Virhe. Moka. Vahinko.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Meistä jokainen tekee niitä, jopa päivittäin. Jotkut niistä ovat pieniä joille voi nauraa. Toiset niin suuria, että tuntuu maailma kaatuvan.

Joskus pieni virhe voi olla viimeinen niitti. Vääränlainen ystävä, se joka on pukeutunut sudeksi lampaiden keskelle. Joskus se mitä muut ovat sinusta mieltä, voi värittää loppuelämäsi jos et ole varovainen. Kukaan ei voi päättää puolestasi elämästäsi, kukaan ei voi määrittää kipua jonka tunnet tai vähätellä tunteitasi. Mutta tärkeintä on muistaa ovatko nämä tuntemukset oikeutettuja vai oman mielikuvituksen tuotetta. Joskus perkeleet istuvat korvasi viereen kuiskuttelemaan, uskotko niitä vai sitä minkä tiedät olevan totta.Aina pitää muistaa, että pirukin oli joskus enkeli. Siitä voimme olla monta mieltä lankesiko hän itse vai kaajettiinko hänet paineen alla kuten moni ihminen nykyään.

false friend

Kun masentaa se yksi pienen pieni virhe voi olla se viimeinen niitti. Joistakin ihmisistä ei ehkä huomaa, että he ovat masentuneita. Huonompi aikakausi, joka osataan peittää. Osa vaikuttaa enemmänkin maaniselta, ei uskalla pysähtyä, koska pelko siitä ettei enää pääse liikkeelle on todellinen. Pysähtyminen ei ole silloin vaihtoehto.

Silloin ympärilleen tarvitsee kuuntelijoita, niitä oman elämän enkeleitä ja supersankareita. Joskus romahdus voidaan välttää muutamalla välittävällä katseella, hymyllä, muutamalla hetkellä jonka joku käyttää siihen, että kuuntelee sinua. Ei vain kuule vaan kuuntelee!

 

On myös olemassa ihmisiä joiden kanssa noina päivinä oleminen on hankalaa. Tarvitsisit tukea, kannattelijaa mutta sinulle heitetään lapio kuopan pohjalle. Muistutetaan kuinka mikään ei nyt mennyt oikein, kuinka se pienikin virhe oli suurempi kuin mikään muu. Silloin se pieni virhe kasvaa juurikin niin suureksi että se musertaa alleen.

fake
Elämään ei ole käsikirjoitusta. Teet itse, niillä eväillä mitä on annettu, siitä sellaisen minkä tahdot. Oman näköisen. Loppujen lopuksi se on sinä, joka joutuu elämään valintojesi kanssa, ei muut. Osa asioista on opetuksia, osa onnenpotkuja. Mutta yksi asia on varma, kaikella on tarkoituksensa.
Muistakaa ettei kukaan pääse jalustalle polkemalla muita maan rakoon.

xoxo Henu

2 kommenttia

  1. Mia sanoo:

    Voi, miten hienosti kirjoitit. Jos osaisin, kirjottaisin samat sanat, omalla tavallani. Kiitos tästä.

Kommentointi on suljettu.