Oli, kyllä tosiaankin, jännä päivä ja jollain tavalla todella rankka. Kiitokset Ylelle mielenkiinnosta minun juttua kohtaan. Minäpä hieman valotan teille tämän päivän kulkua.

Kello kymmenen tuli luokseni vierailulle Yleltä kaksi henkilöä. Toinen haastatteli minua ja toinen muunsi vuokra-asuntoni studioksi. Voitte varmasti kuvitella minun jännitykseni määrän. Elämäni ensimmäisen haastattelu joka näkyisi tvssä! En ollut aivan varma olisinko ollut innoissani vai kauhuissani. Taisin olla hieman sekä että.

Tutustuimme hieman aamukahvien merkeissä ja he olivat todella mukavia ja rentoja tyyppejä joiden kanssa mielelläni työskentelen vastaisuudessakin. Koko hommahan lähti siitä, että he ovat tekemässä juttua syömishäiriöistä ja halusivat nimettömiä kirjoituksia juttuunsa. Yhtäkkiä huomaan lupautuneeni tv ohjelma akuuttiin omana itsenäni kertomaan oman tarinani ja omia mietteitäni ihan itse. Kaikki voivat olla mitä mieltä tahtovat oliko se hyvä juttu vai ei. Mutta omasta mielestäni näin piti tehdä.

Syömishäiriöt eivät ole häpeä ja niin kauan kun kaikki mahdollistavat sen pysymisen vaiettuna asiana ja häpeän syynä se tulee sitä olemaan. Olisin tuntenut itseni hyvin tekopyhäksi jos olisin esimerkiksi halunnut ääntäni, nimeäni (tms) muutettavan tai itse olisin ollut jonkun verhon takana asiasta puhumassa. Ymmärrän toki etteivät kaikki halua ottaa sairautensa leimaa otsaan. Mutta tällä hetkellä olen itse sen verran vahva, etten näe sen leiman huonontavan minua ihmisenä yhtään.

Kahvien jälkeen alettiin kuvaushommiin. Kuvattiin kotona ja kaupassa. Oli outoa, jännittävää ja kivaa. Kaiken kaikkiaan hieno kokemus, vaikkakin jollain tavalla melko rankka. Ajatelkaas nyt, olet sairastanut vuosia syömishäiriöitä ja pelkäät edelleenkin joinakin päivinä syömistä vieraiden ihmisten kanssa. No tänään olen yhden pelkoni voittanut, söin kun minua kuvattiin! Se on joillekin tosi pieni juttu mutta itselleni hirveän suuri.

 

Juuri nyt voin olla tyytyväinen itseeni. Toivoa jutun auttavan heitä jotka kyseisen asian kanssa apua tarvitsevat. Jos juttu on auttanut edes yhtä ihmistä, on se tehtävänsä tehnyt. Olen tänään kohdannut monia pelkojani ja silti edelleen olen hengissä. Selvisin! Kuka olisi uskonut muuan vuosi takaperin, että se tyttö joka ei kelvannut mihinkään, joka itki itsensä uneen, joka viilteli käsivartensa, joka halusi olla näkymätön kuten muumien Ninni, joka halusi näännyttää itsensä ja joka oli haurasta kuin silkkipaperi sai tällaisen tilaisuuden?

Ohjelman ulos tulosta en vielä uskalla luvata varmaa päivämäärää mutta tuossa ensi kuun puolivälin paikkeilla saattaa olla ajankohtaista. Lupaan ilmoitella kyllä täällä blogissani asiasta kun ajankohta varmistuu. Ja muistakaa ihanat jos te sen katsotte, se olen vain minä. Älkää kiinnittäkö huomiota hirveään jännitykseen. Tein ja teen parhaani koska parempaan en pysty  

xoxo Henu