään ensin, missä järjestyksessä keitetään kahvia… Tietyt tavarat täytyy olla tietyssä paikassa ja tietyssä järjestyksessä ennenkuin voin lähteä. Jos on torkuttanut liian pitkään, luulisi vauhdin lisääntyvän aamutoimissa. Mitä jos on tietty aikataulu ja tempo, jota pitää noudattaa. Vaikka myöhästyisi bussista. Koska muuten kotoa lähtemisestä tulee ylitsepääsemättömän ahdistavaa. Koska minun on pakko.
ikävää, erittäin ikävää myöntää itselleen, että juuri nämä pakonomaiset toiminnot ovat osa ahdistuneisuutta, joka jyllää nyt kovasti minussa. Niistä on tullut kuin osa elämää, johon en ole sen enempää kiinnittänyt huomiota aikaisemmin. Jos tahdon taistella täysillä, minun täytyy tietää mitä on vastassa. Kuka minua käskee?
Kun mietin, pitäisikö minun kirjoittaa tästä asiasta, mietin miksi ylipäätänsä kirjoitan blogia näistä asioista. Ne ovat arkoja, omia henkilökohtaisia asioitani. Muistin kuinka vakuutin itselleni, että olen vahva ja pystyn tähän. Pystyn kirjoittamaan asiat niin kuin ne ovat. Mielenterveysongelmat eivät ole häpeä, eivät tee ihmisestä vähäisempää, niistä ei tarvitse kuiskutella tai hävetä. Ne ovat osa minua. Jos minä voin edes yhdelle henkilölle olla vertaistukena, olen saavuttanut tavoitteeni. Sitä paitsi, mikä voikaan olla kauniimpaa kuin olla juuri oma itsensä.
Oona
Olet rohkea tyttö, Oona. Kirjoituksestasi tunnistin jotain itsestäni lapsuus- ja nuoruusvuosilta. Ilmeisesti kyse on ollut juuri pakko-oireisesta häiriöstä, joka on enteillyt tulevia masennuksia ym Siihen aikaan niitä ei mitenkään noteerattu enkä edes älynnyt että niihin voisi olla apua saatavilla. Päinvastoin yritin salata koko asian mahdollisimman hyvin. Toivottavasti saat avun tuohon pikaisesti 🙂
Kiitos <3
Olet tosi rohkea ja se että olet pystynyt käsittelemään asioita ja antamaan asioille nimen ja kertomaan siitä on voimaannuttavaa ja varmaan jossain vaiheessa helpottaa, Moni ihminen kulkee kadulla yksin ja ei pysty noin selkeästi asioista puhumaan kuin sinä, Olet tosi hieno ihminen, vaikka lapsuus meille antaa kullekkin jokaiselle omat hyvät muistot ja toiset huonot muistot se on pohja mistä ponnistaa.Olen mukanasi matkallasi joka päivä ajatuksin paremmasta huomisesta.
Ihana Tuija! Kiitos kovasti. Olet ollut suuri apu, tuki ja henkilö joka on minulta jäänyt lapsuudesta puuttumaan!! <3
Ite just puhuin terapeutin kanssa tänään siitä, mitä se tunnollisuus ja jatkuva pakonomainen suorittaminen on. Mistä se tulee? Kuka/mikä mua pakottaa tekemään kaiken niin tunnollisesti? Tulin siihen tulokseen, että tää tunnollisuus on sellanen ”tyyppi”, jolle mikään ei yksinkertasesti riitä ja joka on mukana kuvioissa niin pitkälle että seuraukset eivät ole enää millään tavalla positiivisia. Tunnistan siis täysin itseni tietyistä tän tekstin kohdista. Osaat muuten kirjottaa ajatukset sanoiksi tosi hyvin! Tsemppiä <3
Tunnistan tuon ”tyypin” täysin. Ja sen, että loppuen lopuksi vaikka mitä tekisi, mikään ei kuitenkaan koskaan riitä sille. Kiitos kovasti ja tsemppiä myös sinne <3 🙂
Itselläkin ollut hieman tsemppaamista tämän blogin suhteen, kun moni asia on edelleenkin vaikea muistella. Tiedän, että blogiani lukee myös sellaiset ihmiset jotka eivät minua hirveän hyvin tunne enkä välttämättä haluakaan että he tietävät elämästäni enempää. On kuitenkin helpottavaa jäsentää ajatuksensa sanoiksi tänne. 🙂 Onneksi sait vastauksen, mikä sinulla on – vaikkei se olisikaan helppoa sulateltavaa. 🙂
Niimpä 🙂 Kiitos kovasti <3 🙂
Huomasin facebookista Sekasin sivuston videopätkän jossa olit kertomassa omista kokemuksista mielenterveysongelmista ja oli pakko tulla heti kirjoittamaan että oot kyllä niin huippuihanan oloinen! En oo sun blogia aikaisemmin lukenut mutta tuon videon jälkeen ajattelin heti että täytyypä korjata tämä vääryys ja lukea sun tekstit nyt ihan ajan kanssa. Huomenna kera kahvikupin teen sen! 🙂 En tiedä mitä itse mietit mutta olis kivaa jos alkaisit joskus tehdä myös videopostauksiakin kun oot videolla jotenkin niin luonteva ja sua on helppo kuunnella, varmasti kirjoituksissakin mutta kun en sinne asti ole vielä päässyt. 😉 Mitäs oot mieltä? Mutta pitemmittä puheitta täällä ilmoittautuu uusi seuraaja ja ihanaa alkavaa viikkoa sulle ♡
Oi että!! Ihana ajatus! Kiitos kovasti. Ja varmasti näin rohkaisevan kommentin jälkeen voisin video postaustakin miettiä!! Ihanaa alkavaa viikkoa myös sinulle ja kiitos kun katsoit videon!! 🙂 <3