Allergikon ihanuus alkaa…

Aivastelen kohta aivotkin pihalle. Hyi, että vihaan tätä allergiaa. Onneksi allergialääkkeet auttavat, sitten kun saan ne apteekista ulos. Joinakin päivinä tämä joka päiväinen rahattomuus saa vaipumaan epätoivoon. Mutta hei, jos me olemme tyttöjen kanssa tähänkin asti pärjänneet, pärjään tästä eteenpäinkin!

Olen saanut paljon ihanaa palautetta minun tv haastattelusta ja kirjoituksesta. Olen hyvin kiitollinen teille kaikille. Se oli minulle suuri juttu. Avasin elämääni enemmän kuin koskaan ennen. Minulta on kysytty miltä se tuntui. Rehellisesti sanottuna olin kauhuissani ja innoissani yhtä aikaa. Minulle riittää, että se auttaa edes yhtä ihmistä. Ettei tarvitse pelätä ja luulla olevansa yksin.

Tämän hetken olotila on hieman ristiriitainen. Olen ylpeä itsestäni mutta tunnen siitä huonoa omaatuntoa. Minä muka ylpeä itsestäni, minä en koskaan tee mitään merkittävä. Mutta silti jostain kumpuaa tunne, että vaikka vähättelenkin, olin rohkea. Toivoisin noita tilaisuuksia tulevan useinkin. Ei näistä asioista saa vaieta. Niistä pitää puhua. Nostaa ihmisten tietoisuuteen kerta toisensa jälkeen.

Ja koska oloni on ristiriitainen, ei ruoka maistu. Koska ruoka ei maistu, olen kuulemani mukaan laihtunut. Itse en sitä näe. Tai en halua nähdä. Mutta jostain kummasta syystä, siitä nousee edelleen hyvän olon tunne kun olen laihtunut. Kun se huomataan. Miksi se on kohteliaisuus eikä se, että painosi nousee pari kiloa?

images (1)

Periaatteessa anoreksiaa ei enää näe minun arjessani, ei pinnalla, se on pintaa syvemmällä. Aina mukana, vaikka ei sitä heti näekään. Se peikko on minun pitkäaikainen ystävä, vihollinen, pahin mahdollinen. Se tekee minusta itsestäni minun itseni pahimman vihollisen. Sen vuoksi yritän ulkoistaa sen. Se ei ole minä. En anna enää sille valtaa. Koska se en ole minä.

Syömishäiriö on kuin paras ystävä, joka kuitenkin tulee ja puukottaa selkään. Ensin se on sinun ainoa luottoystäväsi, lopulta se tahtoo tuhota sinut. Tappaa. Itse olen jo päässyt pitkälle niistä itsetuhoisista hetkistäni, joillekin se on tämän hetkistä arkea. Eikä välttämättä kukaan näe sitä. Koska on muistettava, ettei kaikkia sairauksia voi nähdä ulospäin. Siksi me ihmiset ollaankin suurin osa Sairaan kauniita

xoxo Henu

Ps. Tässä linkki kirjoitukseen http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/04/18/syomishairioiden-kierteessa-se-oli-mulle-maanpaallinen-helvetti

Ja haastattelu löytyy Yle Areenasta Akuutti ohjelmasta