Päässä jyskyttää tuhat ajatusta ristiin rastiin. Kysymyksiä joihin en saa vastausta.
Miksi minä sairastuin? Mitä niin pahaa olen tehnyt että joudun taistella tämmöistä tautia vastaan? Miksi minä en saa elää ”normaalisti” lapsiarkea? Miksi elämäni meni näin? Miten minä koskaan voin oppia elämään näin?
Niin. Tänään oli huono päivä. Eilen illallakin huono olo puski päälle. Olin miehelleni erittäin kiukkuinen ja kärkäs. Hän tietysti kysyi mikä on ja vastasin tympeästi jotain jonka jälkeen keittiön valtasi minuuttien hiljaisuus.
Lopulta purskahdin itkuun. Itkin ja itkin. Turvallinen syli tuli luokseni ja itkin lisää, ”mä en halua olla sairas enää.”
Luopuisin tästä koska tahansa. Haluaisin vain herätä ja kuulla olevani terve, että tämä kaikki oli vain todella pahaa unta. Kukaan ei koskaan kuitenkaan tule sanomaan minulle noin, sillä tämä ei ole pahaa unta. Tämä on täyttä totta, vaikken jaksaisikaan tätä kantaa enää.
Olen joutunut lepäämään tänään enemmän kun yleensä, ja olen siitäkin pahalla mielellä. Minä niin tahtoisin jaksaa touhuta tyttäreni kanssa, ilman tätä painavaa taakkaa sydämellä ja karseaa oloa fyysisesti. Haluaisin nauttia auringon säteistä ilman että valo sattuu hetkittäin silmiin. Jopa tyttäreni pölinä sattuu usein korviini. Pahinta on kuitenkin se fatiikki, se tuhoava väsymys etten vain jaksa mitään enää.
Vastaan tappelu ei auta; kun se iskee, se iskee. Lepään vaikken haluaisi. Ninnin nauru kuuluu viereisestä huoneesta, ja sydämeeni sattuu. Minä niin tahtoisin olla siellä ja nauttia arjesta sekä väsyä arjesta ns. luonnollisesti. Lapsiarki on usein rankkaa, se oli sitä jo ennen sairastumistani. Haluaisin palata takaisin siihen aikaan kun olin terve.
Palaan kerta toisensa jälkeen menneeseen. Kaipaan terveyttäni.
Luen ihmisten juttuja arjesta. Joinain hetkinä olen katkera, ja vihainenkin. En ihmisille vaan kohtalolleni. Joskus tuntuu kun seuraisi elämää lasin takaa sidottuna. Jumissa paikoillani, katsoen kun muut elävät ja menevät mutta minä en pääse kahleistani irti.
Mutta minä olen minä ja minun on vain elettävä näin. Opittava elämään tämän taakan kanssa, vaihtoehtoja kun ei ole. Osittain tautini ehdoilla, ei kuitenkaan alistuneena kohtaloon luovuttaen, vaan tapellen vastaan niillä voimilla mitä on. Sairauteni kyllä rajoittaa elämääni erittäin paljon, vaikken siitä ääneen oikeastaan valitakkaan. Päässäni kuitenkin kaipaan jatkuvasti asioita joita en voi tehdä.
Elämäni piti mennä aivan erilailla.
Juuri nyt olen väsynyt sairauteeni, rajoitettuun arkeeni ja tähän perkeleen synkkyys-mielentilaan mikä valtaa minut usein.
Ehkä huomenna on parempi olla?
"Pahinta on kuitenkin se fatiikki, se tuhoava väsymys etten vain jaksa mitään enää. Vastaan tappelu ei auta; kun se iskee, se iskee. Lepään vaikken haluaisi."
Kuvittelen parempina päivinä, että pystyn jollain tavalla taistelemaan, voittamaan kaiken tuhoavan väsymykseni, mutta jään joka kerta toiseksi ja häviän. Fatiikki ja minä 1-0. Jään seuraamaan blogiasi, jos oivallat, mistä saisi armollisuutta, rakkautta ja hyväksyntää itseään kohtaan. Mietin myös alussa, miksi minä? Myöhemmin ymmärsin, että miksi en juuri minä. Sinä saat rakkautta läheisiltäsi ja se on hyvä ja arvokas asia.
– Ava
Mä uskon siihen sanontaan, että kaikille ihmisille annetaan juuri sellainen taakka, jonka he jaksavat kantaa.. sä jaksat varmasti <3
Työskentelen itse hoitoalalla ja olen tottunut näkemään paljon sairautta ja kurjuutta.. nuorilla ja vanhoilla. Välillä tuntuu siltä, että onko kukaan terve, Kun mulla todettiin kasvain, olin myös itse hetken katkera: miksi minä, miksi mulla.. kunnes ajattelin tarkemmin ja mietin kaikkia töissä näkemiäni kohtaloita, kysymys ois paremminkin: miksi en minä, miksi ei mulla? Miksi mulla olisi "oikeus" olla terve, kun moni lapsi ja nuori sairastuu ja jopa kuolee, Miksi JUURI mulla olisi etuoikeus elää terveenä. Nää ajatukset auttoivat mua jotenkin paremmin ymmärtämään tilannetta. 🙂
Tsemppiä<3
Tsemppiä sulle tiiän noi tuntemukset! Itse olen vasta 17v ja eikä elämän ollut tarjoitus osaltani mennä näin mutta se oli jumalan tahto ei ihmisen. Sinuna kiinnittäisin huomiota erityisesti ruokavalioon josta laukaiseva tekijä tulee. Jotkut ovat päässeet pitkiin remissioihin tai jopa taudin totaaliseen oireettomuuteen. Tsemppiä!