Missä vaiheessa tämä homma on menny näin vikaan? Joka ainoalle teolle, sanalle, oireelle, vaatteelle, lempiohjelmalle yms on löydyttävä joku selitys. Jonkulainen muotti johon sinut saa tukkia. Sitten kun et pysykään muotissa, jonkin palasen lohkaiset irti, yrität tehdä muotistasi omanlaisen, olet vääränlainen.
Voin kertoa olevani monella tapaa vääränlainen enkä helpoimmasta päästä. Inhoan ihmisten muotteihin tukkimista. Jokaisen pitäisi saada olla oma itsensä, jopa sillä uhalla ettei vastaisikaan muiden oletuksia. Jokaisella on ennakkokäsityksensä ihmisistä ennen kuin tutustuu kunnolla. Enkä todellakaan tarkoita sitä, että nähdään pari kertaa, jutellaan muutama tunti ja tunnet muka ihmisen. Ehei, se on vain pintaa.
Tällä pintaraapaisulla saat pienen käsityksen ihmisestä, et näe koko kuvaa. Jokainen tekee virheitä, mokia, vahinkoja. Mutta se miten itse tai toinen sen käsittelee on eri asia. Joskus harmittaa ihmisten hoppu ja hätä suunnitella tuleva valmiiksi, sitten romahtaa kun tajuaa ettei elämää voi käsikirjoittaa.
Minun elämä ei ainakaan ole mennyt käsikirjoituksen mukaan, tai sitten sen on oikeasti kirjoittanut joku jolla on todella kieroutunut huumorintaju. Mutta kuka senkään sitten määrittelee mikä on hyvä elämä?
Minulla nyt kuitenki on kaikki ihan hyvin. Ja ehkä siitä voimasta jonka saan lapsilta, saan itsestäni irti olla se mikä olen. Joskus unohdan sen, kuten varmasti meistä kaikki. Mutta myös tiedän, että ne ihmiset jotka pysyvät mun rinnalla mun olessa oma itseni virheineen päivineen, ovat ne jotka tahdonkin pysyvän mun vierellä.
Joskus ihmisten turhanpäiväinen esittäminen saa minun niskakarvani nousemaan pystyyn. Mitä pitää pelätä niin paljon ettei voi olla onnellinen omana itsenään. Elämää? Tunteita? Kipua? Onnellisuutta? Kun alitajunnassa joku huutaa, että älä vaan näytä tunteita koska kohta sattuu. Huomaat pian itse laittavasi kaiken sekaisin vain siitä pelosta, koska aina ennenkin on tullut turpaan joko fyysisesti tai psyykkisesti. Elät kokoaikaisessa pelossa elämää kohtaan ja pian huomaat, että elämäsi on kulunut ohitse kuin tiimalasin hiekka ilman sitä maagista onnellisuuden tunnetta.

Toisaalta ymmärrän muurit ja kaiken sen, syyllistyn siihen aika ajoin itsekin. Toisaalta säälin sitä. Niitä ihmisiä joille se on arkipäivää. Säälin itseänikin. Kuinkakohan montaa kertaa olen pilannut jotain vain tuon pelon vuoksi? Alitajunnallisesti pistäny asiat ihan sekaisin vain sen vuoksi, että on parempi sattua aiemmin kuin myöhemmin. Muka suojellut itseäni, miltä? Elämältä?

Joskus toivoo pääsevänsä ajassa taaksepäin mutta mitä se muuttaisi kuitenkaan. Muutos lähtee itsestäsi. Mennyttä on turha murehtia, tulevaa ei kannata miettiä etukäteen, vain tällä hetkellä on merkitystä. Jos jokin tuntuu pahalta, selvitä se. Jos jokin tuntuu hyvältä, älä häädä sitä pelon vallassa pois elämästäsi. Jos on jotain mitä tahdot sanoa, älä tyydy olemaan hiljaa. Ne joilla on merkitystä kuulevat sinut kyllä.
Ja ennen kaikkea älä tyydy mahtumaan siihen muottiin mihin muut sinua tunkevat. Ne jotka tahtoo olla sinun elämässäsi pysyy siellä kyllä ja ne jotka ei, se on heidän häviönsä!
Pysykää vahvoina ja varokaa muotteja 🙂
xoxo Henu