Istun mielenterveystoimistossa, ryhmähuoneessa. Mukana ovat hoitaja, psykologi sekä ystäväni. Ilman ystäväni tukea en saisi kerrottua puoliakaan asioistani vieraille ihmisille. Hän on minulle kuin sisko, tärkeä ja rakas.
Välillä jopa odotan hänen aloittavan. En vain osaa aloittaa, enkä osaa valittaa. Välillä tuntuu, että pitäisi valittaa enemmän jotta ymmärtäisivät minun tarvitsevan heidän palvelujaan. Ja välillä tulee niitä hetkiä kun kadun sanoneeni yhtään mitään…
Kun viimeksi otimme esiin ajoittaisen syömisen vaikeuden psykologini valitsi sanat ” Lasketko kaloreita? ” Itseasiassa en. Ei ole kuulunut koskaan mun sairauden ilmenemiseen kaloreiden pyörittely. Hetkinen. Olenko siis epäonnistunut tässäkin? Kuuluuko minun laskea niitä, että otatte minut tosissanne? AHDISTUS
” Kuinka monta kiloa olet laihtunut? ” Öööö…en tiedä. En käynyt vaa`alla. En pysty. Pelkään sitä tällä hetkellä liikaa. Pitikö minun käydä? MIksi luulin ettei sillä ole väliä? Etkö nyt kuuntelekkaan minua? AHDISTUS
” Syömishäiriöitä on monenlaisia, vertaisin sinun tilannettasi lohtusyömiseen ” Lohtusyöminen, minullako? Minähän pyrin olemaan syömättä! LohtuSYÖMINEN…voi AHDISTUS
Kaikki lähti jälleen innostuksesta urheiluun. Me kaikkihan tiedämme lihaksen painavan enemmän kuin kehon rasva. Kyllä minäkin sen tiedän, en ole tyhmä. Kävin vaa`alla. AHDISTUS.
Peilikuvani muuttui minuuteissa ok vartaloisesta, hieman lihaksikkaasta urheilijasta liian lihaksikkaaksi, liian liian pyöreäksi, liian harteikkaaksi, liian kaikkea. Hyi. AHDISTUS
Kunnes eräänä aamuna aamulenkillä, yksin ajatusteni ja musiikin kanssa, tajusin sen. Minun ei tarvitse olla mitään mitä en ole. Minun ei tarvitse verrata itseäni, kotiani, ei mitään yhtään mihinkään. Mikään ulkopuolisista ärsykkeistä ei muuta mitään, ellen itse anna niille lupaa siihen.
Perjantaina tyttöni lähtivät aamulla päiväkodin vappubileisiin. Otin heistä kuvia. Katsoessani niitä tajusin kuinka tyytyväisiä he ovat elämäänsä kanssani. Kuvista paistoi onnellisuus, rakkaus sekä luottamus itseensä, toisiinsa ja minuun. Sillä hetkellä tiesin, että tavoittelen turhaan täydellisyyttä. Minulla on se jo.
xoxo Henu