Viikon loma vetelee viimeisiään. Mitenköhän sitä onnistuukin saamaan lomastaan kiireisen, eipä sillä, olen saanut mahtumaan lomaviikkooni paljon mieluista tekemistä sekä omaakin aikaa.

Ilmoittauduin alkuviikoksi hiusmalliksi ja olihan se kivaa, loistava kokemus. Olen myös todella tyytyväinen lopputulokseen. Oli mukavaa laittautua tilaisuutta varten. Toisaalta kukapa minua kieltäisi laittautumasta joka ikinen päivä, mutta ehkä se kuitenkin veisi jännityksen ja hienouden asiasta. Vielä mukavampaa olisi jos jonakin kertana kunnolla meikattaisiin, kampaukset, vaatteet ja kaikki. Kunnon tiimin kanssa työn touhussa, sehän se vasta olisi mahtavaa ja kohottaisi itsetuntoa. Mutta noooooo, unelmia pitää olla, eipä käy elämä tylsäksi.

                                                      

Pakollisiakin asioita olen ehtinyt hoitamaan. Nyt loppuviikoksi vielä tultiin tyttöjen kanssa minun kotipaikkakunnalleni rauhoittumaan koko aikaisesta kiireestä. Hieman omaa rauhaa ja luontoa ympärillä. Mikään ei ole parempi tapa nollata kuin lenkkeillä luonnon helmassa.

 

Totta kai olen myös joutunut pettymäänkin tämän viikon aikana. Joskus sitä vain saa huomata olevansa vaihtoehto ystäväksi silloin kun toinen tarvitsee jotain. Olen niin kyllästynyt ihmisiin, jotka eivät osaa ajatella muuta kuin itseään. Autan ja huomioin tästä eteenpäin heitä, jotka ovat oikeasti ystäviäni. Ystävyys on kaksisuuntainen tie jolla toinen tulee vastaan. Ystävyyttä ei mielestäni ole se, ettei toisen yhteydenottoihin yms. vastata, ennen kuin itse tarvitsee jotain. Sellainen ystävyys vie enemmän kuin antaa, jolloin sitä ei ole enää järkeä jatkaa.

Tänään teimme tyttöjen kanssa mangojuustokakkua ja kinkkuvoileipäkakkua. Kohta puolin alamme nauttia niitä perheen kesken. Itse pidän leipomisesta mutta harvemmin syön tekeleitäni. Jokseenkin saan jo tietyn hyvän olon sekä kylläisyyden tunteen tarjottavien tekemisestä. Ja hyvää oloani vain parantaa se kun näen kuinka ne muille kelpaavat.

Itse syödessäni en saa hyvän olon tunnetta, vaan syyllisyyttä. Nautin siis yleensä illoista katsoen kun muut syövät, välillä itse hieman napostellen jotakin. Tahtoisin (ja tiedän vielä joskus siihen pysyväni) joskus pystyä syömään ja nauttimaan herkuista sekä ruuista kuten muutkin. Ajattelematta sitä sen kummemmin, kuulematta inhottavia ajatuksia kaikesta mitä suuhuni laitan, millainen piittaamaton possu olen jne. Vielä joskus. Lupaan sen. Itselleni sekä läheisilleni 

 

Maistuvaa illan jatkoa!!

 

xoxo Henu