Pienenä tyttönä haaveilin. Haaveilin joka päivä, edes vähän. Näin todellisuus ei tuntunutkaan niin pahalta kohdata. Minulla oli eräs haave, minulle se oli tärkeä. Sen haaveen olisin ehkä voinut toteuttaakin, jos olisi ollut kanttia, rohkeutta ja itsetuntoa. Vanhempani ovat minulle opettaneet kuinka minusta voi tulla mitä tahansa kunhan teen töitä sen eteen.

Uskoin siihen kunnes sain kuulla kuinka minusta ei ole mihinkään. Kuinka en osaa mitään, kuinka en näytä miltään, kuinka olen täysi nolla. Noilla hetkillä, noiden sanojen jälkeen, kun pieni tyttö kävelee itku kurkussa kotiin jokaikinen haave haudattiin elävältä. Ennen ajattelin, että saavuttaisin kaiken minkä tahdoin kovalla työllä. Noiden sanojen jälkeen ajattelin, ettei minusta ole mihinkään. Kuinka olisi turvallisempaa olla yrittämättä, jos en yritä en epäonnistu ja jos en epäonnistu, minulle ei naureta niin paljoa. Minusta tuli näkymätön. Nyt olen kyllästynyt olemaan näkymätön.

Huomasin facebookissa räppäri Sanan sivulla kysymyksen tyyliin mikä on unelmasi ja haaveesi? Kerro ja saatat saada unelmasi toteutumaan. Mietin ja pohdin, onko unelmani sen arvoinen, että sitä vaikuttaa edes ääneen kertoa. Sitten ymmärsin, että olen itse sen arvoinen. Olisi jo minunkin aika nähdä itseni kauniiina ja uskoa omiin unelmiin. Kommentoin kuinka olisi mukava päästä ammattilaisen stailattavaksi sekä kuvattavaksi. Kuinka paljon se tarkoittaisi minulle, minun itsetunnolleni, lapsilleni ja kuinka saisin siitä voimaa… Ja minut valittiin!!!

 

Olin innoissani ja kauhuissani. Vihdoinkin pääsisin näyttämään mihin minusta on. Olen ennenkin ollut kameran edessä, kavereille pienimuotoisia mallin keikkoja, tvssä akuutissa, lehdessä kauneus ja terveys mutta tämä olisi jotain ihan muuta. Saisin olla se oikea malli. Se mistä olen haaveillut. Voi kunpa onnistuisin, voi kunpa tästä poikisi jotain, voi kunpa minulle ei naurettaisi.

Jännitän ja pelkään kameraa, koska minulle on joskus aikoinaan kerrottu kuinka olisin ruma, kuinka kuvani olisivat naurettavia. Suurin haaste minun päivässäni olikin luottaa ihmisiin, että nämä tyypit tahtovat minulle hyvää ja tahtovat, että minä näkisin itsestäni parhaat puoleni sekä sen kauneuden joka on minun silmiltäni piilossa uinunut.

 

Mun ihmeidentekijät Sanna, Meri ja Tapani    Olen teille todella kiitollinen. Päivä oli mahtava ja ikimuistoinen, uskon meidän pitävän yhteyttä toisiimme vielä  

 

Meillä kaikilla on hyvät sekä huonot päivämme mutta nyt minulla on ihana muisto, jolla selviän ne huonotkin päivät. Se muisto ja se kokemus kulkevat aina rinnallani sekä tuovat tunteen itsevarmuudesta. Tunnen olevani jälleen vahvempi kuin ennen  koska lähdin pois omalta mukavuusalueeltani ja ylitin itseni sekä kasvoin jälleen, kuin feeniks – lintu.

Muistakaa uskaltaa, muistakaa tehdä asioita joita te tahdotte vaikka se pelottaisikin. Se palkitsee. Ja ennen kaikkea rakastaa itseänne. Me ollaan kaikki täydellisiä  

Tässä linkki Sanan vlogiin päivästä, nauttikaa!

 

xoxo Henu