Noin tekisi mieli välillä vastata uteliaille. Mikä sinua voi ahdistaa, kaikkihan on niin hyvin. Niin tiedän.  Olen aina iloinen, rempseä ja hymyilevä. Välillä vain masentaa ja ahdistaa aika ajoin. Mutta ottakaa myös huomioon se, että ette te tiedä loppujen lopuksi yhtään mitään. Te tiedätte vain sen minkä haluan teidän tietävän, minkä tahdon kertoa ja näyttää teille.

Meillä kaikilla on omat juttumme joista ei haluta puhua joko ihan vain sen vuoksi ettei tahdo tai ettei voi. Pelottaa tai hävettää tai mitä vain. Tärkeintä on mielestäni muistaa kunnioittaa ihmisen päätöstä mitä hän kertoo ja mitä ei.

Toisaalta mitäpä minä teille vastaisin kun kysytte mikä voi ahdistaa. Tavallaan kaikki, tavallaan ei mikään. Sinullahan on ystäviäkin? No on, mutten aina viitsi heitäkään vaivata. Heilläkin on omat elämät, omat menonsa ja omat ongelmansa. Joskus annan heille tilaa hengittää, vaikka juuri sillä hetkellä tunnen itseni yhdeksi yksinäisimmistä ihmisistä maan päällä. En tahdo olla vaivoiksi, enkä taakka. Vaikka tiedänkin etteivät he asiaa niin näe.

Ja sinullahan on rakastava perhe? On, todellakin on. Mutta olenko heidän arvoisensa? Lapseni ovat minulle kaikki kaikessa ja rakastan heitä enemmän kuin mitään muuta, mutta entä jos jotain menee vikaan? Osaanko tehdä oikeat päätökset? Lapsista on niin suuri vastuu mutta niin paljon iloa ja onnea. Kunpa he vain tietävät kuinka paljon heidän vuokseen teenkään ja kuinka paljon enemmän vielä tekisin jos voisin.

Entä jos en riitäkään? Entä jos en enää osaa rakastaa? Luottaa? Uskoa? Mitä rakkaus loppujen lopuksi on? Miten suojamuurini laskeutuu? Tiedän osaavani rakastaa, rakastan jopa niin, että se sattuu. Mutta miten saan tuon suojamuurini alas? Joka ihmissuhteessa huomaan suojamuurini tulevan vastaan jossain vaiheessa. En tahdo päästää enää lähelle, ei saa enää koskea, ei kysellä, ei mitään. Etten avaudu liikaa ja joudu jälleen pettymään. Etten joudu jälleen vuotamaan verta ja sylkemään hampaita. Nousemaan jaloilleen taas yksin. Vaikka tiedänkin, ettei kukaan minua enää satuta. Mutta tiedänkö sen vain sen vuoksi, etten päästä ketään enää niin lähelle varauksettomasti kuin ennen?

Kun sinut petetään, heitetään asvalttiin, rikotaan ja valehdellaan. Ensin kerrotaan kuinka rakastetaan, seuraavana hetkenä vihataan, ja taas kerran huomaat kerääväsi palasia lattialta sekä nuolevan haavojasi joita ei pitänyt enää tulla. Silti vielä jatkat, koska pelkäät. Kun päästät irti menneestä, tulevaisuus on avoinna…

Joku unohti kertoa, että se pelko on elämässäsi silti, halusit tai et. Tiedät olevasi vahva. Olet päättänyt; ei enää koskaan! Mutta entä jos teet virhearvion? Joku laittaa sinut takaisin samaan tilanteeseen tietoisesti tai tiedostamatta? Pelkäät muiden ihmisten odotuksia siitä millainen olet. Et ole enää kokonainen, sinut on rikottu liian monta kertaa. Mutta olet ehyempi kuin ne jotka muita rikkovat. Sinä olet sinä. Olet täydellisen epätäydellinen ja paras olemaan oma itsesi. Mutta ymmärtävätkö kaikki, edes ne tärkeimmät, että pinnan alla on enemmän?

Aika näyttää. Ne jotka pysyvät mukana. Näkevät.

xoxo Henu