Kategoria: Me, My Life And IBD

Oman jaksamisen rajoilla

IMG_2978

Tällä hetkellä elämäni on todella kiireistä. Inhoan sitä, että koko elämä pitää aikatauluttaa. Ehkä mulla kestää tottua tähän uuteen elämäntilanteeseen kauemmin kuin, mitä itse odotin. Tuntuu, että koko ajan on jotain tekemistä ei ole enää hirveästi niitä päiviä, kun saisi vaan olla. Onhan se kiva, että on päivissä sisältöä, mutta välillä mennään oman jaksamisen rajamailla. …

Lue lisää

Aina ei tarvitse jaksaa

IMG_1999

Taas on yksi viikko jo puolessa välissä. Koulupäivä on ohi ja on aika suunnata kotia kohti. Päätän kävellä juna-asemalle, samalla saan vähän liikuntaa monen tunnin istumisen jälkeen. Kun pääsen vihdoin kotiin, olen todella väsynyt. Ulkona on pirtsakka syysilma ja alkaa jo hämärtää. Olisi ihana käpertyä torkkupeiton alle ja ottaa päiväunet, mutta vielä olisi paljon tehtävää …

Lue lisää

Pitkää päivää ja väsymystä

IMG_1937

Viikonloppu meni levätessä ja koulutehtävää tehdessä. Kävimme yhdessä veljeni kanssa kuvailemassa kotipaikkamme maisemia ja luontoa. Kuvista tuli omasta mielestäni kivoja. Alla muutama kuva, mitkä tuli tuolla reissulla otettua. Samalla tuli myös heitettyä pieni lenkki. 🙂 Maanantaina olikin todella pitkä päivä, sillä pääsimme koulun kautta seuraamaan XFactorin kuvauksia. Päivä oli lähinnä vain odottelua ja istumista täynnä. …

Lue lisää

Kiireinen arki

Back to school! Kuva viime vuodelta.

Olen pitkästä aikaa elämäntilanteessa, jossa kalenteri täyttyy, joka päivä lisää erilaisista menoista. Tässä saa hyvin harjoiteltua ajanhallintaa, jotta saa tehtyä kaiken tarpeellisen ajallaan. Tähän mennessä olen siinä ihan hyvin onnistunutkin. Tuntuu todella ihanalta, kun elämässä on taas sisältöä. Jokainen päivä on erilainen. Olin hyvin pitkään poissa työ- ja kouluelämästä, joten arjen uudelleen opettelemiseen ja tottumiseen …

Lue lisää

Sairastelua ja opiskelua

IMG_1370

Tämä viikko minun kohdallani lähti käyntiin Meilahden päivystysvisiitillä. En kovinkaan mielelläni mene nykyään lääkäriin, ellei ole ihan pakko. Viimekertaiset kokemukset eivät ole olleet mitenkään erityisen hyviä ja tämän takia en jaksa aina hakeutua lääkäriin. Tällä kertaa menin päivystykseen fisteli epäilyn takia. Valitettavasti emme saaneet tuolla kertaa selville onko fisteliä tai paisetta, mutta seuraamme asiaa. Tulehdusarvot …

Lue lisää

Haastavaa ja monipuolista opiskelua

kuvaus setup

Taas yksi viikko opiskelua takana. Tällä viikolla jouduin olemaan keskiviikkona pois koulusta migreenin takia. Onneksi se kuitenkin helpotti ja pääsin torstaina kouluun. Teimme torstaina käsikirjoitusta ja spiikkiä videota varten, siinä meni koko päivä. Onneksi ideoista ei ainakaan ollut pulaa. Kirjoittaminen on oma vahvuuteni ja sen takia spiikin kirjoittaminen onnistui mielestäni todella sujuvasti yhdessä luokkatoverin kanssa. …

Lue lisää

Arjen rutiinit

IMG_0745

Nyt kun koulua on käyty kolme viikkoa, alkaa jo muodostumaan omat arkirutiinit ja koulukaveritkin alkavat käymään tutuiksi. Alkuviikosta meillä on kaksi etäpäivää ja niille päiville annetaan aina jokin tehtävä.  Lähiopintopäiviä minulla on keskiviikosta perjantaihin. Lähiopintopäivinä herään kuuden aikaan. Aikaisiin herätyksiin olen tottunut kesän aikana, joten ne eivät tuota minulle ongelmaa. Pitäisi vaan osata mennä nukkumaan aikaisemmin. …

Lue lisää

Ensimmäinen koulupäivä

IMG_0455

Monen vuoden sairastelun jälkeen koitti vihdoin se päivä, kun pääsin taas opiskelemaan. Paljon on vuodessa muuttunut. Ilman avannetta monet asiat, mitä pystyn nyt tekemään eivät olisi mahdollisia tai ainakin minun elämä olisi paljon vaikeampaa. Toki ei minun terveys vieläkään ole 100%, mutta en usko, että se tulee sitä koskaan olemaan. Aloitin siis opiskelemaan Media-alan perustutkintoa. Olen …

Lue lisää

Kohti uusia haasteita

image

Moikka! Viikko sitten kävin pääsykokeissa Media-alan perustutkintoa varten. Pääsykokeet menivät hyvin ja sain koulusta ja alasta erittäin hyvän kuvan. Jännityksellä jäin odottamaan kokeiden tuloksia. Olen aina halunnut itselleni ammatin, jossa jokainen päivä on erilainen ja, missä pääsen käyttämään luovuuttani. Olen hakenut hyvin pitkään omaa juttuani ja tuntui, että nyt se on vihdoin löytynyt. Aiemmat unelmani …

Lue lisää

Mitä minulle kuuluu?

image

Moi! En ole tänne vähään aikaan mitään kirjoitellut. On ollut kiireitä ja jotenkin kirjoittaminen on tuntunut vaikealta. Olen monta kertaa aloittanut kirjoittamaan, mutta en ole saanut valmista tekstiä aikaiseksi. Olen välillä todella kriittinen itseäni ja tekemisiäni kohtaan. Haluaisin kovasti olla aktiivisempi täällä blogissa. Voisin nyt aloittaa vaikka siitä, että mitä minulle kuuluu. Olen ollut töissä …

Lue lisää