”Viisas mieli”

Tämä viikko on mennyt aikalailla tukka putkella. On ollut bänditreenejä ja suunnittelu kokouksia tulevia esiintymisiä varten. Oli koirani ”Urkin” treenit ja meillä oli vauhdikasta agility rataa ja vähän tottista. Olin myös psykologi käynnillä sekä dialektisen käyttäytymisterapian toisella kerralla. Tällä kertaa keskityimme mindfulnessiin, tietoisuustaitojen merkitykseen ja tarkoitukseen. Käytiin läpi harjoituksia keskittyä juurikin tähän hetkeen ja löytää itsestään ”viisas mieli”. 😀 Tunteidensäätelyhäiriöisellä ihmisellä tunnetila (esim. ahdistus) ponnahtaa korkeuksiin eikä laskekaan sieltä niin nopeasti alas kuin kuuluisi, vaan jää siihen tunnetilaan pitkäksi aikaa. Mieli ei osaa tasoittaa itseään tai sillä ei ole taitoja tehdä sitä. Minulla ahdistuskohtaukset ovat parhaillaan kestäneet 5h ja tuo tunnetila on hyvin raskas niin henkisesti kuin fyysisesti. Osu ja upposi.

Pääsiäisen tehtävä lista 9GAG.com
Pääsiäisen tehtävä lista
9GAG.com

Esimerkiksi, olin tässä kiireisellä viikolla yksi ilta kaupassa ja ajattelin niin montaa eri asiaa yhtä aikaa etten pystynyt keskittymään mihinkään. Laahustin poikaystäväni perässä kaupassa ja valtava päänsärky valtasi minut. Alkoi ahdistaa. Koitin rauhoitella itseäni. Meni paistohyllylle katsomaan lempi pulliani. Sitten kuulin ”Oona tule katsomaan”. Ajattelin että nyt täytyy olla joku hyvä tarjous kyseessä, mutta kun näin tämän minut valtasi ihan valtava ilo ja lempeyden tunne! Peruna oli juuri pelastanut päiväni.

Poikaystäväni lupasi tehdä perunasta jotain spesiaalia pääsiäiseksi
Poikaystäväni lupasi tehdä perunasta jotain spesiaalia pääsiäiseksi

Nyt saan pääsiäisen levätä ja ihana ystäväni tulee koko pääsiäislomaksi Helsingistä tänne! Tulee varmasti myös herkuteltua ja puuhailtua koirien kanssa kaikkea jännää! Tätä blogia kirjoittaessani poikaystäväni äsken soitti pilkkireissultaan ja ilmoitti ”15 kalaa tällä hetkellä koirille napattu”. 😀 Mahtavaa! Itse olen kasvissyöjä ollut jo pitkän aikaa, mutta olen aina pitänyt sen vain omana ”vakaumuksenani”, kaikki saavat itse tehdä omat valintansa. Olen myös aina kuulunut kirkkoon ja kirkkokuoroon. Siitä puheenollen, jos ei muista miksi pääsiäistä vietetään, tässä on hyvä ja selkeä ABC pääsiäiselle! 😀

Käytiin tulevan opaskoiran "Halin" kanssa viemässä mummolleni pääsiäistervehdys ja samalla ilahduttamassa muita vanhainkodin asukkaita
Käytiin tulevan opaskoiran ”Halin” kanssa viemässä mummolleni pääsiäistervehdys ja samalla ilahduttamassa muita vanhainkodin asukkaita

Täytyy vielä oikeasti kiittää jokaista joka on uskaltautunut kirjoittamaan sairaankaunis Facebook sivuille (linkki) oman tarinansa, sekä näitä upeita bloggaajia täällä! Luen joka ikisen tarinan ja en voi muuta kuin ihailla teitä. Kaikille sairaan hyvää ja munarikasta pääsiäistä!!!!!!!!

Meillä alkoi jo kesäkin samaan syssyyn :)
Meillä alkoi jo kesäkin samaan syssyyn 🙂