Viikonloppu ohitse, maanantai… mutta minullapa onkin ihania muistoja joilla jaksaa taas! Perjantaina töiden jälkeen junalle ja nenä kohti Oulua ja lauantaina vihdoinkin Cheekin keikka! Yksi suurimmista ja kauimman aikaa olleista asioista minun listalla. Nyt se on koettu eikä ollut
pettymys, päinvastoin tykkäsin aivan hulluna ja sain takaisin sen fiiliksen minkä olin jo unohtanut. Aivot narikkaan ja antaa musiikin viedä, antautua täysin vaan fiiliksen vietäväksi! Tarvitsin
sitä juuri nyt, en edes itse tiennyt kuinka sitä tarvitsinkaan. Esiintyjässä eikä myöskään lämppärissä (Nikke Ankara) ollut valittamista. Olin jo hetkeksi unohtanut tämän genren musiikin mutta niin se löytyi vaan uudestaan, ihan parasta!

 

Kun sairastin hyvinkin syvällä, kuuntelin paljon musiikkia. Tein niihin aikoihin listan asioista joita tahdon vielä kokea ja nähdä ennen kuin luovutan. Oikeastaan listan sisällöllä ei ole mitään merkitystä kunhan se saa jaksamaan huomiseen. Minun listallani oli esim. juurikin tuo Cheekin keikka ja hänen tapaamisensa, omilleen muuttaminen, kaverille soittaminen jne. Jonkun muun listalla voisi olla esim. sängystä ylös pääseminen, tiskaus, Jounin kaupan pipo / kaupalla käyminen… ihan mitä vain! Nyt voin olla taas tyytyväinen, voin viivata ylitse kohdan Cheekin keikka. Ehkä vielä joskus myös kunnon tapaamisen, kuka tietää. Haaveita ja unelmia pitää olla, ilman niitä ei ole tulevaisuutta.

Aina on jotain odotettavaa elämältä, se kuinka korkealle nostat riman on sinusta itsestäsi kiinni. Itsekin pitäisi oppia välillä joidenkin asioiden kanssa luovuttamaan, muttei sana luovuttaminen kuulu minun sanavarastoon. Ehkä sen verran voin oppia, että joskus voi päästää itsensä helpommalla. Perfektionistille siinä onki opettelemista!

Joinakin aamuina (Lue; tänä aamuna) tuo minun peili on täysin epäkunnossa mutta siihenkin ongelmaan auttaa hyvät muistot. Se, että on onnellinen jostain saa kummasti peilikuvankin näyttämään siedettävältä. Kauneus lähtee ilmeisesti sittenkin sisältäpäin! Ei ne muistot välttämättä minun ajattelutapaa muuta mutta auttavat jaksamaan huonoina päivinä.

Tiedän, ettei ns. ”normaali” ihminen ymmärrä minun tai muiden syömishäiriöitä sairastavien ajatuksenjuoksua. Eikä sitä voi edes oikein selittää. Teitä on varmaankin kaikkia joskus jollain tapaa haukuttu, jotenkin sanottu pahasti. Kuvitelkaa, että joka ainut hetki joudutte kuuntelemaan pahoja sanoja itsestäsi oman pään sisällä. Antaen ymmärtää ettei sinusta ole mihinkään. Ne sanat saa sinut näkemään itsesi peilistä väärin, jopa sinun tuntoaistisi häiriintyy ja tunnet ylimääräisiä senttejä joka puolella vaikkei niitä olisikaan. Se voi kuulostaa hullulta ja kyllähän se sitä onkin, mutta joillekin se on joka päiväistä taistelua. Etenkin siinä vaiheessa kun alat tiedostaa asian, pelkäät olevasi tulossa hulluksi tai että jopa olet sitä jo.  Et ole, se on se sairaus joka puhuu eikä halua päästää sinusta irti!

Syömishäiriöt olisivat varmaankin enemmän hyväksyttäviä tms jos niihinkin olisi lääke, jokin konkreettinen hoito. Joitakin lääkkeitä käytetään masennuksen / paniikkihäiriön jne hoitoon, samalla ne voivat helpottaa syömishäiriön oirehdintaa. Mutta mitään ihmepilleriä ei ole. Ei myöskään yksiselitteistä syytä syömishäiriöiden hoitoon. Syömishäiriö on aina oire jostain, oikea syy on vain löydettävä ja käsiteltävä. Ainoat asiat mitkä tiedän todeksi ovat, että syömishäiriöt ovat maanpäällinen helvetti sairastavalle ja, että syömishäiriöistä voi parantua!

Luokaa yhdessä ihania muistoja, joilla me kaikki jaksamme huomiseen 

xoxo Henu