10 pientä asiaa minusta

Olen joskus vanhaa blogiani kirjoittaessani saanut haasteen, missä pyydettiin kirjoittamaan 10 faktaa minusta. Joten nyt vähän teen saman ja nämä ovat juttuja mitkä eivät liity mitenkään sairauteeni, vaan minuun itseeni. Osa on tietysti ihan hassuja juttuja, mutta ne tekevät minusta minut. =)

  1. Rakastan lukemista etenkin romanttisia kirjoja. Minulla on arkku täynnä Harlequin kirjoja, ja en koskaan pystyisi niitä myymään. Lukeminen on minulle muutenkin tosi tärkeä juttu. Myös kaikki fantasia kirjallisuus on suosikkejani =)
Yksi suosikki sarjani; Varjojen Kaupungit <3
Yksi suosikki sarjani; Varjojen Kaupungit <3

2. Uskokaa tai älkää, mutta olin ennen kissa ihminen ja en koirista hirveästi pitänyt. Ajan kuluessa mieli muuttui ja nyt en vaihtaisi rakasta mäykkyäni mihinkään!

IMG_4614

IMG_4621

3. Tykkään eniten keltaisista nallekarkeista. Salmiakit kuuluvat myös suosikki karkkeihini

4. Itken aina elokuvissa, jos tulee joku surullinen kohta. Tähän samaan kohtaan voisin laittaa, että inhoan kauhuelokuvia ja olenkin saanut Manaajasta elin ikäiset traumat.

5. Rakastan Disney piirrettyjä! Varsinkin kaikkia prinsessa satuja. Tämän hetken ykkös suosikki on ”Kaksin karkuteillä”. Disney piirrettyjen laulutkin ovat niin ihania! Silti piirretty kuin piirretty, tykkään niistä.

6. Nauran aina vaikkei niin naurattaiskaan. Olen oikeasti melkein koko ajan hyvällä tuulella ja vitsailenkin paljon. Olen myös todella kaksimielinen ja omistan onneksi monta samanhenkistä kaveria =D

Ekoja kuvia järkkärillä 165

7. Tykkään olla joka paikassa ajoissa. Ahdistun, jos satun myöhästymään jostain.

8. Pelkään yli kaiken hämähäkkejä. Koolla ei ole väliä, mutta mitä isompi sen pahempi.

9. Juuston laitan aina leivässä kinkun alle, en päälle. Samoin kuin näkkileivälle laitan voin aina tasaiselle puolelle, en sille reikäiselle. Ja sitten ruisleivästä syön aina kannen ennen pohjaa =D

10. Rakastan marenkeja. Teen niitä aina hetken mielijohteesta pellillisen ja syön kaikki heti. Teen myös välillä masaliisan kuorrutetta ja vetelen sitä pelkästään. Mutta marenki on ehdoton ykkönen.

<3
<3

Tämä oli nyt tällainen vähän erillainen postaus. Vaikka olen sairas, olen silti ihan normaali ihminen, joka vaan joutuu käymään vähän useammin sairaalassa. Jokin Facebookin testikin kertoi minun toisen kotini olevan keskussairaala. =D

 

Kaikella rakkaudella; Hanski

 

 

 

 

 

5 kommenttia

  1. Annika sanoo:

    Onpa söpöjä marenkeja! Onko siulla joka sama resepti minkä mukaan aina teet vai improvisoitko? 😀

    • Annika sanoo:

      Heh, siis onko siulla jokakerta sama resepti vai improvisoitko. Voi olla että meni pari erilaista lausetta vähän sekasin äsken

    • Hanski sanoo:

      Teen aina samalla ohjeella =D Löysin sellaisen, missä ei tarvitse odottaa tunteja marenkien valmistumista. Eli:
      3 kpl valkuaista 
      1½ dl sokeria 
      → Laita uuni kuumenemaan 125°C (kiertoilma uuni n. 100°C)

      → Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri koko ajan vatkaten.

      → Vaahdon pitää olla kovaa (pysyy kulhossa käännettäessä ylösalaisin)

      → Pursota marenkivaahto pellille pursottimen tai lusikan kanssa pieniksi ”palloiksi”

      → Kypsennä marengit uunin keskitasossa n. 35min.

      →Sammuta uuni ja anna marenkien olla vielä uunissa 20min uuniluukun ollessa raollaan.

      → Säilytä marengit kuivassa paikassa.
      Ja kun jaksaa pursottimella pursottaa ni niistä saa nättejä =))

  2. Oona sanoo:

    Ihana!! Tunnistin monta samaa kohtaa itsestäni, ollaan aikas samanlaisia! 😉

Kommentointi on suljettu.