Heipä hei!

Mietin pitkään miten aloittaisin tämän blogaajan urani. Kirjoittaminen on aina ollut tapa purkaa ajatuksia ja jäsentää asioita pään sisällä. Ennen ne on kuitenkin olleet vain minun luettavissa ja ajatukset pysyneet omassa pienessä piirissään, missä ne on rauhassa saaneet leikkiä keskenään.

Olen kuitenkin todella pitkään halunnut tuoda ne enemmän julki ja ehkä samalla astua näiden omien mörköjeni kanssa kaapista ulos.

Sairastuminen sinänsä ei ole ehkä tutuille uusi asia ja masennuksesta saattaa muutamat ollakkin tietoisia, vaikka en siitä olisikaan huudellut ympäri kyliä. Nämä muut sitten onkin vähän eri tasoisia.

Tammikuussa sain kiitetettävän listan diagnooseja jotka kyllä vähän selvensi sitä miksi olen ja olen ollut se mikä olen. Ei niillä kaikkea selitetä mutta osittain selvensi tiettyjä kohtia elämästä ja antoi ehkä tavallaan selityksiä joillekkin käyttäytymismalleille sekä asioille joita on tapahtunu. Jotkut niistä oli ennestään tiedossa mutta muutama uusikin kaveri ilmestyi paikalle.

En ala tässä ensimmäisessä kirjoituksessa sen enempää avaamaan ”sairauksiani” teen niistä mieluumin erilliset postaukset jotta voin vähän avata asioita enemmän.

Peruspiirteittäin elämä on normaalia. Lapset on tärkein asia maailmassa ja niiden kanssa oleminen antaa paljon. Tottakai omat oloni vaikuttavat siihenkin puoleen ja välillä on tosiaan se olo että ”Äiti on vähän väsynyt!” Koira vanhus pitää liikkeessä ja pari kania huolehtii siitä että siivoaminen ei lopu koskaan 😀

Blogissa tulen kirjoittamaan elämästä kuten se on, itkua ja naurua säästämättä sekä välillä jopa analysoiden asioita ehkä liiaksikin.

Kiitos että saan kertoa teille oman #sairaankaunis tarinani <316813-its-me-and-no-more

5 kommenttia

  1. AD sanoo:

    Mä kuulostan nyt ihan hirveän ilkeältä, muttatekstisi on täynnä kirjoitusvirheitä. Bloki/blokkaaja=blogi/bloggaaja diaknoosi=diagnoosi yms. Pilkkuja sekä pisteitä puuttui myös. Mutta ihanaa että meillä on uusi sairaankaunis bloggaaja! Onnea ja menestystä blogillesi.❤

    • AD sanoo:

      Ja nyt jätin itse välin välistä Mutta yhdyssanavirheitä oli sinulla myös

    • Merkka sanoo:

      Kiitos palautteesta. Lupaan jatkossa lukea tekstit läpi ja korjailla virheet 🙂

  2. Rölliina sanoo:

    Mua ei kyllä ”virheet” haitannu! Joskus saattaa ihan tarkoituksellakin kirjoittaa ”suomalaisittain”, enkä ite ainakaan nää siinä mitään pahaa 🙂 Mutta ei muuta ku tervetuloa Merkka, meillä taitaa olla ainaki osittain vähä saman suuntaista vaivaa. Jään siis seurailemaan ja odotteleen tekstejä! 🙂

Kommentointi on suljettu.