Mitä hymyn taakse kätkeytyy

Hymy.

Tuo ihana asia, joka viestittää muille paljon. Hymyilevä ihminen antaa itsestään positiivisen ja ulospäinsuuntautuneen kuvan. Hymy lämmittää. Tekee mieli itsekin hymyillä takaisin. Se on yksinkertaista, rutista vähän poskia ja nosta huulenpieliä ylös. Onnistuuko?

Silmät on sielun peili. Vaikka kuinka irvistäisit et välttämättä ”hymyile” sisältäpäin. Huomaatteko tästä kuvasta jotain?

Suu hymyilee, silmät ei
Suu hymyilee, silmät ei

Olen huomannut että mitä paremmin ihminen minut tuntee, sitä paremmin hän näkee onko hymyni oikeasti hymy. Tämä suupielien nostaminen on pelastanut minut monilta kysymyksiltä kuten ”mikä on?”, ”väsyttääkö?”, ”Onko jotain tapahtunut” yms… Tässä teille havainnollistusta. Jos olisin sinulle puolituttu ja sattuisimme vaikkapa kassajonossa tapaamaan ja kysyisit ”hei pitkästä aikaa mitä kuuluu?” Vastaisin tällä ilmeellä:

"oikein hyvää kiitos"
”oikein hyvää kiitos”

Jossa tosiaan yritys hymyillä ei ole edes onnistunut. Kun taas jos vastaisin tällä ilmeellä:

"oikein hyvää kiitos"
”oikein hyvää kiitos”

Puolituttu voisikin ajatella että ”taitaa olla hiukka väsynyt.” Tätä muuten kuulen usein. Apeus ja surullisuus yhdistetään usein väsymykseen ja ei kyllä ihmekään. Koska viimeksi sinä olet nähnyt jollain hymyilevät huulet mutta katseen taakse piiloutuneen surun?

Kieltämättä se on hiukka kiusallinen tilanne. ”Kuinka voin tuota ihmisparkaa auttaa? Kysynkö mikä on? Johtaako se mihinkään? Mitä jos itse hymyilisin? Ehkä hän on vain väsynyt…”
Nyt on jo muutamia viikkoja ollut ”huonompi kausi” meneillään ja aitoa hymyä ei tahdo irrota millään. Ahdistus/paniikki kohtauksia on tullut varsinkin iltaisin ja tänään bussissa ensimmäistä kertaa tunsin sydämeni alkavan jyskyttää. Bussissa oli hirveä häly ja se oli täynnä ihmisiä. Kadotin hetkeksi hallinnan itsestäni ja tunsin valtavaa ahdistusta. Sydäntä puristi ja olisin halunnut huutaa ”pysäyttäkää bussi haluan ulos”!! Suljin silmät tiukasti kiinni ja laitoin kuulokkeet korviin. Siellä alkoi soimaan tämä biisi. https://www.youtube.com/watch?v=SficUGYraWc
Kuuntelin tarkkaan sanoja ja sain itseni koottua kotiin asti. Kieltämättä kotona pääsi itku. Mietin mistä tämä huonompi aika voisi nyt johtua. Mietin biisin sanoja. ”…miten mä voisin aamusin pysyy vahvana tai illal ku pyörin tuntei se ärsyttää, ku en saa unta vaikka napit väsyttää…”

Mä rakastan hymyileviä kasvoja. Se vie hetkeksi pois omasta tuskasta. Mä katson niitä tarkaan ja hymyilen takaisin. Aidosti.

Hymyä kaksin kappalein!!
Hymyä kaksin kappalein!!

Kamppailen itseni ja hymyni kanssa siis tänäänkin. Nyt se tuntuu kovin raskaalta. Toivottavasti sinä hymyilit tätä tekstiä lukiessasi edes hetken. Kaikille hymynsä kanssa taistelijoille oikein paljon voimia! Taistellaan yhdessä.

9 kommenttia

  1. Hanski sanoo:

    Minä hymyilen TODELLA paljon. Voin hymyillä sun puolestakin jos on tarvis. =D Paljon iloisia hymyjä siis sulle! =)))<3

  2. AnnaLiisa sanoo:

    Hei Oona!
    Kiitos pohdinnoistani. Katselin hymykuviasi. Ajattelisin, että surun ja ahdistuksen takaa tullut hymy on jollain tavoin lohdullinen ja armollinen. Vastaanottajaansa se voi koskettaa hyvällä tavalla. Kun taas hymy, joka tulee pilkan ja ivan takaa, saa sinut voimaan huonosti ja kenties tuntemaan itsensä nöyryytetyksi.
    En tarkoita, että pitäisi hymyillä väkisin, mutta hymyllä ja hymyllä on eroa ja jos hymy on tullakseen surun ja ahdistuksen takaa, on siinä paljon enemmän hyvää ja voimaa kuin pilkkahymyssä. No näin nyt tämmösiä vaan pohdintoja…
    terkuin ja halauksin

  3. AnnaLiisa sanoo:

    Hei ja tietysti yksikään noista sinun hymyistäsi ei sisältänyt pilkkaa tai ivaa. Näin niissä iloa ja surun takaa tulevaa valoa, jollain tavoin herkkyyttä ja kauneutta.
    Kauniita hymyjä kaikki.
    Moni meistä on varmaan saanut myös osakseen pilkkahymyjä, niin varmaan eron ymmärtää..

Kommentointi on suljettu.