Voihan näyttöpaperit ja stressi!!

Voihan stressi ja hermoilujen ihanuudet. Olen aina ollut eräänlainen jännittäjä, nykyään osaan jo jollain tavalla sitä hallita, eikä se näy niin paljon päälle päin. Voin kuitenkin kertoa silti pomppivani pitkin seiniä mielessäni… Elämäni ensimmäiset näytöt lähestyvät (no okei, ne ovat vasta huhtikuussa..) HUI!!! Onneksi ohjaajani ja työkaverit ovat loistavaa porukkaa

Stressi saa minut ärtyneeksi (lievästi ilmaistuna), väsyneeksi, nälän tunteeni katoaa kokonaan ja mieleni menee jollain tavalla sekaisin. En tiedä miten te koette stressin mutta minun arkeni se sekoittaisi kokonaan ja lopullisesti, jos antaisin sen tehdä niin. Heti kun aamulla aukaisin silmäni, lapset tappelivat, väsytti sekä ärsytti. Kaiken huipuksi olin ihan varma, että painoni oli noussut yön aikana. Miten se olisi mahdollista? Ei varmaan mitenkään mutta minun mielessäni se ajatus oli sillä hetkellä täysin järkeenkäypä ja tosi.

Sitä on todella vaikea kuvailla mitä käyn lävitse pään sisällä stressitilanteen aikana. Negatiivisia ajatuksia itsestäni tupsahtelee mieleeni, yritän taistella niitä vastaan ja perustella itselleni mikseivät ne ole tosia sekä minkä vuoksi niille ei vaikuta antaa tilaa. Voin jopa tuntea jokaisen gramman jonka painoni on muka noussut yön aikana. Voin nähdä ne jopa peilistä. Teille se voi olla hullua ja täysin naurettavaa mutta minulle se on täyttä totta juuri silloin.

Noina päivinä kuuntelen paljon musiikkia, välttelen peilejä, touhuan, en anna itselleni aikaa kuunnella tuota peikkoa ja negatiivisia ajatuksia joita se yrittää minulle syöttää. Onneksi minulla on lapseni. Minulla ei ole mahdollista luovuttaa eikä luisua itsesääliin ja masennukseen. Noina päivinä usein mietin kuinka hienoa olisi päästä vaikka jonnekin kunnollisiin kuvauksiin. Joku laittaisi meikin, hiukset, vaatteet ja hommansa osaava kuvaaja ottaisi kuvia juuri oikeista kulmista jne.. Auttaisivatko ne näkemään itseni kuten muutkin?!

Onneksi arkeani piristi arvontavoitto Hiusten Ykköseltä Facebookissa: Ilmainen hiustenleikkaus! Tuli kyllä niin tarpeeseen, en ole pystynyt käymään parturissa tai ostamaan mitään ylimääräistä kun tipuin opiskelujen alussa opintotuelle. No aikansa kutakin. Aina sitä jotenkin pärjää kun ottaa asenteen kohdalleen ja päättää pärjätä! Nyt sitten vain opettelen elämään uuden hiusmallin kanssa 

vähän ne lyhentyi..
vähän ne lyhentyi..

Perjantaina tuli postissa ehdottomasti minulle tehty paita. Minun päiväni ei vain lähde käyntiin ilman kahvia, mitä enemmän kahvia sitä tehokkaampi päivä. Ehkä myös suhteestani kahviin kertoo se, että vastuualueeni työharjoittelussakin on kahvi 

uusi paita ! Teksti on niin osuva !
uusi paita ! Teksti on niin osuva !

Mutta nyt muutama kuppi kahvia ja jospa vaikka siivottua saisi. Luokkakaverini teki minulle aivan ihanat tossut, niin lämpimät ja tietenkin minun lempivärini violetti   Vaikka ulkona onkin pakkasta ja minä viluinen, ei tarvitse paleltua.

Luokkakaverini minulle tekemät tossut
Luokkakaverini minulle tekemät tossut

Huomenna aamuvuoro kutsuu ja illalla vielä vertaistukiryhmän vetoa. Mukava päivä siis tulossa vaikka maanantai onkin!

xoxo Henu

4 kommenttia

  1. mintti sanoo:

    Samaa mieltä kuin Oona 🙂 Ihanat tossut ja hyvä kirjoitus, ja tosi kiva tukka myös <3

    • Henu sanoo:

      Kiitos 🙂 Nyt noitten hiusten kanssa jo ossaa pikkuhiljaa ellää 🙂

Kommentointi on suljettu.