Viime postauksessa kerroin minkä sairauksien kanssa kamppailen ja vähän niiden lääkityksestä myös. Se voit käydä lukemassa täältä.

Eilen saimme poikaystävän kanssa valmiiksi 1000 palan palapelin, joka oli kyllä haaste. Monta iltaa meni tuskaillessa kuinka palat näyttävät ihan samoilta ja millään ei saa paloja loksahtamaan paikoilleen. Kerran palapeli jo laitettiin kaapin nurkkaan odottamaan parempia päiviä. Sinnikkyydellä kaivettiin se kuitenkin takaisin ja aloitettiin uudestaan. Siitä tuli melkein kuin pakkomielle, ja voi sitä riemua kun pala löysi oikean paikkansa!

Kun katsoimme valmista palapeliä olo oli jotenkin tyhjä. Mitä nyt sitten? Se vihdoin komeili valmiina ja ehjänä edessämme. Kaikki ne illat kun kisailimme kumpi löytää ensin oikean palan, kun minä nukahdin toivottomana palapelin keskelle ja kun pohdimme mihin valmiin palapelin sijoitamme. Silloin tajusin kuinka pystyin samaistumaan palapelin kanssa 😀

Jokainen pala on tärkeä. Ei tuota palapeliä olisi saanut valmiiksi ilman joka ikistä palaa. Se vaatii aikaa, kärsivällisyyttä, meidän tapauksessa kerran luovuttamista ja alusta aloittamista. Tätä samaahan teen myös itseni kanssa! Etsin puuttuvia paloja itsestäni ja olen pala palalta ehjempi minä! Se vaatii loputtomia taisteluja ja ymmärrystä. Minä riitän tämmöisenä kuin olen vaikka en aina jaksakaan. Vaikka en ole vielä valmis palapeli.

Olen hiljentynyt kuuntelemaan itseäni enemmän. Ennen paahdoin menemään paljon useammin vaikka en jaksanut. En halunnut myöntää etten ole ehjä. Jos ei pysty sitä myöntämään itselleen, kuinka voisi alkaa parantua? Tällä viikolla olen keskittynyt tekemään kaikkea mieluisaa. Olen nähnyt rakkaita ihmisiä, käynyt ratsastamassa ja salilla, ollut pilkillä (9 kalaa!), nauttinut koirien kanssa pitkistä ja aurinkoisista lenkeistä sekä levännyt.

Toivon jokaiselle, joka kamppailee oman elämänsä palapelin kanssa, voimia ja onnistumisia ja ennen kaikkea rakkautta! 🙂 Tehkää tänään jotain ihanaa, kertokaa läheisellenne kuinka tärkeä ja merkityksellinen hän on. Niin minä aion tehdä!