Mä elän sen uudestaan

UUSI YRITYS
IBD-vastaanotolla 19.1.2018

Istun samassa aulassa kuin kuusi vuotta sitten odottaessani ensimmäiseen tähystykseen pääsyä. Tämä paikka herättää minusta paljon muistoja, niin hyviä kuin huonojakin. Muistan yhä sen, kuinka paljon minua ahdisti ja ehkä jopa vähän pelottikin mennä ensimmäiseen tähystykseen. Muistan kaikki ne kerrat tähystysten ja lääkärikäyntien jälkeen, kun istuin vessassa itkemässä ja kokoamassa itseäni, jotta pystyisin taas olemaan vahva ja rohkea muiden silmissä. Luulin, että minun tulee olla koko ajan vahva ja kestää kaikki. Näin jälkeenpäin sitä näkee hyvin, mitä olisi voinut tehdä toisin.

Nyt kuuden vuoden jälkeen olen takaisin samassa aulassa odottamassa IBD-vastaanotolle pääsyä. Tuntuu siltä kuin olisi palannut takaisin lähtöpisteeseen. Vatsaoireeni ovat pahentuneet ja painoa on tippunut joulusta tähän päivään mennessä 4kg. Oireeni ovat alkaneet rajoittamaan jokapäiväistä elämääni.

IBD-vastaanoton jälkeen

Lääkärikäyntini meni hyvin. IBD-vastaanotolla oli ihana lääkäri. Hän laittoi minulle lähetteen gastroskopiaan eli vatsalaukun tähystykseen. Lääkäri sanoi yrittävänsä järjestää asian, niin että hän tekisi tähystyksen, jotta minulla pysyisi sama lääkäri.

Gastroskopia on ruokatorven, mahalaukun ja pohjukaissuolen tähystystoimenpide. Gastroskopia tehdään taipuisalla tähystimellä, jonka avulla lääkäri pääsee tutkimaan ihmisen yläruoansulatuskanavaa. 

Oloni ei ole viime aikoina ollut mitenkään erityisen hyvä ja olen sen takia joutunutkin olemaan koulusta poissa. IBD-vastaanotolla käydessäni sain pahoinvointilääkkeeseen reseptin. Lääke vähän lievittää pahoinvointia, mutta ei ole sitä kokonaan vienyt pois. Toivottavasti gastroskopian avulla saadaan selvyys siihen, mikä nämä oireeni aiheuttaa ja sitä kautta oloani parannettua. Lääkäri arveli väsymykseni ja painon putoamisen johtuvan siitä, että ravinteet eivät imeydy kunnolla. Kaikkeen tähän tullaan toivottavasti saamaan selvyys helmikuun lopussa gastroskopiassa.

Pyoderman paluu

Pyoderma gangrenosum on harvinainen, vaikea sairaus, jossa ihoon syntyy muutamassa päivässä kivuliaita pieniä paiseita, jotka haavautuvat ja alkavat märkiä. Joka toisella tauti liittyy johonkin yleissairauteen, kuten haavaiseen paksusuolitulehdukseen.

Viime viikon maanantaista lähtien iho on alkanut olemaan todella kipeä avanteen alapuolelta ja edellisen pyoderman kohdalta. Sunnuntaina pussia vaihtaessani huomasin edellisen pyoderman ulkoreunasta ihon olevan rikki. Iho oli tuosta kohtaa todella arka ja reunassa oli kova patti. Nyt näyttää siltä, että pyoderma on uusiutumassa samaan kohtaan kuin viimeksi. Soitin avannehoitajalle ja onnistuin samaan ajan heti alkuviikoksi. Inhottavinta tässä on kuitenkin se kirvelevä kipu, minkä tuo paise haavautuessaan aiheuttaa. Tämä tietää myös lisää hommaa avannepussin vaihdon yhteydessä, kun joutuu haavan hoitamaan ensin ennen, kun pääsee itse pussin vaihtoon. Toivottavasti tällä kertaa pyoderma parantuisi nopeammin kuin viimeksi.

Opiskelu

Edellisen viikon olin poissa koulusta huonon olon ja tämän pyoderman takia. Tällä viikolla yritän mennä kouluun huonosta olosta ja kivuista huolimatta. Viime aikojen terveyshuolet ovat verottaneet oman osansa opiskelumotivaatiosta. Sairastaminen vie todella paljon energiaa, jonka takia oma jaksaminen on koetuksella.

Vuoteni ei ole alkanut terveyden puolesta hyvissä merkeissä, mutta eiköhän tämä olo tästä jossain vaiheessa parane ja pääsee taas normaaliin arkirytmiin kiinni. Miten teidän vuosi on alkanut?

https://www.facebook.com/MeMylifeAndIBD/

2 kommenttia

Kommentointi on suljettu.