Olipa kerran…

Olipa kerran pieni tyttö. Hän oli kaunis omalla täydellisellä tavallaan. Aika kulkee eteenpäin, haasteet vain muuttuvat kasvamisen rinnalla. Vaikka elämä muuttuu ja aika kulkee menojaan, on yksi ikävä asia joka ei tunnu muuttuvan.

Joka ikinen vuosi, muutama uusi intoa täynnä oleva pieni koululainen pettyy. Pettyy ihmisiin, koulukavereihin, opettajiin ja niin moneen muuhun. Pettyy kun koulukäynti ei ollutkaan niin ihanaa kuin ensimmäiset päivät antoivat ymmärtää. Pettymyksiä tulee aina, niille ei kaikille voi mitään. Mutta seuraava tarina voi olla meistä kenestä vain. Se on jopa pelottavaa. Miten koulukiusaamisen annetaan jatkua vuodesta toiseen? Kiusatut ja kiusaajat vaihtuvat mutta aina sitä ilmenee. Miksi?

Tämän tarinan tytön päivät olivat pelkkää selviytymistä aamusta koulupäivän loppuun. Kun hän pääsi kotiin, hän olisi voinut jälleen olla oma itsensä. Muttei hän voinut. Hän pelkäsi jo seuraavaa koulupäivää.

Hänelle oli kerrottu pienen ikänsä kuinka täydellinen ja ihana hän olikaan. Kuinka hänestä pidettiin ja kuinka hänen hymynsä teki päivästä aina paremman. Miksi hänelle koulussa puhuttiin ettei hän ollut mitään? Miksei hänestä pidetä, miksi hän on hylkiö?

Jos hän kertoisi opettajille, hänestä tehtäisiin enemmän pilkkaa, hänelle tapahtuisi jotakin. Niin oli sanottu. Häntä hävettää. Hän tietää ettei näin saisi tehdä kenellekään. Silti hän hyväksyy sen koska ei uskalla muutakaan. Miksei hän voisi olla kuten muut? Niin hyvä ja etevä, että kelpaisi? Hän alkaa olla pois koulusta, on vatsakipuja, pahoinvointeja, päänsärkyjä, kyllä syitä löytyy.

hymy

Eräänä päivänä hän romahtaa. Hän kertoo kaiken vanhemmilleen ja opettajalleen. Vanhemmat ottavat asian tosissaan, totta kai. Opettaja kertoo asioiden varmasti olevan vain leikkiä ja tytön olevan herkkä. Koska eihän meidän koulussa kiusata! Tyttö tahtoisi huutaa. Ne asiat ovat hänelle tosia ja loukkaavia sekä satuttavia. Tyttö alkaa miettiä, onko hän hullu ja kuvittelee kaiken..

Tyttö on vasta ala-asteella ja vihaa koulua jo nyt. Kiusaajien mielestä hän ei osaa mitään, ei ole missään hyvä. Omasta mielestään hän on hyvä joissain asioissa, muttei todellakaan sano sitä ääneen. Tyttö tuntee hetkensä tulleen kun vaihtaa koulua vanhan koulun sulkeuduttua. Hän on väärässä, hän on yksin. Hän ei uskalla päästää lähelleen, kun hän erehtyy luottamaan, se kostautuu. Hänen sähköpostiinsa murtaudutaan. Hänen nimissään lähetetään rumia viestejä hänen ainoille ystävilleen toisilla paikkakunnilla. Silloin tyttö päättää ettei koskaan luota, ei päästä lähelle, muuttuu näkymättömäksi.

Tyttöä on sanottu läskiksi, possuksi, norsuksi, pulskaksi jne.. Tyttö on jo aiemmin oksennellut ruuan jälkeen mutta nyt siitä alkaa tulla tapa. Pikkuhiljaa tulee yläaste ja sen haasteet. Tyttöä pelottaa, muttei hän aio näyttää sitä. Hän on välillä pitkiä aikoja syömättä, välillä hän ahmii ja oksentaa. Tytöllä on mustat vaatteet, tummat hiukset sekä tumma meikki. Hän on kova, sisältä vain niin hauras ettei kestä enää yhtään iskua.

Yläasteella hän saa muutaman ihanan ystävän. Juuri sellaisia joiden kanssa saa olla oma itsensä. Mutta salaisuuttaan hän ei ole paljastanut. Ei edes bileiltoina kotiviini päissään leikkien aikuista. Hän kulki jätkäporukoissa, joidenkin mielestä jopa pelottavien porukoiden kanssa, mutta hänelle se toi turvaa. Eikä hänen tarvinnut jätkille esittää mitään. Hänen turvansa oli ne muutamat jotka halusivat hänet tuntea sekä hänen partateränsä, jolla hän viilteli itseään ja päästi pahan olon ulos. Kukaan ei huomannut, jos huomasi ei puuttunut.

Välillä hän leikki ajatuksella, että millaista olisi kuolla? Olisivatko koulukiusaajat sitten tyytyväisiä? Hän leikitteli partaterällä ja mietti miltä se tuntuisi… Sitten tyttö keksi, ettei hän ansaitse syödä. Kun hän laihtui, alkoivat ihmiset puhua hänelle, ihailivat hänen aikaansaannostaan. Miten onnistut? Tyttö tunsi onnistuneensa, hänen oli pakko jatkaa… Näin tyttö aukaisi oven elämänsä pahimmalle viholliselle. Kiusaajat olivat avanneet oven raolleen, tyttö aukaisi oven kokonaan.

vahva

Koulukiusaamista ei tulisi vähätellä. Ei koskaan, ei missään vaiheessa. Kaikkeen on puututtava. Liian moni on jo tehnyt sen mitä tyttö vain suunnitteli ja ajatteli. Tyttö sai apunsa, monta vuotta myöhemmin ja korjailee edelleen haavojaan. Koulukiusaaminen haavoittaa, arpeuttaa, lamaannuttaa ja jopa tappaa.

Olkaa te ääni niille joiden ääntä ei kuulla. Puuttukaa ja älkää hyssytelkö. Jo pienestä asiasta voi kasvaa hyvinkin pian paljon enemmän.

Vaikkei teidän lapsenne tai lähipiirinne kiusaa / ole kiusattuja. Mutta toisaalta, mistä voitte olla varmoja?

xoxo Henu

Yksi kommentti

Kommentointi on suljettu.